— Minä vannon, etten astu enää milloinkaan roomalaisen eteen muuten kuin hänet tappaakseni.

Pian senjälkeen hän sai kuulla, että Caesar oli kärsinyt suuren häviön Gergovian vuoren juurella ja että kuusi viidettä hänen armeijansa senturioa oli kaatunut kaupungin muurien edustalle. Sitten hän sai tietää, että liittoutuneet, joita johti Vercingetorix, olivat piiritettyinä mandubein Alesiassa, kuuluisassa gallialaisessa linnoituksessa, jonka oli perustanut Herkules Tyrolainen. Silloin hän lähti morini- ja atrebaattisoturiensa kanssa eduenein rajalle, jonne kokoontuvan sotajoukon piti rientää Alesiaan gallialaisten avuksi. Tämän sotajoukon miesluku laskettiin, ja siinä havaittiin olevan kaksisataaneljäkymmentätuhatta miestä jalkaväkeä ja kahdeksantuhatta ratsumiestä. Päälliköiksi valittiin eduenit Virdumar ja Eporedorix, arvernilainen Vergasillaun ja atrebaatti Komm.

Pitkien ja vaikeiden päivämarssien jälkeen Komm saapui päällikköineen ja miehineen eduenein vuoriseen maahan. Eräältä niistä kukkuloista, jotka ympäröivät Alesian ylänköä, hän näki roomalaisen leirin ja kaikkialla sen ympärillä maan myllerrettynä. Se oli noiden pienten ruskeiden miesten työtä, jotka kävivät sotaa enemmän kuokalla ja lapiolla kuin keihäällä ja miekalla. Tuo näytti Kommista pahalta enteeltä, sillä hän tiesi gallialaisten kykenevän käymään vallihautojen ja heittokoneiden kimppuun huonommin kuin päin vihollista, rinta rintaa vasten. Hän itse tunsi varsin hyvin sodan juonet, mutta ei ymmärtänyt paljoakaan latinalaisten insinöörien tempuista. Kolmen suuren taistelun jälkeen, joissa roomalaisten linnoituslaitteet eivät ollenkaan vioittuneet, Komm huuhtoutui pois kuin oljenkorsi gallialaisten hurjan paon mylläkässä. Hän oli nähnyt kahakassa Caesarin punaisen manttelin ja oli aavistanut häviön. Nyt hän pakeni omia teitään, vimmoissaan, roomalaisia kiroten, mutta tyytyväisenä siihen, että toiset gallialaispäälliköt, joita hän kadehti, olivat joutuneet onnettomuuden uhreiksi hänen kerallaan.

IV.

Komm piili kokonaisen vuoden atrebaattein metsissä. Hän oli siellä hyvässä suojassa, sillä gallialaiset vihasivat roomalaisia ja heidän alamaisinaan kunnioittivat suuresti niitä, jotka eivät roomalaisia totelleet. Uskollistensa seuraamana hän vietti virralla ja suurilla saloilla elämää, jokseenkin samanlaista kuin oli viettänyt ollessaan monien heimojen päällikkönä. Hän harjoitti metsästystä ja kalastusta, mietti salajuonia ja joi hiivajuomia, jotka häivyttivät hänestä inhimillisten seikkojen oivaltamisen, mutta saivat hänet käsittämään jumalallisia asioita. Hänen mielensä oli kumminkin muuttunut, ja hän kärsi siitä, ettei tuntenut itseään enää vapaaksi. Kaikki kansojen päälliköt olivat saaneet surmansa taisteluissa tai olivat kuolleet raippoihin tai joutuneet liktorien kahlehtimina Rooman vankiloihin. Nyt ei Kommia elähdyttänyt heihin kohdistuva kiivas kateus; hän suuntasi koko vihansa roomalaisiin. Hän kiinnitti hevosensa häntään sen kultavanteen, jonka oli Rooman senaatin ja kansan ystävänä saanut diktaattorilta. Hän antoi verikoirilleen nimet Caesar, Caius ja Julius. Nähdessään sian hän nimitti sitä Volusenukseksi ja heitti sitä kivillä. Ja hän sepitti lauluja, niiden kaltaisia, joita oli kuullut nuoruudessaan, ilmaisten niissä voimallisin kuvin vapaudenrakkautta.

