Sillä vaikka rouva Breene onkin perin aristoraattinen, kuuluu hän mielipiteiltään olevan varsin vapaamielinen niin varakkaaksi rouvaksi. Ja hän haluaa aina kutsua jonkun kotiinsa, mikäli tämä jotakin hommailee, ja saatuaan hänet sinne koettaa aina saada vieraansa tuntemaan itsensä melkein yhtä tärkeäksi kuin hienoston ihmiset, joiden ei tarvitse tehdä mitään ollakseen huomattavia.
Ja milloin vain Charlie rakastui silmittömästi johonkuhun teatterin uuteen tyttöön, halusi rouva Breene aina, että hän toisi neitosen kotiin. Ja kun hän sai hänet sinne, oli hän hyvin, hyvin herttainen ja johti hänet keskusteluun kirjallisuudesta ja musiikista ja taiteesta, joten Charlie näkisi, kuinka hyvin hän sopisi sellaiseen sivistyneeseen ympäristöön. Mutta joka kerta, kun rouva Breene sen teki, näkyy aina jotakin kohtalollista tapahtuneen. Sillä kun äiti oli suoriutunut teatteritytöstä, päätti Charlie aina ajatella toiseen kertaan ennenkuin kutoisi romaanin moisen tytön ympärille.
No niin, rouva Breene halusi niin hartaasti tavata Dorothya, että hän pyysi Charlieta tuomaan hänet heidän kotiinsa perhepäivällisille. Ja kun perhe olisi ehtinyt vieraaseen oikein tutustua, kutsuisivat he kaikki seuratuttavansa päivällisen jälkeen tapaamaan häntä seurapiirillisesti. Ja tehdäkseen yhdessäolon hilpeämmäksi hän oli tilannut jousikvartetin esittämään jotakin perhemusiikkia. Sillä rouva Breene sanoi, että koska Dorothy oli soitannollisessa teatterissa, rakastaisi hän epäilemättä jousikvartettia. Mutta eihän rouva Breene tiennyt, että jousikvartetissa on tuskin mitään, mikä tehoo Dorothyn kaltaiseen tyttöön. Mutta Charlie on sellainen herttainen poika, että hän piti äitinsä tuumaa ihan ihastuttavana.
No, saapuessaan Breenen vanhaan perhetaloon Kuudennen Avenuen varrelle pitäisi tytön tuntea, että hän on menossa johonkin. Sillä siellä on vieras opastettava kolmesta eri ovesta, ja ensimmäiset kaksi ovat raudasta. Mutta kun Charlie saattoi Dorothyn niiden lävitse, niin ei Dorothy osannut muuta ajatella kuin että Breenen perhe oli varannut itselleen kolme eri tilaisuutta heittääkseen hänet ulos, ja hän alkoi menettää itsevarmuuttaan.
Mutta kun he olivat jättäneet taakseen kolmannen oven, ryhtyi hovimestari saattamaan heitä pitkän, onton käytävän kautta, jota elävöittämässä ei ollut muuta kuin joitakuita fajanssisia norsunpentuja luonnollisessa koossa, mikä sai Dorothyn tuntemaan itsensä vieläkin vähäpätöisemmäksi. Mutta lopuksi he saapuivat vanhaan perhekirjastoon ja siellä istui sähkölampun alla Charlie Breenen isä. Mutta Dorothy sanoo, että kaiken tuon jännityksen jälkeen Charlien isä ei ollut mikään erikoinen huippukohta. Tarkoitan, että hän on sen lajin herrasmies, joka ei elämässään koskaan ole tehnyt mitään tähän tai tuohon suuntaan. Ja Breenen perhe osoitti häntä aina esikuvana Charlielle siitä, mitä hän voisi jättää tekemättä, jos hän vain keskittäisi siihen ajatuksensa.
No, Dorothy katsasti herra Breeneä ja alkoi tuntea olonsa hiukan paremmaksi. Ja herra Breene sanoi Dorothylle olevansa mielissään, kun hänet tapasi, sillä joku oli kerran viisi vuotta sitten vienyt hänet huvinäytelmään, eikä hän tosiaan voinut muistaa milloinkaan nauttineensa niin nautintorikasta iltaa. Silloin Dorothy avasi suunsa ja sanoi: "Jos herra Breenestä siltä tuntuu, niin miksette tämän pitkän väliajan jälkeen yritä mennä sinne uudestaan?" Ja herra Breene sanoi, että se oli tosiaan mainio tuuma, ja ihmetteli, ettei hän koskaan ennen ollut tullut sitä ajatelleeksi.
Ja hänen ihmetellessään astui rouva Breene huoneeseen. Ja rouva Breene oli Dorothya kohtaan tosiaan enemmän kuin herttainen, sillä hän haasteli ihan kuin Dorothy olisi ollut hänen vertaisensa. Ja ensiksi hän tiedusti Dorothyn mielipidettä joidenkuiden antiikkisten klassillisten kirjojen alkupainoksista, joita heillä oli kirjastossaan. Ja kun rouva Breene kysyy jonkun mielipidettä, on hän aina kyllin kohtelias odottaakseen vastausta. Mutta Dorothylla ei ollut vastausta kielellä, ja ilmakehä alkoi vallan jännittyä. Tarkoitan, että Dorothy ei tunne tarpeeksi ihmistapoja tietääkseen, että aina kun tyttö hoksaa, ettei hänellä taida olla mitään sanottavaa, niin on parasta pyytää lasillinen vettä. Ja vesilasillisen pyytäminen paikassa, jossa sen hankkiminen on vallan hankalaa, olisi saanut Dorothyn tuntemaan itsensä vallan tärkeäksi.
No, kun rouva Breene huomasi, että Dorothy oli niin nolostunut kuin kirjastossa voi nolostua, kutsui hän hänet taidekokoelmaan näyttääkseen hänelle taulun, jonka vastikään oli ostanut kuuluisalta espanjalaiselta taiteilijalta nimeltä Zuluago. Ja rouva Breene pyysi Dorothya silmäilemään sitä tarkasti ja sitten sanomaan hänelle, mitä hän ajatteli sen "kierrekuurosta". No, Dorothy ei siitä asiasta oikeastaan ymmärtänyt hölynpölyä, mutta sai äkkiä loistavan päähänpiston ja kysyi Charlielta, mitä hän siitä ajatteli. Ja Charlie avasi suunsa ja sanoi: "Minä en jukoliste tiedä, mitä se on." No, tietenkin se sai rouva Breenen näyttämään varsin vähäpätöiseltä, että joku, joka oli hänen poikansa, oli niin sivistymätön. Hänellä ei siis tosiaan ollut muuta neuvoa kuin purra huultaan. Mutta Dorothya kohtaan hän kävi entistä maireammaksi ja sanoi järjestäneensä hänelle pienen yllätyksenkin. Ja se yllätys oli sellainen, että hän oli kutsunut Jefferson Breenen, Charlien kuuluisan sedän, joka ei ole ainoastaan koko Breenen suvun pää, vaan aikansa huomatuimpia amerikkalaisia, tulemaan päivälliselle Dorothya katsastamaan.
No, sillä välin kun he odottivat Jefferson Breenen saapumista Dorothya katsastamaan, astui sisälle kuuluisa tiputantti Muriel Devenant ja katsasti. Ja Muriel näytti heti alusta ihastuvan Dorothyyn, sillä hän tervehti tätä aivan sydämelliseen sävyyn ja puristi Dorothyn kättä niin lujin ottein, että Dorothy sanoo sen muistuttaneen hänelle kotiin ikävöivää hirveä, joka tapaa jonkun looshiveljensä vieraan maan ilmanalassa. Mutta Dorothyn menettely oli mitä syvintä epäkulduuria. Sillä hän väisti Murielia itsepuolustusasennossa ja alkoi silmillään etsiä uloskäytävää. Ja vihdoin Charliekin huomasi hänen hämminkinsä, vei hänet syrjään ja kysyi, vaivasiko häntä mikään. Ja Dorothy sanoi: "Ei se mitään sellaista ole, mitä ei pommi voisi selvittää." Mutta Charlie ei tajunnut, mihin hän tähtäili. Ja hän alkoi katsoa Dorothya kieroon.
No, lopuksi tulikin päivällisaika, ja rouva Breene sanoi, etteivät he odottaisi herra Jefferson Breeneä, sillä kun herrasmiehellä on kansakunnan asiat taskussaan, saattaa hän hyvinkin myöhästyä millä hetkellä tahansa. Sitten rouva Breene saattoi heidät viiden, kuuden isokokoisen salin läpi, joissa oli varsin liukkaat lattiat ja pieniä armenialaisia mattoja, ja Dorothy sanoo, että ainoa ero hänen ja jään yli kulkevan Elizan välillä oli, että rouva Breene oli unohtanut tilata verikoiria.