— Illallisen aikana aloin puhua teille, sukulaiselleni, Firenzen Buonaparteista, mutta katseestanne ymmärsin, ettei tilaisuus ollut sopiva asian laajemmalle käsittelemiselle. Niinpä vaikenin, säästäen asian ytimen tätä hetkeä varten. Pyydän teitä kuuntelemaan tarkkaavasti.
»Sukumme toscanalainen haara on tuottanut oivallisia miehiä. Heidän joukostaan sopii mainita Jacopo di Buonaparte, joka näki Rooman ryöstön vuonna 1527 ja sepitti kertomuksen tapahtumasta, ja Niccolo, jonka kirjoittamaa Vedovo-nimistä huvinäytelmää kiitettiin uuden Terentiuksen tekemäksi. Aikomukseni ei kumminkaan ole keskustella kanssanne näistä kuuluisista esi-isistä, vaan eräästä kolmannesta, joka himmentää heidät maineellaan, niinkuin aurinko himmentää tähdet. Tietäkää, että sukumme jäsenten joukossa on eräs pyhimys, veli Bonaventura, Pyhän Fransiskuksen opetuslapsi, joka kuoli vuonna 1593 pyhyyttä uhoten.
Vanhus kumarsi mainitessaan tuon nimen. Sitten hän jatkoi kiihkeämmin kuin olisi voinut odottaa niin iäkkään ja lauhkean miehen puhuvan:
— Fra Bonaventura! Ah, sukulaiseni, häntä, sitä kelpo isää, saatte kiittää aseittenne voitollisuudesta. Hän oli varmaan lähellänne, kun tuhositte, niinkuin illallisen aikana kerroitte, puolueenne vihamiehet San Roccon portailla. Tämä kapusiinimunkki on seurannut teitä taistelun tuoksinassa. Voitte uskoa, ettette olisi hänen auttamattaan menestynyt Montenottessa ja Millesimessä enempää kuin Lodissakaan. Hänen suojeluksensa merkit ovat niin ilmeiset, että ne täytyy havaita, ja minä pidän menestystänne kelpo veli Bonaventuran tekemänä ihmeenä. Tärkeintä on kuitenkin tietää, että pyhällä miehellä oli omat tarkoituksensa, kun hän salli teidän voittaa itsensä Beaulieun ja johti teidät voitosta voittoon aina tähän vanhaan asumukseen saakka, missä lepäätte tänä yönä, vanhuksen siunaamana. Olen tullut nimenomaan ilmaisemaan hänen tarkoituksiansa. Veli Bonaventura tahtoi teidän saavan tietää hänen ansionsa, kuulevan hänen paastoistaan, lihankidutuksestaan ja vuosikauden kestävästä vaikenemisesta, johon hän itsensä tuomitsi. Hän tahtoi saada teidät koskettamaan jouhipaitaansa ja nuoraansa ja polviansa, jotka olivat jäykistyneet alttarin porras-askelmilla niin, että hän käveli käyränä kuin S. Siitä syystä hän on johdattanut teidät Italiaan, missä järjestää teille tilaisuuden tehdä vuorostanne hänelle palveluksen. Tietäkää, sukulaiseni, että voitte puolestanne olla erittäin hyödyllinen kapusiinimunkille, joka on teitä monesti auttanut.
Niin sanoessaan kaniikki laski kätensä pöydällä lepäävien vihkojen päälle ja huokasi syvään.
Bonaparte odotti mitään virkkaamatta jatkoa juttuun, joka häntä huvitti. Hän oli huvitettavissa helpommin kuin kukaan muu.
Hengähdettyään vanhus jatkoi:
— Niin, sukulaiseni, te voitte olla erittäin hyödyllinen kelpo veli Bonaventuralle, joka asemassaan tarvitsee teitä. Hän on julistettu autuaaksi jo aikoja sitten, mutta odottaa yhä kalenteriin pääsemistä. Hän riutuu ikävään, tuo kelpo veli Bonaventura. Ja mitäpä voin tehdä minä, San Miniaton vaivainen kaniikki, hankkiakseni hänelle kunnian, joka hänelle kuuluu? Asia vaatii kulunkeja, joihin ei riitä minun omaisuuteni eivätkä hiippakunnan varat! Kaniikki parka! Hiippakunta parka! Toscanan herttuakunta on köyhä, ja köyhä on koko Italia! Pyytäkää te, sukulaiseni, paavia tutustumaan Bonaventuraan. Hän varmaan suostuu pyyntöönne. Teitä kunnioittaen hänen pyhyytensä suostuu lisäämään luetteloon uuden pyhimyksen. Siitä koituu suuri kunnia teille ja suvullenne, ja teiltä ei tule milloinkaan puuttumaan kelpo kapusiinimunkin suojelusta. Käsitättehän, kuinka onnellista on, jos on suvussa pyhimys?
Kaniikki osoitti pergamenttivihkojansa kehoittaen kenraalia ottamaan ne matkalaukkuunsa. Niihin sisältyi autuaan veljen Bonaventuran pyhimykseksijulistamista koskeva anomus ja sitä puolustavat asiakirjat.
— Luvatkaa minulle, lisäsi hän, että otatte toimittaaksenne tämän asian, suurimman niistä, jotka voivat vaatia osakseen mielenkiintoanne.