Kolme vuotta myöhemmin hetki oli tullut; roomalaista verta oli vuodatettu Genabumissa. Caesaria vastaan liittoutuneet päälliköt keräsivät sotilaitansa Arvernein vuorille. Komm ei rakastanut niitä päälliköitä, vaan vihasi heitä, toisia siitä syystä, että heillä oli enemmän miehiä, hevosia ja maata, toisia senvuoksi, että heillä oli runsaat määrät kultaa ja rubiineja, ja useita siitä syystä, että he väittivät olevansa häntä urhoollisemmat ja jalosukuisemmat. Hän otti kuitenkin vastaan heidän lähettiläänsä antaen heille ystävyyden merkiksi tammenlehden ja pähkinäpensaan oksan. Hän keskusteli toisilla paikkakunnilla asuvien Caesarille vihamielisten päällikköjen kanssa käyttämällä puun oksia, jotka leikattiin ja liitettiin toisiinsa siten, että gallialaiset, jotka tuntevat lehtikielen, asian oivalsivat.
Hän ei kajahduttanut sotahuutoa, vaan kulki atrebaattien kylissä tervehtimässä majoissaan asuvia sotureita ja sanoi heille:
— Kolme on olevaista alkusyntyä: ihminen, vapaus ja valkeus.
Hän hankki itselleen varmuuden siitä, että hänen kajahduttaessaan sotahuutonsa viisituhatta morinisoturia ja neljätuhatta atrebaattisotilasta kiinnittäisivät pronssisen miekankantimensa soljen. Iloisin mielin hän ajatteli, että metsässä kyti tuli tuhkan alla, ja lähti salaa trevirein luo voittaakseen heidät gallialaisten pyrkimysten kannattajiksi.
Hänen ratsastaessaan uskollistensa kanssa pitkin Mosellan pajukkorantaa saapui juovikkaaseen viittaan puettu sanantuoja, joka jätti hänelle kanervanvarteen kiinnitetyn saarninoksan siten ilmaisten, että roomalaiset olivat saaneet vihiä hänen aikeistaan ja että hänen oli paras menetellä varovasti. Sitä näet merkitsi saarniin liitetty kanerva. Mutta Komm jatkoi matkaansa ja saapui trevirein alueelle. Titus Labienus, Caesarin varapäällikkö, oli majoittunut sinne kymmenen legionan keralla. Saatuaan tietää, että kuningas Commius saapui salaa trevirein päällikköjen luo, hän arveli tarkoituksena olevan vieroittaa heidät Rooman ystävyydestä. Annettuaan vakoojien häntä seurata hän sai tietoja, jotka vahvistivat otaksumaa. Silloin hän päätti toimittaa pois tieltä tuon miehen. Hän oli roomalainen, jumalatar-kaupungin, maailman ihanimman, poika ja kantoi rauhan aseita maailman ääriin. Hän oli etevä sotapäällikkö, matematiikkaan ja mekaniikkaan perehtynyt. Rauhan vallitessa, joutoaikoinansa, hän keskusteli Campaniassa sijaitsevassa huvilassaan, tärpättipuiden alla, ylhäisten virkamiesten kanssa kansojen laeista, tavoista ja menoista. Hän kiitti muinaisen ajan hyveitä ja vapautta. Hän luki historiankirjoittajien ja kreikkalaisten filosofien teoksia. Hänen henkensä oli kaikin puolin ylhäinen ja hienostunut. Ja koska Komm Atrebaatti oli barbaari, Rooman aatteelle vieras, näytti hänestä soveliaalta, että mies salaa murhattiin.
Saatuaan tietää, missä Komm oli, hän lähetti sinne ratsuväkensä prefektin Caius Volusenus Quadratuksen, joka tunsi Atrebaatin. Heille molemmille näet oli annettu tehtäväksi yhdessä tutkia Bretonian saaren rantoja ennen Caesarin maihinnousua; mutta Volusenus ei ollut uskaltanut astua maihin. Caesarin luutnantin Labienuksen käskystä Volusenus niinmuodoin valitsi muutamia senturioja ja vei heidät kerallaan kylään, jossa tiesi Kommin olevan. Hän voi luottaa miehiinsä. Senturio oli ylennetty legionasotilas, ja hänellä oli virkansa merkkinä kappale viininvartta, jolla hän löi alaisiaan. Hänen päällikkönsä saivat hänet tekemään, mitä ikänä tahtoivat. Hän oli maantasoittajaa lukuunottamatta valloituksen tärkein väline. Volusenus sanoi senturioilleen:
— Minua lähestyy mies. Annatte hänen tulla likelle. Minä ojennan hänelle käteni. Samassa te iskette häntä takaapäin ja surmaatte hänet.
Tämän käskyn lausuttuaan Volusenus lähti saattueineen. Eräällä rotkotiellä lähellä kaupunkia hän kohtasi Kommin uskollistensa seurassa. Atrebaattien kuningas, joka tiesi roomalaisten epäluulojen kohdistuvan itseensä, aikoi kääntyä takaisin. Mutta ratsuväen prefekti mainitsi häntä nimeltä, vakuutti ystävyyttään ja ojensi hänelle kätensä.
Noiden hyväntahtoisuuden merkkien rauhoittamana Atrebaatti tuli lähemmäksi. Hänen aikoessaan tarttua ojennettuun käteen eräs senturio iski häntä miekalla päähän niin että hän putosi ratsunsa selästä verta vuodattaen. Kuninkaan uskolliset hyökkäsivät heti pienen roomalaisjoukon kimppuun, hajoittivat sen, nostivat Kommin maasta ja veivät hänet läheiseen kylään. Volusenus, joka otaksui tehneensä tehtävänsä, ajoi ratsumiestensä kanssa täyttä laukkaa takaisin leiriin.
Kuningas Komm ei ollut kuollut. Hänet kuljetettiin salaa atrebaattein maahan, ja hän toipui kamalasta haavastaan. Päästyään jälleen jalkeille hän lausui tämän valan: