Bonaparten teki mieli nauraa, mutta hän hillitsi itsensä.
— Minä en suinkaan ole sovelias ajamaan pyhimykseksijulistamista tarkoittavaa juttua, sanoi hän. Tiedättehän, että Ranskan tasavalta vaatii Rooman hovilta hyvitystä lähettiläämme Bassvillen halpamaisesta murhasta.
Kaniikki huudahti:
— Bakkhoksen ruumiin nimessä! Rooma esittää varmaan anteeksipyyntönsä, myöntää teille kaiken hyvityksen, ja kapusiinimme pääsee pyhimysten luetteloon.
— Keskustelut eivät ole läheskään päättymässä, vastasi tasavallan kenraali. Rooman curian tulee vielä tunnustaa Ranskan papiston siviilijärjestö ja hävittää omin käsin inkvisitio, joka loukkaa ihmisyyttä ja anastaa itselleen valtioitten oikeuksia.
Vanhus hymyili:
— Rakas poikani Napoleone, paavi tietää, että täytyy antaa, jos mieli saada. Hän suostuu ehdotukseen. Hän odottaa teitä. Hän on vakaa ja rauhallinen.
Bonaparte painui mietteisiinsä, ikäänkuin hänen voimallisessa päässään olisi syntynyt jokin uusi ajatusyhtymä. Sitten hän virkkoi äkkiä:
— Te ette tunne ajan henkeä. Ranska on nykyjään varsin epäuskonnollinen. Jumalattomuus on sinne juurtunut. Te ette tiedä, kuinka laajalle ovat levinneet Montesquieun, Raynalin ja Rousseaun aatteet. Jumalanpalvelus on poistettu. Kunnioitus on hävinnyt. Kuulittehan, kuinka rivosti upseerini juttelivat aterialla.
Kelpo kaniikki pudisti päätänsä: