No, Dorothy ei ollut koskaan oppinut pukeutumaan, ja silloin, kun tyttöjen enimmäkseen olisi tullut käyttää joko vaaleanpunaista tai sinistä, valitsi Dorothy heleänpunaista, mikä antoi hänelle niin rohkean ulkonäön, että herrat ensi silmäyksellä havaitsivat hänet sellaiseksi tytöksi, joka ei kaipaa mitään apua. Sillä vaikka punainen vetäneekin puoleensa herrasmiesten katseet, ei mikään herätä heissä pysyväistä mielenkiintoa niinkuin vaaleanpunainen tai sininen. Ja sensijaan että itse olisi yrittänyt solmia herrastuttavuuksia, jotka olisivat häntä avartaneet, vietti Dorothy enimmän aikansa New Yorkiin menevässä junassa kuuntelemalla makuuvaunun ovenvartijan huvittavia kokemuksia neekerimurteella. New Yorkiin saapuessaan Dorothy ei siis ollut solminut ainoatakaan herrastuttavuutta, joka olisi ojentanut hänelle auttavan käden.
Mutta Dorothy oli täynnä luottamusta eikä tiennyt, että pahin erehdys, jonka hän teki, oli se, että pienen matkalaukun, helylippaan tai edes lompakon kantamisen asemesta hänellä oli kaikki tavaransa vyötiäisvasussaan.
Kun Dorothy sitten tuli ulos Isolta Keskusasemalta, joutui hän 45. kadulle ja alkoi etsiä hotellia ja aikoi mennä sisälle ensimmäiseen jonka tapasi. Mutta autojen lähettäjä hotellin edustalla vilkaisi hänen vyötiäisvasuunsa ja ehkäisi hänet, sillä hän sanoi, ettei siihen hotelliin sallittu tuoda eläimiä. Dorothy siis sanoi hänelle, ettei se ollut muuta kuin kuollut vyötiäinen, joka ei olisi voinut tehdä hänelle pahaa edes rusoisimpina päivinään. Mutta mies selitti hänelle, ettei heillä ollut milloinkaan ollut hotellissaan vyötiäistä, ei kuollutta enempää kuin elävääkään, ja kysyi, kuka hän luuli olevansa, jotta voisi rikkoa säännöstyksen?
No, kun Dorothy ei pidä mistään enemmän kuin väittelystä, sanoi hän miehelle, että jos he sietivät alligaattorinnahasta tehtyjä matkalaukkuja, niin miksi he riehuivat vyötiäistä vastaan? Mutta Dorothy sanoo, ettei hän voinut saada miestä käsittämään perusteettomuuttaan ja kun ihan alkoi kerääntyä väkijoukko, täytyi hänen liikkua eteenpäin.
Mutta seuraava hotelli, johon hän tuli, oli varsin hieno keski-ikäisten naishenkilöiden hotelli, ja seurustelutuvassa oli varsin montakin keski-ikäistä naishenkilöä, kun Dorothy astui sinne. Siellä Dorothy ripusti vyötiäisvasunsa tuolinselkämyställe odotellessaan hotellin kirjuria, ja muuan niistä vanhanpuoleisista naisista sattui menemään sen tuolin luo istuakseen. Mutta juuri kun hän oli sille istumassa, näkyi hän äkkiä huomanneen vyötiäisen ja pyörtyi. Ja kun siitä syntynyt hämminki oli ohi, vilkaisi hotellin kirjuri synkästi Dorothyyn ja sanoi, että kaikki heidän huoneensa olivat täynnä. Dorothy kääntyi siis kadunkulmasta etsimään onneaan 44. kadulla. Mutta minä en tosiaan usko, että hän olisi löytänyt mitään hienoa hotellia, jossa hänet olisi otettu vastaan, jollei kohtalo aina auttaisi Dorothyn kaltaista tyttöä.
