— Manitou — hän lausui, yhtyen toverinsa rukoukseen — minäkin rukoilen sinua, suojele ja varjele meitä noitain vallasta! He ovat voimalliset ja väkevät, he voivat puhaltaa meihin taudin ja jäsenemme lamauttaa — mutta sinä voit heidät kukistaa. Näytä meille vihollisten jälet ja me uhraamme sinulle runsaasti saaliistamme!
Ja vielä nousi yksi, ojensi kätensä wigwamin keskellä palavaa tulta kohti sanoen:
— Suuri henki! Rauhanpiipun savu ja rukouksemme on luoksesi kohonnut — sinä tiedät meidän kokoutuneen tänne, sinä katsot sydämmiimme ja kuulet myöskin meidän valamme! Johda meidät vihollistemme, valkoihoisten, jälille! Eläkööt rauzaut, shoshonit ja arapahot [intiaaniheimoja Pohjoisameriikassa] rauhassa valkoisten kanssa — he ansaitsevat häpeän ja kuoleman niinkuin nekin! He tomussa madelkoot ja toisilleen kertokoot, mitenkä valkoihoiset suurilla, siivellisillä veneillään uivat merien yli ja tuovat aseita, joita mies ei jaksa jännittää — me emme silti epäröi! Me rakastamme maata, jossa isäimme luut lepäävät, me rakastamme perhettämme ja ystäviämme eikä aurinko sitä päivää valaise, jolloin me sotatieltä palaamme vuodattamatta vihollistemme verta! Anna meidän kostaa kaatuneiden veljiemme puolesta, Manitou! Johda meidät valkoisten jälille ja me uhraamme sinulle runsaasti saaliistamme!
Ikäänkuin sopimuksesta kohosivat kaikki ja uudistivat juhlallisen valansa. Sitten alkoi intiaanien tanssi, jonka nuoret sotilaat tanssivat rummulla yksitoikkoisen säännöllisesti säestettäissä. Hitaasti he aluksi kiertelivät tulta, mutta rummun pärinän kiihtymistään kiihtyessä he ponnistelivat sitä rajummin, kunnes hurjia sotalaulujaan kirkuen raiviutuneina kieriskelivät hiiloksessa ja viimein uuten uupuneina ja tiedottomina kaatuilivat maahan unessa saamaan neuvoja kaatuneiden hengiltä ja tietoja tulevain sotaretkien onnistumisesta.
Kolme päivää ja kolme yötä viettivät nuorukaiset samallaisia suuren hengen miellyttämisjuhlia, Kolmeen päivään ja kolmeen yöhön eivät he ruuan murua eivätkä juoman tippaa maistaneet. — Neljännen auringon idästä noustessa he kokoutuivat taas Mariavirran rannalle ja valitsivat johtajaksensa erään päämiehensä pojan, joka viekkaudellaan ja uskaliaisuudellaan oli metsästymatkalla kunnostautunut. Kun ruokavarat oli edellisenä talvena loppuun syöty ja metsänriista vähenemistään väheni, oli hän rohkeasti, miltei vain uhkarohkeasti tunkeutunut ruskean karhun luolaan, surmannut julman vihollisen ja kantanut sen lihat kotiin nälkään nääntyville. Seitsemän pantterinnahkaa riippui hänen majansa seinällä! Yksimielisesti valittiin päälliköksi "Iltis" — jonka nimen hän oli saanut sekä ripeydestään että viekkaudestaan — ja sovittiin paikasta, jossa he muutamain päiväin päästä kokoutuisivat sotaretkelle lähteäkseen.
* * * * *
Kolmisen viikkoa oli mahtanut kulua äsken kerrotuista juhlista, kun pieni matkustajakaravaani kulki läpi laajan, miltei loppumattomalta näyttävän aron, jota lännessä rajoittivat Kalliovuoret ja idässä Yhdysvallat, ja joka pohjoiseen ja etelään laajeni määrättömiin. Matkueeseen kuului neljä ripeän ja väkevän muulin vetämää vaunua, joiden ympärillä ratsasti yhdeksän ratsastajaa pienillä intiaanihevosilla. Kymmenes kulki etukynnessä, muutamain satain askelien päässä, seutua vakoilemassa. Valkoihoiset palasivat kauppamatkoiltaan Santa-Féhen ja toivoivat hetikin pääsevänsä kotoisille kankaille.
— Mitenkähän olisi, Bob, jos vähän tässä levähdettäisiin? huomautti muuan ratsastaja eillimäisen muulin ajajalle. Eläimet ovat väsyksissä eikähän lepo olisi pahetteeksi ihmisillekkään. Emme ole ainehtineetkaan syöntiä, sitten kun aamusella eikähän meillä liene syytä nälkiytyä, vaikka täällä näkyykin intiaanien jälkiä!
— Sanokaa johtajalle! vastasi muulinajaja. — Niin kauvan kuin etumainen kulkee, täytyy takimaisten seurata. Mutta minusta hän jo näyttääkin katselevan lepopaikkaa. Ei kai hän muuta varten niin huolellisesti tuolla pensaita tarkastelle. Tottapa siellä on lähde — lehdikko on niin raittiin näköistä ja vihreää.
Muulinajaja kuitenkin erehtyi. Sillä ratsastamatta puheena olevaan viidakkoon johtaja pysähtyi ja viittasi retkeläisille kiertämään houkuttelevaa lepopaikkaa varjoisain puiden siimeksessä.