No, sitten Dorothyn miesvainajan hautajaiset olivat ihan ainutlaatuinen uutuus. Sillä Claude lainasi heidän uudenaikaisen sisäkoristelijaystävänsä kauniin huoneuston niitä varten. Ja Claudella kuuluu olleen oma filosofiansa, joka oli todella uudenaikaisempaa ajattelua kuin mikään muu ja tosiaan hyvin, hyvin kaunista.
Ja hautajaiset olivat pelkkä miesten juhla, sillä Claude keräsi kokoon melkoisen monta tuttavaa ja parven kuoropoikia laulamaan. Ja Claude oli etsinyt etäältä ja kaukaa ja löytänyt vainajan maallisen tuhan säiliöksi kauniin maljakon kreikkalaiselta perijootilta, jonka ympärillä kreikkalaisten tanssijattarien sillihutut ilkialastomina suorittivat jotakin antiikkista tanssia. Ja he kuuluivat aikoneen pistää tuhan siihen kaunein juhlamenoin, jotka Claude oli miettinyt kokoon täynnä rytmejä.
Mutta kaikkein ensimmäiseksi Claude piti kauniin puheen ja sanoi, että hänen filosofiansa mukaan "se" ei muuta ollut kuin ihana matka. Ja Claude sanoi Lesterin haluavan, että he katselisivat asiaa siinä valossa, joten heidän tuli järjestää kaikki aivan niinkuin "hän" sitä toivoisi.
Niinpä he eivät hajaantuneet, vaan jatkoivat yhdessäoloa, ja sitten Claude pani esille pullollisen hyvin, hyvin hienoa vanhaa viiniä ja sanoi, että heidän kaikkien piti juoda uhrimielessä.
Ja sitten he kaikki joivat. Ja sitten heidän kaikkien oli laulettava — ei mitään surullisia virsiä, vaan: "Pitkä, pitkä polku on", joka oli "hänen" mielisäveliään.
No, he kaikki lauloivat sopusointuisesti, ja sitten heidän oli taaskin juotava lasi tuota uhrillista viiniä. Mutta kun ei ollut kyllin uhriviiniä tarjoiltavaksi, kaatoivat he sen maljaan ja lisäsivät siihen katajanmarjaviinaa, jota heillä oli. Ja niin he kaikki maistoivat jälleen oikealla uhrimielellä.
Sitten Claude alkoi pitää heille toista puhetta filosofiastaan. Mutta hänen puhuessaan astui sisälle muuan Osmer-niminen tanssitaiteilija, jolla oli pullo absyntiä, joten he päättivät kaataa senkin maljaan ja koetella sitä. Ja kun he olivat sitä koetelleet, mieli Claude jatkaa puhettaan. Mutta silloin jostakusta muusta vieraasta kuului tuntuneen, että Claude prameili filosofiallaan ikäänkuin hän olisi ainoa vieras koko hautajaisseurueessa, jolla sellaista oli. Ja se ihan tuskastutti heitä, minkä vuoksi he kaikki ryhtyivät esittämään omaa filosofiaansa. Mutta se kävi kovin sekavaksi, koska toiset harrastivat uutta ajattelua, toiset okkultismia, toiset taas jotakin muuta. Eivätkä he näkyneet pääsevän yhtään mihinkään.
Vihdoin sitten Claude poistui hetkiseksi, ja palatessaan hän oli puettuna kauniin, vanhan, antiikin kreikkalaisen tanssijan viittoihin, avojaloin ja nauha pään ympärillä, jatkaakseen hautajaisseuramoniaa kaatamalla tuhan siihen kauniiseen maljakkoon, joka oli sellaisen sisällön arvoinen. Siis hän yritti kutsua jokaista päiväjärjestykseen, mutta nyt he kaikki olivat jo kiintyneet muihin asioihin, ja lopuksi Claude kävi suorastaan irooniseksi ja sanoi: "Jollei teillä pojat, ole mitään sitä vastaan, niin jatkamme hautajaismenoja."
No, he kuuluvat vielä olleen närkästyneitä Claudelle siitä, että tämä yritti pöyhistellä, ja lopuksi muuan vieraista, joka jo oli osoittanut moitittavia oireita, otti pitkän rohkaisuryypyn, avasi suunsa ja sanoi: "Sinä inhotat minua!"
Moinen kunnioittavaisuuden puute sai seuran vaikenemaan. Mutta vihdoin Claude sai puhelahjansa takaisin, avasi suunsa ja sanoi: "Mitä sinä tarkoitat? Minäkö inhotan sinua?"