Sillä seuraava hotelli, johon hän saapui, oli Algonquin-hotelli, jossa kaikki kuuluisat näyttelijättäret ja filmitähdet asuvat, ja juuri kun Dorothy tuli etuovelle, sattui niin, että Buster Keaton elokuvaseurueineen juuri palasi jostakin elokuvauksesta, ja he olivat vielä aivan hupaisissa komediapukimissa. Kun siis Dorothy astui eteiseen, niin kirjuri luuli hänen kuuluvan komediaseuraan ja antoi hänelle huoneen, eikä hän laisinkaan huomannut erehdystään ennenkuin kaikki muut olivat päivällistä varten siistiytyneet. Mutta sitten oli liian myöhäistä ajaa Dorothy ulos, koska haltuunotto on kymmenen pykälää laista.
Tultuaan alas päivälliselle Dorothy siis näkyi huomaavan, että hän oli katseiden keskipisteenä. Niinpä hän loi heihin kaikkiin "kärventävän" katseen, koska he olivat niin törkeitä, että tuijottavat tyttöön vain siksi, että tämä on hyvin puettu. Ja hän käveli ylväästi avaraan ruokasaliin, joka on varattu yksinomaan kuuluisille näyttelijöille, ja kirjailijoille, ja kun kuuluisa yliedeskäypä George näki hänet, häikäistyi hän niin, että osoitti hänet pöytään. Sitten Dorothy tilasi hummeri- ja kananpoikasalaattia ja hedelmäsalaattia päivälliseksi ja päätti, että hän vihdoinkin oli suuren maailman nainen.
Sitten Dorothy alkoi tulla tuttavallisiin väleihin tarjoilijansa kanssa, kuten tavallista, ja kertoi hänelle kaikkein ensimmäiseksi, että hän oli tullut New Yorkiin mennäkseen koomilliseen teatteriin. Sitten tarjoilija kertoi Georgelle, ja kun kaikki kuuluisuudet kysyivät Georgelta, kuka Dorothy oli, ja kun George sanoi heille, että hän oli tyttö, joka aikoi päästä koomilliseen teatteriin, niin se tosiaan suuresti huvitti heitä kaikkia. Ja Dorothystä tuli koko Algonquin-hotelliin naljailun esine. Ja kirjallisen pyöreän pöydän kuuluisat arvostelijat olivat tosiaan enemmän huvitettuja kuin kukaan muu. Sillä muuan heidän kirjanoppineimmista kirjoittajistaan, herra Peter Hood itse, yritti saada koomilliseen teatteriin tuttua tyttöä, jolla tosiaan oli jotakin tarjottavaa. Ja hän oli kuullut, kuinka vaikeaa oli suosituskirjeelläkään päästä herra Ziegfieldin puheille.
No niin, se tyttö oli komea, kookas jäljennös venäläisestä kreivittärestä vampyyrin tyyppiä. Ja hänellä oli musta tukka, mustat silmät ja jokin oikein kiihkeä antibolshevistinen ilme pitkiä antiikkisia korvarenkaita kohti. Ja Dorothy sanoo, että hänelle täytyi antaa tunnustusta, koska hän melkein oli ratkaissut kysymyksen, kuinka voi näyttää hyvin siistityltä käyttämättä vettä. Ja mihin tahansa hän menikin, täytyi ihmisten väkisinkin katsella häntä ja kysellä toisiltaan, kuka hän oli.
Ja mikä vielä harvinaisempaa, hänellä oli paljon aivoja, sillä hän saattoi puhua tuntikausia melkein mistä aiheesta tahansa. Mutta parasta, mitä hän taisi ja osasi, oli haasteleminen herrasmiesten kanssa "lemmestä". Tarkoitan, yhden herrasmiehen kanssa kerrallaan. Ja hän saattoi tosiaan olla yhtä puhelias "lemmestä" haastellessaan kuin tyttö siinä suuressa romaanissa, jonka nimi on "Vihreä hattu".