Ja Frederick Morganilla oli niin tyypillinen henkilöllisyys, että heti kun hän istui näyttämölle, tiesi jokainen, että hän siellä oli. Sillä hänellä oli tapana kävellä takaperoa, niin että yleisö ei voinut nähdä hänen kasvojaan. Mutta heti kun hän tunsi, että katsojat eivät kauemmin voineet kestää jännitystä, kääntyi hän äkkiä ja pysähtyi asentoon. Ja Dorothy sanoo, että kun hän sen teki, niin sellainen väristys kävi läpi hänen selkärankansa, että hän luuli tuolinsa selkänojan olevan täynnä sähköpattereita.
No, Dorothy istui siinä kuin haltioituneena eikä hetkeäkään kääntänyt silmiään pois näytelmästä. Ja kun Frederick Morgan oli päässyt viimeiseen näytökseen, jossa hän seisoi portailla ja sanoi nyt hirttäytymällä tekevänsä jotakin parempaa kuin koskaan ennen, niin koko sukupuolikysymyksen vetoomus oli Dorothylle esiintynyt uudessa valossa. Ja Dorothy sanoo käsittäneensä, että kaikki, mitä komisarjus oli häntä kohtaan yrittänyt ja mikä vain sai hänet kiemurtelemaan, olisi toista maata tuon johtavan miehen ollessa pelissä.
Niinpä Dorothy matineen jälkeen seisoi teatterin seurasalissa tuijottaen hänen valokuvaansa. Ja näkyi olleen kohtalon oikku, että Frederick Morganillakin oli ihan tapana rientää matineen jälkeen saliin ja seisoskella valokuvansa vaiheilla. Kun hän siis näki Dorothynkin sitä ihailevan, käsitti hän, että heillä oli jotakin yhteistä, ja virkkoi tytölle ystävällisen sanan. Ja toinen seikka johti toiseen, kunnes herra Morgan kutsui Dorothyn juomaan kookoscolaa rohtokaupan perähuoneeseen ja kertomaan hänelle elämäntarinansa. Ja heti kun hän kuuli, että Dorothy oli kasvatettu karnevaaliseurueessa ja että hänellä oli ollut ihan akrobaatti isänä, tunsi hän virkaveljen ihmisrakkautta ja kysyi, haluaisiko Dorothy palata "ammattiin" takaisin. Ja Dorothy oli riemun seitsemännessä taivaassa ja vastasi myöntävästi kahdentoista dollarin viikkopalkan tarjoukseen. Eikä Dorothyn tarvinnut edes vaivautua karkaamaan kodista. Sillä vaikka poliisikomisarjus olikin toipumassa, ei hänen sisunsa koskaan palannut, ja hän totteli kirjaimelleen kaikkea, mitä hänen kalpea, vaaleaverinen kirjurinsa sanoi. Kun tämä siis kertoi hänelle, että Dorothyn sydän paloi ammattiuralle, neuvotteli hän Dorothyn kanssa ja sanoi, että asiain saatua tällaisen käänteen hän ei mitenkään voinut tehdä niinkuin halusi eikä siis tahtonut estää häntä lähtemästä. Ja Dorothy lähti ainoasta säädyllisestä kodista, mikä hänellä koskaan oli ollut, muuttaakseen sellaiseen vaeltavaan taloon, jossa näyttelijät maksavat seitsemän dollaria viikolta. Ja kaksi päivää lähtönsä jälkeen Dorothy huomasi "San Diego Unionissa" otsikon "Poliisikomisarjus voittaa naissihteerinsä myrskyisen kosinnan jälkeen". Täten siis Dorothy hylkäsi tilaisuuden tulla varakkaan herrasmiehen morsiameksi harjoitellakseen ylimääräisen tytön osaa kapakkakohtauksessa eräässä näytelmässä nimeltä "Yukon-virralla".
No, sellaista jatkui edelleen seuraavaan viikkoon asti, jolloin he alkoivat esittää kuuluisaa Broadwayn sykseetä, jossa Frederick Morgan esiintyi tenorityyppiin kuuluvan huolettoman ja huikentelevaisen irlantilaisen osassa, joka ei voinut olla suutelematta jokaista kohtaamaansa tyttöä. Ja Dorothylle hän antoi tytön osan, jonka hän ohimennessään kohtasi toisessa näytöksessä. No, koko harjoitusviikon aikana herra Morgan ei vaivautunut suorittamaan "toimitusta", mutta kun puetut yhteisharjoitukset tulivat, ryhtyi hän sisällyttämään esitykseensä tunnetta. Ja kun hän niin teki, ei Dorothyn mieleen jäänyt epäilyn häivääkään siitä, että hän siitä piti.
Ja herra Morgan näkyi itse alkavan katsella Dorothya uudessa valossa, ja seurauksena oli, että molemmat heistä suuresti nauttivat kohtauksestaan.
Mutta kun he olivat sitä toista näytöstä näytelleet moniaissa esityksissä, saavuttivat he vihdoin pisteen, jossa oli jotakin tehtävä. Niinpä herra Morgan esityksen jälkeen keskiviikkoiltana kutsui Dorothyn mukaansa ravintolavaunuun syömään hampurilaisia kaksoisvoileipiä. Ja Dorothy tuli panneeksi merkille, että herra Morgan antaessaan tarjoilijalle tilauksen käski tämän jättää sipulit pois!
Ja kun he olivat lopettaneet voileipänsä, sanoi herra Morgan, että hänellä oli jotakin puhuttavaa, joten Dorothyn olisi parasta tulla hänen huoneeseensa. Dorothy siis meni. Ja kun hän oli saanut Dorothyn sinne, alkoi hän kertoa hänelle elämäkertaansa. Ja hänellä kuului tosiaan olleen vaimo, mutta kun taiteilijan ei sovi mennä naimisiin, oli hänen täytynyt lähettää hänet sinne, mistä hän oli tullutkin, sillä kun ihminen on taiteilija, täytyy hänen käyttää kaikki tunteensa luonteensävynsä kehittämiseksi. Ja sitten hän selitti Dorothylle, että tästä itsestäänkin luultavasti tulisi taiteilija, niin pian kuin hän ehti kehittää luonteensävynsä ja alkoi ymmärtää elämää. Ja hän sanoi, että hän itse olisi halukas häntä auttamaan. Ja se oli tosiaan varsin suuri tilaisuus hänenlaiselleen tytölle, koska helmikaulaketjuihin ripustetut seurapiirien naisetkin sitä tavoittelivat. Ja kun hän oli lopettanut kehoittelunsa, kysyi hän Dorothylta, halusiko tämä mennä kotiin vai riisua yltään ja viipyä hetkisen.
Dorothy siis riisui yltään.
Seitsemäs luku
No, Dorothy sanoo, että mikäli hän, yleisö tai arvostelijat saattoivat havaita, ei hänen tulkinnoissaan ollut enemmän temppuramenttia senjälkeen, kun hän oli oppinut elämää, kuin sitä oli ollut aikaisemminkaan. Mutta minun luullakseni oikeana syynä oli, ettei elämän oppiminen sittenkään osoittautunut Dorothylle erikoisen nautintorikkaaksi. Tarkoitan, ettei Dorothy koskaan esiinny parhaiten edukseen jonkun kanssa kahden kesken. Eikä sitä kukaan paremmin käsittänyt kuin herra Morgan. Siksipä he jättivätkin asian sikseen.