XIX.
MUOTI JA VAATEPARRET.
Kustaan aikuiset kirjavat, välkkyvät ja korko-ompeluksilla koristellut, sangen maukkaat ja hienot puvut olivat jo kauan sitten joutuneet pois käytännöstä ja jääneet vain pukukuviksi. Samoin nekin, joita sitten käytettiin vallankumouksen ja Napoleonin aikakauden aikana ja jotka sekä muotonsa että väriensä puolesta koettivat esiintyä kokonaan menneen ajan räikeänä vastakohtana. Pitkien housujen aika oli alkanut. Polvihousut, sellaiseen asuun kuuluvat sukat ja kengät olivat menneen vuosisadan omituisuuksia. Puuteroituja tekotukkia ei enää missään muualla nähnyt kuin vanhoissa muotokuvissa.
Asteettaisten muutoksien kautta oli tällainen muoti muuttunut sellaiseksi kuosiksi, joka siihen aikaan oli vallitsevana, josta tässä kerron. Jos nyt katselee sen aikuista muotilehteä, pitää epäilemättä silloisia pukukuosia rumina, jopa hullunkurisinakin aivan samalla lailla kuin siihen aikaan taas olisi varmaan naurettu meidän nykyaikaisille puvuillemme, jotka kyllä ovat mukavampia kantaa, vaan muodottomia, väljiä ja sangen vähän muutenkaan somia ja pukevia. Näyttää siltä kuin kuskitakista ja työväennutuista olisi malli yleiseen kuosiin otettu.
Kuvaavimpana piirteenä herrain vaatetuksessa 1840—50 luvulla oli jäykät ja kiinteästi ruumiinmukaiset puvut ja sileäksi ajettu naama — partaa ei saanut näkyäkään.
Venäläiset kauppiaat ja työmiehet olivat ainoat, jotka parrakkaina esiintyivät, sillä rahvaan miehetkin ajelivat säännöllisesti partansa pois. Kerrassaan kaikki siviilihenkilöt olivat näin ollen sileänaamaisia, parrattomia — sotilashenkilöillä yksin näki viikset, nekin aivan pienet ja lyhyiksi leikatut, ja poskipartaa. Jos kellä olisi siihen aikaan ollut pitkä parta, olisi sitä pidetty jonkinlaisena sivistymättömyyden ja siivottomuuden merkkinä. Mutta tukka sai sensijaan olla pitkä ja vain sotamiehillä ja vangeilla näkikin lyhyeksi leikatun tukan, jollainen nyt miltei jokaisella miehellä on. Siihen aikaan voi nähdä joidenkuiden vanhojen herrojen antavan valkoisten hiuksiensa valahtaa hartioille asti kahden puolen keskelle päälakea vedettyä jakausta, mutta tämä oli kuitenkin harvinaista, sillä tavallisesti oli tukka aina mitä huolellisimmin kammattu ja leikattu, vieläpä hiusvoiteella voideltukin, ja asetettu oikean ohimon kohdalle suurelle mutkalle tahi kiehkuralle, jota kutsuttiin otsa-kiehkuraksi, »coup de vent». — Jos oli tanssiaiset tahi joku muu hienompi tilaisuus, tuli hiukset huolellisesti kähertää, tukka muovailla lainehtivan kiharaksi. Kaljupäinen taas ei kukaan siihen aikaan saanut olla, ei edes kantaa päälaellaan pientä »kuutamoa» tahi »kaljutäplää». Jos jollakin oli todellisuudessa »kuutamo», käytti hän tekotukkaa, peruukkia, uutta ja kaunista aina vierailulla ollessaan, kulunutta ja vaalennutta kotioloissa. Kenellä taas pienoinen kaljutäplä pilkistelihe päälaella, hän asetteli tuolle heikolle kohdalle pienen liikatupsun, joka parahiksi paljaan lämypaikan peitti. Vanhoilla herroilla, jotka eivät tahtoneet peruukkia pitää, oli tapana jokapäiväisissä oloissa käyttää mustaa silkkikalottia, patalakkia. Mutta paljaspäisyyttä ei missään tapauksessa suvaittu.
