Pyhiinvaeltaja, joka sattui olemaan eräs Limogesin aatelismiehiä, vastasi maakuntansa murteella, ettei hän voinut käyttää mihinkään sellaista köyhää raukkaa, vaan aikoi mennä Ilmestyskirkkoon ihan yksin saamaan syntivelkansa anteeksi. Niin hän lähti päättävästi jatkamaan matkaansa. Mutta Florent Guillaume heittäytyi hänen jalkojensa eteen, repi hiuksiansa ja huusi:
— Pysähtykää, pysähtykää, herra, Jumalan tähden, kaikkien pyhien nimessä, älkää menkö kauemmaksi. Muuten kuolette, ja ettehän te ole mies, jonka näkisin valittamatta ja murehtimatta kulkevan kohti perikatoansa. Jos astutte vielä muutaman askelen tätä ahdetta, joudutte surman suuhun. Tuolla ylhäällä ne tukehduttavat toisensa. Kuusisataa pyhiinvaeltajaa kuuluu jo saaneen surmansa. Ja leikki on vasta alkamassa. Ettekö tiedä, hyvä herra, että kaksikolmatta vuotta sitten, armon vuonna neljätoistasataaseitsemän, samanlaisena päivänä, saman porttiholvin alla, murskautui ja tuhoutui yhdeksäntuhattakuusisataakolmekymmentäkahdeksan henkeä, naisia ja pieniä lapsia lukuunottamatta? Jos te, hyvä herra, joudutte saman kohtalon uhriksi, en löydä enää milloinkaan lohdutusta. Teitä näet rakastaa heti teidät nähtyään ja tuntee äkillistä ja kiihkeätä halua antautua teitä palvelemaan.
Limogesin herrasmies oli hämmästyneenä pysähtynyt, oli kalvennut kuullessaan nuo sanat ja nähdessään miehen riipovan hiuksiaan kahmalokaupalla. Hän aikoi kauhuissaan kääntyä takaisin, mutta polvistunut Florent Guillaume pidätti häntä mekon liepeestä.
— Älkää menkö sinne, herra, älkää menkö! Voisitte kohdata Jacquet Coquedouillen ja muuttua äkkiä kiveksi. Parempi on kohdata basiliski kuin Jacquet Coquedouille. Tiedättekö, mitä teidän tulee tehdä, jos haluatte varovaisena ja viisaana, kuten kasvoistanne sopii päättää, elää kauan ja saavuttaa lunastuksenne? Kuunnelkaa minua. Minä olen suorittanut jumaluusopillisen tutkinnon. Tänä päivänä kuljetetaan pyhiä jäännöksiä pitkin katuja ja kujia. Te saatte kokea suurta kevennystä koskettaessanne kirstuja, joissa on karneolikupponen, Jeesus-lapsen juoma-astia, eräs Kaanaan häissä käytetyistä viiniruukuista, Ehtoollisliina ja pyhä Esinahka. Jos teette niinkuin hyväksi vakuutan, menemme odottelemaan niitä johonkin tuntemaani ravintolaan, jonka ohi ne varmaan kulkevat.
Hellittämättä vieraan mekonlievettä kädestään hän lisäsi, osoittaen pitsinkutojatarta:
— Hyvä herra, antakaa tuolle kelpo naiselle kuusi souta, jotta hän menee ostamaan viiniä. Hän tuntee hyvän paikan.
Limogesin mies, joka oli luonnonlaadultaan leppoinen, antautui kuljetettavaksi, ja Florent Guillaume söi ateriakseen neljänneksen hanhea. Luut hän kuljetti rouva Isabellalle, joka asusti kellotapulissa samoinkuin hän. Rouva Isabella oli kellonsoittajan Jean Magnen harakka.
Florent Guillaumen yöllä saapuessa se oli hirrellään kuten ainakin, lähellä sitä muurinkoloa, jota käytti varastohuoneenaan kooten siihen pähkinöitä, manteleita ja tammenterhoja. Se oli herännyt kuullessaan askelia ja oli räpyttänyt siipiään, ja Florent Guillaume tervehti sitä erittäin kauniisti lausuen nämä sievät sanat:
— Harakka hurskas, yksineläjä, nunna Margareta, kirjokaapu abbedissa, kirkon lintu, clarissaksi vaatetettu, ave!
Hän tarjosi linnulle somasti kaalinlehteen kietomansa luut ja sanoi: