Melantho viritti sillävälin lieden tulta. Hän puhui kuiviin risuihin, kunnes jumala leimahdutti ne liekkiin. Tulen sytyttyä vanhus heitti siihen leikkaamiaan lihakappaleita ja käänteli niitä pronssihaarukalla. Kantapäillään istuen hän hengitteli siinä kitkerää savua, joka salin täyttäen kohotti hänen silmiinsä kyyneliä; mutta hänen mielensä pysyi aivan tyynenä, sillä hän oli savuun tottunut ja savu ilmaisi elon runsautta. Sitä mukaa kuin tulen voittamaton väki taltutti lihojen kirpeyttä, hän vei palasia suuhunsa, pureksi niitä hitaasti kuluneilla hampaillaan ja aterioi sanaakaan virkkamatta. Hänen vieressään seisova vanha Melantho kaatoi hänelle tummaa viiniä savikippoon, joka oli samanlainen kuin hänen jumalalle uhraamansa.
Tyydytettyään nälkänsä ja janonsa hän kysyi, oliko kaikki hyvin talossa ja ometossa. Hän tiedusteli, paljonko kangasta oli kudottu hänen poissaollessaan, montako juustoa oli kertynyt kellariin ja kuinka öljymarjat olivat kypsyneet puserrettaviksi. Muistaen omistavansa vain vähän maallista hyvyyttä hän virkkoi:
— Sankarit elättävät niittymaillaan härkä- ja hieholaumoja. Heillä on paljon kauniita ja rotevia orjia, heidän kartanoittensa portit ovat vaskea ja norsunluuta, ja heidän pöytänsä notkuvat kultaisten viinimaljojen painosta. Heidän sydäntensä voima takaa heille rikkaudet, ja he säilyttävät niitä toisinaan aina myöhäisimpään ikäänsä asti. Minä olin nuoruuteni aikana varmaan yhtä urhoollinen kuin he, mutta minulla ei ollut hevosia, ei sotavaunuja, ei palvelijoita, eipä edes niin lujia varuksia, että olisin voinut taisteluissa esiintyä heidän veroisenaan ja voittaa itselleni kultaisia kolmijalkoja ja ihania naisia. Jalkaisin ja heikoin varuksin taisteleva ei kykene surmaamaan paljon vihollisia, koska pelkää itse joutuvansa surman suuhun. Minä olen taistellut kaupunkien muurien edustalla, palvelijoiden nimettömässä parvessa, enkä ole milloinkaan tuonut runsaita saaliita.
Vanha Melantho vastasi:
— Sota suo ihmisille rikkautta ja riistää sen heiltä. Isäni Kyphos omisti Mylatassa palatsin ja lukemattomia karjalaumoja. Mutta asestetut miehet veivät häneltä kaikki ja surmasivat hänet. Minä itse jouduin orjuuteen, mutta minua ei pidelty pahoin, koska olin nuori. Päälliköt ottivat minut vuoteeseensa, ja minulla oli aina ravintoa puuttumatta. Sinä olet ollut viimeinen valtiaani ja edellisiä köyhempi.
Hänen äänessään ei ilmennyt ilo eikä ikävyys.
Vanhus vastasi:
— Melantho, sinä et voi olla tyytymätön, sillä olenhan aina kohdellut sinua lempeästi. Älä huoli moittia minua siitä, etten ole ansainnut suuria rikkauksia. Taitavat vaunujen rakentajat saavat työstänsä hyötyä. Tietäjille annetaan suuria lahjoja. Mutta runolaulajien elämä on vaivalloinen.
Vanha Melantho virkkoi:
— Monen ihmisen elämä on vaivalloinen.