Ja he kaikki itkivät, suutelivat Dorothya ja heltyivät tuosta "äiti"-aiheesta. Ja he kaikki antoivat Dorothylle hyviä neuvoja, kehoittaen häntä aina tekemään niinkuin "äiti" käski. Mutta Dorothy kuului huomanneen komisarjuksen puhuvan niin paljon, ettei hänen äitinsä koskaan saanut suunvuoroa mitään lausuakseen. Mutta niin kauan kuin jokainen oli perin tyytyväinen, ei Dorothy tahtonut tärvellä heidän iloaan huomautuksia tekemällä. Hän kahlehti siis kielensä ja ennenkuin hän tuskin aavistikaan oli jo juna-aika ja lähdettävä matkalle San Diegoon. Ja nyt Dorothy vihdoinkin käsitti, että hänen oli sanottava Curleylle hyvästi. Niinpä Curley pyysi Dorothyn livahtamaan teltan takaliuskan kautta ulos hänen kanssaan, ja heillä oli viimeinen keskustelunsa yhdessä.
Curley kävelytti Dorothya käärmekuoppaa kohti aivan suorasukaisesti, ja kun hän oli päässyt sinne Dorothyn kanssa kahden kesken, antoi hän lähtölahjaksi vyötäisvasun. Ja vyötäisvasu on erään pienikokoisen eläimen kuori; se syntyy Texasissa, ja sen luisessa kuoressa on jatkoksia kuin kamiinintorvessa. Sisältä se vuorataan kirsikanpunaisella kiinalaisella silkillä, ja sen kuonosta häntään vedetään rihma kädensijaksi; sellaista vasua oli Dorothy vuosikausia havitellut. Mutta minusta on kovin, kovin julmaa tappaa kaikki pienet vyötiäiset vyötiäisvasuja varten, koska minä aina ajattelen, että ihmiset eivät saisi tappaa pieniä elukoita, jollei niistä saa jotakin hyödyllistä — edes kärpännahkaturkkia.
No, Dorothy kiitti Curleytä vyötiäisvasusta ja sanoi hänelle sitten, että hän toivoi Curleyn ottavan vastaan hänen nikkeliplootuisen vohvelikoneensa, joten hän voisi sen myydä ja ostaa lähtölahjaksi itselleen kokoonpantavan kauppakojun myydäkseen siellä saksalaisia kovasimia Dorothyn muistoksi.
Mutta Curley kysyi Dorothylta, minkälaiselta mieheltä hän ihmisten silmissä näyttäisi, jos hän suostuisi ottamaan lahjan tytöltä? Ja hän sanoi Dorothylle, että hän oli päättänyt ruveta niitä myymään katukäytävältä ja uurastaa itsensä johonkin asemaan.
No, äkkiä he kuulivat jokaisen kutsuvan "Dorothya" kovaäänisellä äänellä, koska alkoi tulla kiire junalle. Niin heidän täytyi juosta esille ja rientää asemalle, ja kaikki oli sellaista sekamelskaa riennettäessä junaan ja sanottaessa hyvästi, kaikki Dorothyn matkatavaramytyt ja vyötiäisvasu mukana, niin että Dorothy muistaa vain Curleyn seisomassa vaununportailla sanoen: "Näkemiin, flikkaseni! Jos sinua en koskaan enää tapaa, niin muista aina, että minä pidän sinua helvetin hyvänä!" Ja sitten hän hyppäsi alas, koska juna lähti liikkeelle.
Mutta Curleyn kasvoilla oli vallan omituinen ilme, joten Dorothy vaunuun mentyään istahti komisarjuksen äidin viereen ja alkoi miettiä omia mietteitään. Ja äkkiä vaikeni Dorothylle kuin salamanleimaus, että Curley oli häneen rakastunut. Ja se ajatus, että jostakusta, jota hän oli aina niin miehekkäänä ihaillut, oli tullut yhtä pehmeä kuin Al Le Vino, melkein sai Dorothyn tuntemaan kuvotusta sisälmyksissään.
Viides luku
No niin, Dorothy sai tilaisuuden asettua ja unohtaa menneisyyden pienikokoisessa kaupungissa, missä elämä on puhdasta ja ihmisten ajatukset terveellisiä ilman tartuntaa. Ja kun he saapuivat San Diegoon, saattoi komisarjus dohtorin vankilaan, samalla kun hänen äitinsä saattoi Dorothyn heidän vanhaan perheasuntoonsa. Ja kun he pääsivät sinne, osoittautui se kauniiksi tehokastyyliseksi puutaloksi, jonka katolla oli kuusi suippoa kupoolia mielikuvituksellisesti pyälletyistä paanuista, heidän esi-isiensä rakentamia. Ja kun Dorothy opastettiin huoneeseensa, oli se yhden kupoolin kohdalla nurkkauksessa, ja isossa kaari-ikkunassa oli pilkulliset sveitsiläiset röyhelöverhot, ja seinäpaperit olivat täynnä ruusuja, ja sitten oli siellä joku muinoisaikainen antiikki, ja vanhan erikoismallisen pähkinäpuisen sängyn yläpuolella riippui George Washingtonin kuva lumikinoksessa rukoilemassa. Mutta kun komisarjuksen äiti jätti hänet sinne yksikseen, niin Dorothy sanoo huoneen ilmapiirin vaikuttaneen sellaiselta, että tyttö olisi toivonut jonkun lähettävän postitse piirakan ja sen sisällä viilan ja köysitikkaat.
No, lopuksi palvelustyttö, nimeltä Emma, kolkutti ovelle ja kysyi Dorothylta, voisiko hän auttaa tavaroiden purkamisessa. Niin Dorothy kutsui hänet sisälle, ja heidän purkaessaan tavaroita ryhtyi Dorothy kyselemään häneltä yhtä ja toista.
Ja kävi ilmi, että Emma oli saapunut naisvankilasta. Sillä poliisikomisarjuksesta ei ollut mikään mieluisempaa kuin antaa siveettömille tytöille tilaisuuden aloittaa uutta elämää, ja hän halusi pysyä kosketuksissa heidän vaiheittensa kanssa. Mutta Emma sanoi, että jonakuna päivänä komisarjus yritti pysyä kosketuksissa hänen vaiheittensa kanssa hiukan liiaksi! Ja kun tyttö sen sanoi, tuli hänen kasvoilleen aivan synkkä ilme. Emma ei siis Dorothya varsin paljoa ilahduttanut, ja Dorothy olisi antanut mitä hyvänsä, jollei hän olisi kunniasanallaan luvannut Curleylle viipyä täällä vuosikauden.