Miehet katselivat toisiinsa hämmästyneinä eikä yksikään halunnut työhön ryhtyä. Kului taas kotvanen. Vene ennätti aivan laivan kylkeen, niin että selvään erotti kaikki neljä soutajaa. Kooten kaiken rohkeutensa, miehistön vanhin huusi tulijoille:
— Hehei — mitä tahdotte? Miten ihmeessä pääsitte tällaisessa ilmassa tänne asti? Mikä kovan onnen tähti teidät tänne johti?
Vahva, räikeä ääni veneestä vastasi:
— Tahdomme puhutella kapteenianne! Auttakaa meitä laivaanne!
Vene oli ihan laivan kylessä, ja muuan soutajista, vanha, ahavoitunut merimies nousi laivaan kirjepinkka kädessä. Kauhistuen peräytyivät kaikki laivamiehet. Pappi yksin pysyi siksi tolkussaan, että lähestyi häntä muutaman askeleen ja juhlallisesti kysyi, mikä oli hänen käyntinsä tarkoitus niin myöhäiseen aikaan.
— Suokaa anteeksi! vastasi vieras. — Me olemme kauvan purjehtineet näillä vesillä ja päällikkömme lähettäisi mielellään nämä kirjeet ystävillensä Eurooppaan.
— Se on laivan päällikön asia, — sanoi pappi vakavasti. — Olkaa niin hyvä, Mynheer Ruesdal, ja tulkaa tämän miehen puheille!
Vasta sitten kapteeni tuli saapuisalle ja näytti yhtäkkiä muuttaneen mieltä. Kuultuaan oudon vieraan pyynnön hän näet vastasi päättävästi:
— Hyvä ystävä, sanokaa päälliköllenne, että hän jättäisi kirjeensä johonkin muuhun laivaan eikä tähän.
— Oi, me olemme tarjonneet niitä jo moneenkin laivaan, — sanoi mies alakuloisesti, — vaan ei kukaan ota niitä viedäkseen.