XX.
SANOMALEHDET JA POSTI.
Sanomalehtien lukemiseen ei siihen aikaan totisesti yleisön tarvinnut paljon aikaansa uhrata, sillä lehtiä oli vähän ja ne olivat ylen pieniä. Sanomalehdet ladottiin tölsköillä kirjaimilla ja painettiin karkealle mutta samalla sangen kestävälle paperille; ne olivat tavallisen kirjoitusarkin kokoisia ja kaksipalstaisia. Tilaajia oli jotakuinkin vähän. Tuhannen kappaleen painosta pidettiin 1840-luvulla jo sangen korkeana.
Sanomalehtiä ei siihen aikaan kannettu kotiin niinkuin nyt, jolloin me ne omasta kirjelaatikostamme voimme siepata lukeaksemme niitä aamukahvia juodessamme, vaan täytyi silloin joko itse tahi lähetin noutaa lehti päivällisen tienoissa kirjakaupasta, jossa se tilaajan käteen kurotettiin erityisesti sitä varten ikkunaan tehdystä luukusta, kun lehden ottaja ensin oli antanut yhden numeron tilaussetelistään kuitiksi. Jos sitten jonkunlainen viivytys oli lehteä tavannut joko painoasiamiehen taholta tai muun esteen sattuessa, sai siinä kirjakaupan edustalla seista tuskastumiseen asti odottelemassa likistyneenä matamien, pikenttipalvelijain ja vahtimestarien sekaan, jotka lehden hakuun nekin olivat tulleet ja joiden napiseva joukko yhä vain kasvoi niin että usein koko jalkakäytävä siten sulkeutui. Tällaiset alkuperäiset olot kestivät aina 1860-luvulle asti, jolloin vasta sanomalehden kantajia alettiin käyttää.
Syynä sanomalehdistön vähäpätöiseen asemaan maassamme lienee kolme rinnakkaista ja toisiinsa kuuluvaa olosuhdeseikkaa: ensiksi yleisön valtiollinen välinpitämättömyys sekä siitä, mitä yleensä maailmassa tapahtui, että myöskin ja vielä suuremmassa määrässä omista sisäisistä oloistamme, toiseksi se seikka, ettei sanomalehdissä ollut sellaista lukemista, joka olisi herättänyt mitään suurempaa mielenkiintoa yleisössä, ja kolmanneksi silloin aivan yleensä vallinnut taipumus ja halu lukea kirjoja, joka puolestaan lievensi sanomalehtien tarvetta.
Senaikuisissa sanomalehdissä ei nähty koskaan esim. sitä, jota sanomalehdistä nykyään ei taas milloinkaan saa puuttua, nimittäin »johtavaa kirjoitusta», jossa käsitellään jotain päivän tärkeää kysymystä tahi vireille herännyttä joko koko maata tai sitte kaupunkia koskevaa asiaa. Kaikenlaisista sellaisista seikoista, kuten kieliasiasta, työväenkysymyksestä, naisasiasta, terveydenhoito-, kansakoulu-, raittius-, rautatie- ja kunnalliskysymyksistä sekä hallituksen toimenpiteistä j. n. e., joista nykyään sanomalehdet sisältävät palstamäärin kirjoituksia ja selostuksia, ei siihen aikaan lehdissä jälkeäkään näkynyt. Noina virkavaltaisina aikoina pidettiin liian suulaana ja julkeana ottaa julkisen keskustelun alaiseksi sellaisia asioita, joita ainoastaan vallanpitäjöillä oli oikeus arvostella. Heräämisen, voimakkaasti valveutuneen kansallistunnon aika ei ollut vielä tullut. Tuntui ja näytti kuin sisäisiä olojamme valaiseva kyntteli olisi sammutettu; ei pieninkään valonsäde saanut välkähtää esiin ja valaista niitä.
Silloin oli sopuisan ja hyvänahkaisen sanomalehtikirjailun aika, jolloin ei lehdissä kynäkiistoja eikä otteluja näkynyt, jolloin ei tahdottu turhanpäiten levittää levottomuutta ihmisten mieliin eikä yllyttää veljeä veljeään vastaan. Tahdottiin elää tyynessä rauhassa. »Schlafen Sie wohl!» Nukkukaa hyvin! sanoi kreivi Berg vielä paljon myöhempänä aikana meistä.
Samallainen sisällyksettömyys oli vallalla ulkopolitiikkaankin nähden. Ei ollut silloin vielä sähkösanomalaitosta, eikä edes rautateitäkään. Entäs sitten posti! Se ei ollut tottatosiaankaan suuri, vaan mahtui yhteen matkalaukkuun ja saapui ainoastaan kaksi kertaa viikossa ajaa köryytellen kärryillä Pietarista ja tuoden uutisia ulkomailta. Silloin sai tietää, että Marokon sulttaani oli kuollut kolmisen kuukautta sitten tahi että joku presidentti Guatemalassa oli viime vuonna syössyt presidentin istuimelta toisen, tahi että Kiinan keisari oli mennyt naimisiin ynnä muuta samanlaista ja yhtä mieltäkiinnittävää, joka kaikki oli kuitenkin niin vanhaa, ett'ei sillä ollut edes uutuuden viehätystä. Ei tälläkään alalla milloinkaan minkäänlaista selostusta valtiollisesta asemasta. Mutta sensijaan komeili usein parhaimmalla paikalla sanomalehdessä kuvaus muurahaisten elämästä, teeviljelyksestä Sumatran saarella tahi jaappanilaisista häistä ja muista yhtä mieltäkiinnittävistä kuin yleishyödyllisistäkin aineista.
Kotimaisia virkanimitysuutisia, jotka olivat aina ylen rakkaita puhe- ja kielimisaiheita, ei saatu julaista ennenkuin ne oli ensin julaistu Virallisessa lehdessä, johon niitä taas ei otettu ennenkun asianomainen oli valtakirjansa lunastanut — siis silloinkun jo kaikki asian tiesivät. Yksityisiä henkilöitä koskevista asioista ei koskaan mainittu mitään, sillä sellaisen kertomisen sanomalehdessä katsottiin sotivan kerrassaan kaikkea sopivaisuutta vastaan. Ei kerrottu edes eteväin ja huomattavain miesten kuolemantapauksistakaan, vielä vähemmän julaistiin mitään muistosanoja heistä. Kynäkiistat, riitakirjoitukset olivat milt'ei tuntemattomia. Ilmoituksia oli hyvin vähän, supistuen nekin vain sellaisiin kuin esim. »huone vuokrattavana», »kadonnut», »löydetty» j. n. e. Teaatteri ei julaissut ilmoituksiaan sanomalehdissä, vaan lähetti erityiset ilmoituslehdet suoraan koteihin. Maistraatin ja poliisikamarin käskyt ja päätökset, huutokaupat ja sensemmoiset seikat saatettiin yleisön tietoon siten että kaupunginpalvelija kulki ympäri kaupunkia rumpalin seuraamana ja luki julki tiedonannot katujen kulmissa kansanjoukoille, jotka rumpali tarmokkain päryytyksin kokosi ympärilleen, enimmäkseen uteliasta ja toimetonta roskaväkeä. Myymälät, tehtaat ja käsityöläiset eivät myöskään sanomalehdissä ilmoitelleet, sillä he tiesivät hyvin, että ostajat ilman sitäkin löysivät tien heidän luokseen, eikä silloin vielä tunnettu lausetta: ilmoittamisen kautta käy tie rikkauteen. Rikosasiat, varkaudet ja muut sellaiset seikat jätettiin tahallaan mainitsematta j. n. e.
Mitäpä sitten silloiset sanomalehdet sisälsivät?