Hän tähysteli taivasta niinkuin ainakin kamalain luonnonilmiöiden enteiden tuntija.
— Niin, — sanoi hän — taitaapa siitä todellakin nousta aika myräkkä, oikein hirmumyrsky. Katsohan tuota suunnatonta, punertavaa pilvenjänkää taivaan rannalla, sinervää kehää auringon ympärillä ja näennäisesti tyyntä, mustanpuhuvaa, vaahtoavaa merta. Ne eivät hyvää ennusta! Mutta myrsky joutuu vasta huomiseksi, ja kun se voi kestää montakin päivää, on selvintä, että Laputcha saa ruokavaransa vielä tänään ja heti paikalla.
Laputcha oli Rostalesilla paimenena Pointe-aux-Joncsissa.
Rostales vetäisi taskustaan pienen hopeapillin, jolla puhaltaa huilautti kolme kimeää vihellystä. Silmänräpäyksessä juoksi joka haaralta neekerejä isäntänsä eteen, joka ankarana kääntyi orjiinsa.
— Kuulkaa, kurjat neekerihylyt! hän ärjäsi. — Te työnnätte suuren veneen mereen tuossa tuokiossa ja varustatte sen lähtöön. Viette sitten rantaan puoli tynnyriä korppuja, puoli tynnyriä suolaista lihaa ja gallonin [gallon, vanha pohjoisamerikkalainen mitta] whiskyä. — Hän katsahti kelloa ja jatkoi: — jollei vene kymmeneen minuuttiin ole valmis lähtemään, niin silvon palasiksi yhden teistä! Ymmärsittekö?
Merkitsevästi hän sitten vetäisi veitsen tupestaan. Kuin säikähtänyt lammaskatras kiirehti neekerijoukko täyttämään käskyä.
Tuollainen kohtelu herätti minussa sanomatonta inhoa. Muutaman minuutin kuluttua olimme — herra Rostales, hänen poikansa ja minä — Biloxin rannalla katsomassa veneen varustamista. Sellaiset veneet ovat hyvin vaarallisia aluksia. Voidakseen niihin mennä täytyy ensiksikin olla avojaloin ja toiseksi pitää olla vähin nuoralla-tanssijan sukua sekä osata uida.
— Frank, — sanoi herra Rostales muutamalle neekerille, — oletko valmis?
— Olen, herra.
— Isä, — virkkoi nuori Louis Rostales, — ellette pane vastaan, menen minä Frankin matkaan. Laputcha ilmoitti minulle sorsain jo tulleen. Menisin mielelläni huomenna niitä ampumaan.