Ja sitten se vieras otti toisen pitkän ryypyn ja alkoi kertoa eikä varsin sileillä sanoilla, mitä hän vainajasta todella ajatteli. Ja nyt jokainen joutui hämilleen paitsi Osmer. Sillä hän näkyi odottaneenkin juuri sellaista aloitetta kaiken iltaa. Niinpä hän ryhtyi kannattamaan vastapuoluetta ja virkkoi: "Olet oikeassa. Hän oli alhainen ja kaikkien ylenkatsetta ansaitseva olio!" Ja hän asettui käsi puuskassa uhmaavaan asentoon.
Kului montakin silmänräpäystä ennenkuin Claude voi uskoa omia korviaan. Mutta kun hän vihdoin keksi kielensä, avasi hän suunsa ja sanoi: "Minä panen vastalauseen!" Ja sitten moni muukin pani vastalauseensa, ja asema alkoi todella näyttää ikäänkuin melkein hiukan vaaralliselta.
Ja sitten se, joka oli tähän kaikkeen yllyttänyt, puhu oikein purevasti ja kysyi: "Entä silloin, kun hän heitti sinua hiusharjalla?"
Sitten Claude avasi suunsa ja sanoi: "Se ei ollut hiusharja. Se oli kuvastin, ja se särkyi, sen pahempi!"
"Ja nyt", haastoi yllyttäjä, "sinä saat kokea vastoinkäymisiä seitsemän vuoden aikana!"
No, Clauden täytyi todella myöntää, ettei ollut kovin ihmismäistä nakata kuvastin henkilöä kohti, joka ennen kaikkea oli taikauskoinen.
Ja sitten Osmer taas puuttui puheeseen ja sanoi: "Niin, ja entä silloin kun sinun täytyi teljetä hänet ulos välttääksesi ruumiillista pahoinpitelyä? Ja kun hän sulloi olkia oven alle ja sytytti ne palamaan?"
Tällöin eräs toisista ryhtyi puhumaan ja lisäsi viriä tuleen sanoen: "Niin, ja silloin, kun hän seisoi Childin ravintolassa ja haukkui sinua hävyttömillä nimityksillä kaiken kansan kuullen?"
No, vihdoin Clauden täytyi myöntää väitösten todenperäisyys, ja toinen ikävä muisto johti toiseen, kunnes he täydellisesti kyllästyivät koko juttuun eivätkä sietäneet huoneustossa edes mitään muistojakaan, jotka olisivat heille muistuttaneet mokomaa henkilöä. Niinpä he ryhtyivät etsimään muistoesineitä. Mutta heidän keikkuessaan sinne tänne ja kaikkialle törmäsi Claude paljaan varpaansa tuhalla täytettyyn astiaan. Ja se oli tosiaan viimeinen oljenkorsi, sillä Clauden hermot olivat jännittyneet katkeamaisilleen. Siispä hän kiljaisi: "Paholaisen isoäiti siunatkoon mokoman roiston!" ja tarttui tuhkamaljakkoon ja tyhjensi sen sisällön likaviemäriin, ja hautajaisseura hajaantui.
Neljästoista luku