Miesten pukujen tuli olla tiukasti ruumiinmukaiset. Senpävuoksi esimerkiksi housut olivat niin piukat ja kireänahtaat kuin suinkin mahdollista ja ne eivät saaneet estää kinttujen muotoa selvästi näkymästä; irtonaispohkeet lienevätkin tämän johdosta olleet sangen tavallisia siihen aikaan, samoinkuin kaikenlaiset täytevehkeet rintakehän kohottamiseksi uljaaksi ja pulskaksi. Sanottiinpa m. m. että herrojen upseerien täytyi ensin kostuttaa valkoisesta säämyskästä tehdyt »nimettömänsä» saadakseen ne jalkaansa ja sitten antaa niiden jaloissaan kuivaa. Nutun ja varsinkin hännystakin täytyi laskeutua ja puristautua vyötäisillä tiukasti ruumiin mukaan, ja jos vyötäiset saatiin ampiaisen kaltaiseksi piukkuudessa oli se sitä hienompaa ja sirompaa, ja niinpä kerrottiinkin, että upseerit kureliivin avulla nyöräilivät vyötäisiään. Hihojen tuli samoin olla sangen ahtaat, mutta pitkät ne kyllä saivat olla, peittäen puolet käsipöydästäkin.
Siihen aikaan pidettiin paljon tarkempaa huolta kuin nyt siitä, millaista pukua oli minkinlaisessa tilaisuudessa käytettävä. Jokapäiväisissä oloissa ja aamupäivillä käytettiin kaksilaskoksista ja kaksinappirivistä »bonjouria», polviin asti ulottuvaa pitkää takkia, joka sekin puristautui tiukasti ruumiin mukaan vyötäisen kohdalla. Pitkänuttu oli tavallisesti, vaikkei kuitenkaan aina, musta ja erityisen pitkähihainen; kaulus kohosi korkeaksi niskapuolelta ja taskuja ei ollut muualla koko takissa kuin sen takaliepeissä. Kaikinpuolin oli se kokonaan toisenlainen kuin nykyään käytännössä oleva mukava ja väljä arkipuku ja takki. Liivit ja housut olivat toisenlaisesta ja erivärisestä kankaasta. Kaulaliina oli mustaa silkkiä, korkea, leveä ja jäykkä, jonka sisälle oli erityinen kovikelaskos senvuoksi asetettu. Se kietastiin pariin kertaan kaulan ympäri ja sidottiin etupuolella siroille korvakkeille.
Vierailupukuna käytettiin aina hännystakkia, joko tummansinistä tahi tummanruskeaa, liepeiltään paljon kapeampaa kuin nykyiset hännystakit. Senaikuisessa »frakissa» oli korkea, jäykkä pystykaulus mustasta sametista ja kiiltävät kullatut napit. Tällaiseen pukuun kuului vaaleanharmaat tahi harmaankeltaiset housut ja ruutukaisesta tahi kukikkaasta, loistavan värillisestä sametista tehdyt liivit. Vierailutilaisuuksissa, samoinkuin teaatterissakin, esiinnyttiin aina hansikkaat kädessä, eikä näitä vaaleanharmaita tahi oljenvärisiä käsineitä otettu pois muulloin kuin teevettä juodessa, jonka jälkeen ne jälleen heti käsiin vedettiin. Ainoastaan sivistymättömät ja alempiin kansankerroksiin kuuluvat ainekset esiintyivät paljaskäsin. Nenäliinoina käytettiin »foulardeja», suuria, värillisiä raakasilkkisiä liinoja. Siihen aikaan käytännössä oleva nuuskaaminen oli varmaan antanut aiheen tällaisten nenäliinojen käyttämiseen.
Tanssiaisissa ja suuremmissa tilaisuuksissa näki silloin milt'ei yksinomaan virkapukuja, sillä sen ajan tapa vaati, että jokaisen, jolla jokin virka oli, tuli virkapuvussa esiintyä. Senvuoksi siviilipuvussa näkikin kulkevan vain yksityishenkilöiden ja sellaisten nuorten miesten, jotka eivät vielä olleet mihinkään virkaan päässeet. Siviilihännystakki oli musta, samoin siihen kuuluvat ahtaat housut. Liivit olivat valkoiset ja valkoisilla korko-ompeluksilla koristetut; kaulavaate samoin valkoinen ja valkokoristuksilla kirjailtu, muuten kyllä yhtä korkea ja jäykkä kuin musta kaulaliinakin. Paidan rintamus oli joko koristettu hienosti käherretyllä »rimssulla» tahi sitten sekin korko-ompeluksin somistettu. Kun siihen aikaan yleiseen kiiltonahkaisia matalia kenkiä käytettiin, pilkahteli kengän ja housunlahkeen rajalta esiin sirot, värilliset silkkisukat. Liivien rintamuksilla tuli riippua leveät kultaketjut ja useita vitjakoristeita; yhdessä niistä koreili tavallisesti karneoliin kaiverrettu vaakuna.