Eräänä päivänä, linnustaessaan, hän oli yksin ja uskollisistaan etääntyneenä noussut sille korkealle kanervakankaalle, joka kohoo Nemetocennan yläpuolelle, ja näki ihmeekseen, että hänen kaupunkinsa olkikattoiset majat ja paaluvarustukset oli purettu ja että rakennetun suojamuurin sisäpuolelle oli kohonnut pylväskäytäviä, temppeleitä ja ihmeellisiä rakennuksia, jotka herättivät hänessä pelkoa ja kauhua kuin noidan työt. Hän näet ei voinut ymmärtää, että oli kyetty kohottamaan nuo rakennukset vähässä ajassa luonnollisin keinoin.

Hän unohti vaania kanervakankaan lintuja, jäi pitkäkseen maksankarvaiselle maalle ja katseli kauan merkillistä kaupunkia. Pelkoa voimakkaampi uteliaisuus piti hänen silmiään avoinna. Hän katseli näkyä iltaan asti. Sitten hänen sydämeensä nousi vastustamaton halu lähteä kaupunkiin. Hän kätki kanervikkoon kiven alle kultaiset kaulakorunsa, rannerenkaansa, jalokivillä kaunistetut vyönsä ja metsästysaseensa, jättäen vain väkipuukon nuttunsa verhoon, ja laskeutui metsänrinnettä. Tunkeutuessaan kosteiden tiheikköjen läpi hän poimi herkkusieniä, jotta näyttäisi köyhältä mieheltä, joka oli menossa torille myymään saalistansa. Hän saapui kaupunkiin kolmannen vartion aikana, Kultaisesta portista. Sitä vartioivat sotamiehet päästivät sisään ruokavaroja tuovat maalaiset. Niin pääsi atrebaattein kuningaskin, joka oli pukeutunut köyhäksi mieheksi, vapaasti astumaan via Julialle. Sen varrella oli huviloita, ja se johti Dianan temppeliin, jonka valkoinen otsikko kohosi jo purppuraisten, taivaansinisten ja kultaisten lehtikiehkurain kaunistamana. Komm näki aamun himmeässä valossa talojen seiniin maalattuja kuvia. Ne olivat tanssijattarien ilmavia hahmoja tai historiallisia kohtauksia, joista hänellä ei ollut tietoa: nuori neito, jonka sankarit toivat uhrilahjaksi, äiti, joka vimmoissaan surmasi kaksi imeväistä lastansa, pukinjalkainen mies, joka heristi hämmästyneenä suippoja korviansa poistaessaan verhoa nukkuvan immen päältä ja havaitessaan hänet nuoreksi pojaksi, mutta myös naiseksi. Olipa pihoissa toisiakin maalauksia, jotka opettivat Gallian kansojen keskuudessa tuntemattomia rakastamistapoja. Vaikka Komm oli kiihkeästi kiintynyt viiniin ja naisiin, hän ei kumminkaan ymmärtänyt mitään ausonialaisesta hekumasta, koska ei muodostanut itselleen mitään havainnollista käsitystä ruumiin erilaisista muodoista ja koska hänen mieltänsä ei riuduttanut kauneuden kaipuu. Hän oli tullut tähän kaupunkiin, joka oli aikoinaan ollut hänen omansa, tyydyttääkseen vihaansa ja ravitakseen kiukkuansa, ja hän elätti sydämessään raivoa ja inhoa. Hän ei sietänyt latinalaisia taiteita eikä maalaajien salaperäisiä taidokkaita menetelmiä. Hän käsitti kaikista pylväskäytäviin kuvatuista kohtauksista vain ylen vähän, koska hänen silmänsä olivat taitavat erottamaan ainoastaan puiden lehviä ja synkän taivaan pilviä.

Hän kantoi sienisaalistaan viittansa laskoksessa ja asteli isoilla laakapaasilla kivettyjä teitä. Eräässä porttikäytävässä, jonka yläpuolella oli pienen lampun valaisema phallus, hän huomasi läpinäkyviin tunikkoihin puettuja naisia vaaniskelemassa ohikulkijoita. Hän lähestyi heitä ajatellen tehdä jotakin väkivaltaa. Vanha akka tuli ja tiuskasi:

— Mene tiehesi. Täällä ei huolita juustolta haiskahtavista maalaistollikoista. Lähde lehmiesi luo, sinä härkäpaimen!

Komm vastasi, että hänellä oli ollut viisikymmentä vaimoa, atrebaattein naisten valiot, ja arkut täynnä kultaa. Ilonaiset alkoivat nauraa, ja eukko huusi: