Björkboda oli vanha perintötila. Alkujaan rautatehtaaksi oli sen vuonna 1734 rakentanut tukholmalainen tukkukauppias Mikael Hising, jonka poika aateloitiin nimellä Hisinger. Häneltä jäi tila hänen tyttärensä Barbro Marian huostaan, joka oli avioliitossa erään toisen Tukholmalaisen tukkukauppiaan Volter Petersénin kanssa (aatelissuvut af Petersens Ruotsissa ja af Petersén Suomessa), jonka suvun huostassa tila sitten polvesta polveen oli kokonaisen satavuotiskauden, kunnes se äitini, suvun viimeisen jäsenen kautta joutui meidän perheemme haltuun. Se oli niinollen ijäkäs perhekartano, joka siihen liittyneiden muistojen johdosta oli meille kaikille rakas.
Björkboda sijaitsi Kemiön saarella maamme lounaisosassa ja oli yksi huomattavimpia hovikartanoita koko maassa, käsittäen — sittenkun Perniön pitäjässä oleva Mälkilä perinnön kautta ja Sauvossa sijaitseva Sandön kartanokin oston kautta oli siihen yhdistetty — yli kahdeksankymmentä eri tilaa, säteritiloja, ratsutiloja ja sekä veronvapaa-että perinnönluontoisia tiloja, pinta-alaltaan kaikki yhteensä noin 30,000 tynnyrinalaa, enimmäkseen pitkin merenrannikkoa ulottuvaa maata. Alueella kasvoi oivallista metsää ja oli sille rakennettu kolme rautatehdastakin, Taalintehdas (vanhempina aikoina kirjoitettiin nimi aina Dahlsbruk), sulatusuuni, paras tehtaista, ja Björkboda sekä Sunnanå, molemmat kankirautatehtaita. Tila oli näin ollen mahtava maakartano, ryhmä erilaisia tiloja, joita päätilan mukaan kutsuttiin yhteisellä nimellä Björkbodaksi, kunnes se perinnönjaon kautta hajosi eri osiin ja tehtaat sitten aikoja myöten, pysyäkseen teollisuuden kehityksen tasalla, laitettiin uuteen uskoon, suurennettiin ja — hävitettiin.
Siihen aikaan, josta tässä on puhe, olivat tilat vielä jakamattomia ja yksissä käsissä ja viljeltiin niitä vanhan patriarkaalisen tavan mukaan, jonka nyt suuremman kokemuksen perusteella luulenkin olleen sopivimman meidän oloissamme.
Tilojen omistaja ei itse puuttunut maanviljelykseen, vaan antoi sen kokonaan vuokramiesten ja tilojen viljelijäin huostaan, jotka valtiolle menevien ulostekojensa ohella maksoivat tilanomistajalle veroa ja osinkoa talojen eri tuotteista, alkaen jyvistä ja heinistä, voihin, erilaisiin teurastuselukoihin, kananmuniin, kanoihin, pellavaan ja muuhun sellaiseen asti, sekä tekivät kaiken sen lisäksi vielä määrätyn summan päivätöitä. Ja tällaiset vuokramiehet tulivat hyvin toimeen, siitä on todistuksena sekin, että heidän talonsa siellä niinkuin yleensä monien muidenkin herraskartanoiden tiluksilla useimmittain siirtyivät isältä pojalle yhtenäisessä jaksossa ja ilman korotettuja vuokramaksuja.
Rautatehtaat taas ja metsät tuottivat tuloja tilan omistajalle. Omilla jaaloilla, joita omat alustalaiset kuljettivat, tuotiin omasta vuorikaivoksesta Ruotsista rautamalmi Taalintehtaalle, jossa se omasta metsästä poltettujen sysien avulla sulatettiin harkkoraudaksi. Talonpojat kuljettivat harkkoraudan sieltä Björkbodan ja Sunnanån tehtaille, missä siitä taottiin kankirautaa omilla laivoilla sitten venäläisiin satamiin vietäväksi. Koko taloudenhoito perustui siihen, että koetettiin välttää niin paljon kuin suinkin puhtaasti rahallisia menoja ja sen sijaan saada raudan ylipäis-myyntiarvo niin paljon kuin mahdollista puhtaaksi voitoksi.
Tämän järjestelmän mukaisesti nauttivat tehtaan kaikki palvelijat, johtajasta, katsastusmiehistä, kirjanpitäjistä ja muista sellaisista virkailijoista sysirenkeihin asti palkkansa enimmäkseen niin sanottuna muonapalkkana — saaden mitä moninaisimpia eri tuotelajeja »luonnossa», joita maatiloilta veroina virtasi ja joita ei säästetty, sillä tuollaisten maalaistuotteiden myömisestä ei ollut kysymystäkään. Rahapalkat olivat sitävastoin mitä vähäpätöisimmät, ylen pienet. Mutta tehtaan väellä oli myöskin monta muuta etua nautittavanaan ja hyväkseen käytettävänä; heillä oli lehmiä, syöttölaitumet ja sitäpaitsi hallussaan suurempi tai pienempi maatilkku kullakin, joka täytti heidän tarpeensa ja kiinnitti heidät paikoilleen.
Kaikki viihtyivät hyvin ja olivat tyytyväisiä, sillä harvoin tosiaankin kuuli tyytymättömyyttä tahi valituksia, harvoin niinikään sattui poislähtöjä ja muuttoja paikasta, vielä vähemmin siihen aikaan mistään lakoista tiedettiin. Jos väki käyttäytyi röyhkeästi ja suulaasti tahi ei täyttänyt velvollisuuksiaan, oli sitä varten olemassa helppo parannuskeino ja silloin aina ruotsalaissyntyiset katsastusmiehet, pehtorit, tekivät asiasta pikaisen lopun. »Pamppu» riippui näet naulassa konttoorin ovenpielessä, se oli siitä pian kädessä ja niin ratkaistiin asia muutamilla voimakkailla sivalluksilla rikkojan selkään, joka ylen nöyrästi »otti selkäsaunan vastaan kuin annetun lahjan», eikä napissut ansaitsemaansa kuritusta vastaan.
Todistuksena siitä kuinka pysyvää työväestö siihen aikaan oli, voidaan m. m. mainita, että useimmilla sepillä oli vielä alkuperäiset ranskalaiset nimet, kuten Gaufin ja Druge, joiden esi-isät, sulatussepät, olivat paikkoihinsa tulleet jo aivan tehtaan perustamisaikoina ja sitten yli satavuotiskauden pysyneet samassa ammatissaan.
Raudanvalmistusmäärä ei ollut suuri, mutta kun siitä täytyi ottaa pois vain pienet rahapalkat ja muut sangen vähäpätöiset menot, voitiin sitä pitää suoranaisena puhtaana säästönä, joka saatiin sitten pääkaupunkilaiselämässä ja perheen toimeentuloksi menettää erityisesti laaditun menoarvion mukaan. Jos sitten jotain jäi tähteeksi, talletettiin osa siitä, sillä jonkunlainen vararahasto täytyi löytyä mahdollisten tulipalojen, onnettomuuksien, vahinkojen y. m. varalta. Lopun sai perhe pitää hyvänään tai käytettiin se uutisrakennuksiin, tilojen ostoon j. n. e. Ennen muuta tuli tilan olla vapaan kaikista velkarasituksista, se lankesi aivan luonnostaan — ajan henki oli näet sellainen, että kukin tahtoi asua oman velattoman katon alla, olkoonpa se sitten kuinka matala tahansa. Hypoteekkiyhdistykset ja muut luottolaitokset olivat vielä siihen aikaan tuntemattomia.
Nämä ajat olivatkin korkeiden suojelustullien ja muuten hyvien kauppasuhteiden alaisena toimivan suomalaisen rautateollisuuden kukoistusaikoja, jolloin sen harjoittajia pidettiin maan mahtavina ja rikkaimpina miehinä. — Entäs nyt! — Kuinka suuri muutos onkaan näissä suhteissa tapahtunut? Monet heistä ovat sittemmin joutuneet perikatoon, usea silloisista kukoistavista tehdaslaitoksista on purettu tai liikkeensä lopettanut, toiset taas muodostetut osakeyhtiöiksi, jotka nyt epävakaisissa oloissa kituen taistelevat olemassaolonsa puolesta.