— Nuori neito, halujen mehiläiset kerääntyvät parvina vyönsijasi vaiheille. Minä pidän onnellisena sitä miestä, joka saa viedä sinut vuoteeseensa. Ja minä, vanhus, ylistän kauneuttasi niinkuin yön lintu, joka helisyttää ilmoille ylenkatsotun äänensä puolisoiden katon yläpuolella. Minä olen vaeltava laulaja. Nuori neito, lausu minulle suotuisia sanoja.
Tyttö vastasi:
— Jos olet lyyransoittaja, kuten sanot ja kuten minusta näyttää, ei sinua ole tuonut tähän kaupunkiin mikään paha kohtalo. Rikas Meges saa tänään luokseen vieraan, joka on hänelle rakas, ja järjestää vieraansa kunniaksi suuret pidot kaupungin ylhäisimmille asujaimille. Hän tahtoo varmaan mielellänsä antaa heidän kuulla hyvää laulajaa. Lähde hänen luokseen. Hänen kartanonsa näkyy tänne, mutta sinne ei voi päästä meren puolelta, koska se sijaitsee tuolla korkealla vuoriniemekkeellä, joka ulkonee keskelle aaltoja vain meren lintujen vierailupaikkana. Jos nouset kaupunkiin portaita, jotka on hakattu kallioon maan puolelle, missä ovat näkyvissäsi viiniä kasvavat rinteet, tunnet helposti Megeen kartanon toisten joukosta. Se on äsken valkoiseksi sivuttu ja toisia avarampi.
Vanhus nousi jäykistyneiden jalkojensa varaan, astui portaita, jotka menneiden aikojen miehet olivat hakanneet kallion kupeeseen, saapui korkealle tasanteelle, missä sijaitsee Hissian kaupunki, ja tunsi helposti Megeen asumuksen.
Sinne saapuminen tuntui mieluisalta, sillä äsken teurastettujen härkien veri vuoti tanhualle ja kuuman rasvan tuoksu levisi kauas. Hän astui kynnyksen yli, saapui avaraan pitosaliin, kosketti kädellään alttaria ja lähestyi Megestä, joka jakeli käskyjä palvelijoille ja leikkasi lihoja. Vieraat olivat jo kerääntyneet lieden luo ja olivat hyvällä mielellä odotellessaan runsaita ruokia. Heidän joukossaan oli paljon kuninkaita ja sankareita. Mutta se vieras, jota Meges tahtoi kunnioittaa tällä aterialla, oli eräs Khios-saaren kuningas, joka oli rikkauksia hankkien purjehtinut kauan merellä, monet kovat kokien. Hänen nimensä oli Oineus. Kaikki vieraat silmäilivät häntä ihaillen, koska hän oli, kuin jumalainen Odysseus muinoin, pelastunut lukemattomista haaksirikoista, ollut saarissa tietäjänaisten vuodekumppanina ja tuonut kotiin kalleuksia. Hän kertoi retkistään ja vaivoistaan ja lisäsi seikkoihin valheitaan, koska oli nokkelaälyinen.
Tuntiessaan Vanhuksen laulajaksi hänen kupeellaan kiikkuvasta lyyrasta äveriäs Meges lausui hänelle:
— Ole tervetullut. Mitä lauluja osaat lausua?
Vanhus vastasi:
— Minä osaan Kuninkaiden riidan, josta koitui suuret onnettomuudet akhaialaisille, ja osaan Muureille hyökkäyksen. Se laulu on kaunis. Osaan vielä Petetyn Zeun, Lähetystön ja Ruumiitten kokoamisen. Ne laulut ovat kauniit. Osaan vielä kuusi kertaa kuusikymmentä erittäin kaunista laulua.
Niin sanoen hän teki tiettäväksi, että osasi niitä paljon. Mutta hän ei tietänyt itsekään niiden lukua.