Mutta kun Dorothy meni alakertaan, havaitsi hän, että komisarjuksen äidillä oli aivan yhtä vähän sanottavaa silloin, kun hänellä oli siihen tilaisuus, kuin silloinkin, kun komisarjus ei sallinut hänen kiilata keskusteluun sanaakaan. Sillä moisen etevän pojan kanssa eläminen oli kalvanut hänen elintarmonsa.
Mutta vihdoin tuli päivällisaika, ja poliisikomisarjus saapui kotiin erään kutsumansa vieraan kanssa ja tämä vieras oli kalpea, vaalea sihteeri, jo ihan keski-ikäinen, joka oli aloittanut palveluksensa hänen toimistossaan monta monituista vuotta sitten, jolloin hän oli ainoastaan konekirjoittajatar. Ja näytti siltä, että alussa oli ollut "romaani". Ja vielä senkin jälkeen, kun romaani oli päättynyt, jatkoivat he jotakin yhteistä hommailua. Niinpä kerrankin, kun komisarjus oli teettänyt jonkun julkisen kaupunginrakennuksen ja käyttänyt rapautunutta graniittia marmorin asemesta, oli tämä kirjuri pitänyt asiasta tarkkaa kirjanpitoa ja tiesi niin paljon, että komisarjus tosiaan tunsi kuin ei juuri voisi tulla toimeen ilman häntä. Eikä hän koskaan tohtinut juuri paljoa tehdä, jollei ensin kertonut siitä sihteerilleen ja tiedustanut, minkä vastapalveluksen tämä vaati, jos antaisi siihen suostumuksensa. Hän tiesi siis, että hänen oli kysyttävä kirjuriltaan neuvoa Dorothynkin suhteen, ja hän päätti purra hammasta ja suoriutua esittelyn vaikeuksista niin pian kuin mahdollista.
Ja kuului käyneen niin, että tämä sihteeri jo heti alussa oli Dorothya vastaan. Ja päivällisen jälkeen hän ja komisarjus menivät etusaliin sulkien pariovet, ja kirjurin paheksuminen kävi lopulta niin äänekkääksi, että komisarjuksen täytyi viedä hänet ulos ajelulle. Sitten yritti Dorothy hukuttaa tunteensa aikakauslehteen, muttei edes "Babtistin majakka" voinut ehkäistä hänen kyyneltulvaansa.
Mutta hyrräämästä palattuaan poliisikomisarjuksen sävy Dorothya kohtaan oli kokonaan muuttunut. Tarkoitan, että hän käyttäytyi kuin hänen sieluaan olisi painanut joku suuri jännitys, ja kaikki hänen iloinen hilpeytensä oli ihan tipotiessään. Eikä hän tohtinut Dorothylle muuta tehdä kuin tirkistellä häntä toisesta silmäkulmastaan ja pysytellä loitolla.
Dorothyn kasvatusta hän ei kuitenkaan laiminlyönyt, sillä hän käski äitinsä saattaa Dorothyn perin vaateliaaseen kouluun, joka oli vain tyttöjä varten ja jossa hänet kasvatettaisiin siksi, mikä hänestä tulisi. Ja ensi kertaa elämässään Dorothy sai tilaisuuden seurustella hienostuneiden kristittyjen perhetyttöjen kanssa ja oppia sekä totuutta että rehellisyyttä.
Mutta Dorothy ei tosiaan oppinut enempää totuutta kuin rehellisyyttäkään. Sillä jo ensimmäisenä koulupäivänään hän joutui ikävyyksiin, koska muuan hänen edessään istuva tyttö pyysi lyijykynää lainaksi. Ja kun Dorothylla oli niitä koko laatikollinen, antoi hän sille tytölle niistä puolet. Mutta tyttöjä oli kaikkia varoitettu Dorothysta sirkusseurueen alhaisen ympäristön vuoksi, josta hän oli tullut. Niinpä se tyttö kanteli opettajattarelle, että Dorothy jakeli lyijykyniä. Ja opettajatar käski Dorothyn jäädä kouluajan jälkeen ja piti kuulustelun. Mutta hän sai selville, ettei Dorothy sittenkään niitä varastellut. Opettajatar selitti siis Dorothylle, että pelkkää synniltä näyttävääkin on ihan yhtä paljon kartettava, ja käski hänen vast'edes käyttäytyä paremmin.
Ja Dorothy sanoo, että hänen siinä koulussa ollessaan häntä kohdeltiin ihan kuin murhamiestä. Ja huippu saavutettiin sitten eräänä päivänä, kun hän oli muutamien toisten tyttöjen kanssa pihamaalla ja ne alkoivat tapansa mukaan puhua sopimattomia. Ainoastaan ne tytöt eivät kertoneet vaarallisia juttuja, jotka olivat jossakin juonessa ja keksivät jonkun ovelan ja huvittavan vehkeen, mutta hekin mielellään puhuivat vaarallista ylvästelyhalusta. No, Dorothy sai pian kylläkseen moisesta keskustelusta, mutta niillä näkyi olevan niin hirveän hauskaa, että Dorothy sanoo tuumineensa, että olisi metkaa kertoa niille juttu, joka todella oli hauska. Mutta hänen kummastuksekseen tyttöjä tyrmistytti kovin, että sellaisesta asiasta puhuttiin kevytmielisesti. Senvuoksi he kantelivat opettajattarelle, että Dorothy poisti kukkaverhon asioista, joita nuorten tyttöjen ei sovi mainita.
Sitten Dorothy lähetettiin johtajan virkahuoneeseen, ja tämä sanoi hänelle, että täytyisi karkoittaa hänet, jos kristillisten kotien puhtaiden tyttöjen ajatukset saastutettiin. Ja hän kysyi Dorothylta, eikö hän San Diegoon saavuttuaan ollut oppinut, mitä merkitsee olla kristitty?
Silloin Dorothy sanoi, että mikäli hän saattoi käsittää oli aivan oikein niin kauan kuin ei myöntänyt siitä nauttivansa.
No, sitten johtaja käski Dorothyn odottaa hänen virkahuoneessaan, sillä välin kun hän meni pohtimaan hänen moraaliansa koko luokan kanssa. Mutta lähtiessään ulos ovesta hän vilkaisi taakseen, heristi sormeaan Dorothylle, hymyili hänelle ja sanoi: "Sinä pikku pakana!" Niinpä minä luulenkin, että hän tosiaan olisi tahtonut kehittää pienen kuhertelun, jos hän olisi ollut kyllin miehekäs.