Tarkoitan, että Tony oli kasvatettu herrasmieheksi, koska hänen isänsä oli varsin huomattava kreikkalainen, jolla oli myöskin ollut laillinen poika. Niinpä Tonyn isä kasvatutti heidät yhdessä opettajan johdolla, joka opetti heille kaikki kreikkalaisajan klassikot. Mutta Tonyn isä oli saanut aivan kyllänsä Tonyn äidistä, minkä vuoksi hän pani erään turkkilaisen tuttavansa järjestämään niin, että Tonyn äiti oli saapuvilla kamalassa teossa. Turkkilaiset eivät kuulu nauttivan mistään enemmän kuin hirmutöistä, ja Tony luulee, että se on kieltolain seuraus. Sillä turkkilaisilla on aina ollut kieltolaki, ja Tony sanoo, että kun joku asia alkaa turkkilaista hermostuttaa, ei hän voi mennä ottamaan ryyppyä unohtaakseen sen, vaan hänen täytyy kiireessä tehdä joku hurja työ. Ja Tony sanoo, että kun hän lukee niistä uudenaikaisista murhista, joita me amerikkalaiset voimme keksiä, ja siitä hauskuudesta, mitä meillä on lakituvassa murhajuttuja käsiteltäessä, niin me amerikkalaiset muistutamme häntä aika paljon turkkilaisista. Siksipä Tony arveleekin, että se on kieltolain seuraus.
Senvuoksi minä sanoin Tonylle kohteliaisuuden hänen aivojensa vuoksi, joilla hän ajattelee asiat selviksi. Ja Dorothy sanoi, että hän lausuisi sille toisen kohteliaisuuden kananpoikaviillokista kaikessa kiireessä. Niinpä hänen täytyikin keskeyttää keskustelunsa ja mennä sitä noutamaan, koska Dorothyn ajatukset puolisen aikaan oikeastaan aina liikkuvat ruuassa, sensijaan että minä en näy huomaavankaan, syönkö vai olenko syömättä, niin kauan kuin jotakin opin.
No niin, kun Tony palasi, pyysin minä häntä kertomaan kaikki, mitä hän tiesi pyöreän pöydän neroista. Ja kävi ilmi, että hän tunsi heidät varsin hyvin, sillä kaikki pitävät hänestä hyvin paljon. Tarkoitan, että useimpia tarjoilijoita miellyttää enemmän juomarahat kuin kuunnella nerojen keskustelua, ja se tarjoilija, joka oli ollut siellä ennen Tonyä, oli aivan sivistymätön kreikkalainen Sardanopolisista, jota kulduuri ei edes ollenkaan kiinnostanut.
Mutta Tony on aivan erilainen ja kuuntelee molemmilla korvillaan ja kuulee enemmänkin kuin nerot itse, sillä he ajattelevat niin ahkerasti uutta terävää huomautusta, jonka aikovat tehdä, ettei niillä koskaan ole aikaa kuuntelemiseen.
Ja ensimmäinen nero, joka astui sisälle, oli Joel Crabtree, se suuri kirjailija, joka kirjoittaa joka päivä pitkän palstan kaikesta ja mistä hyvänsä. Tarkoitan, että jos se tapahtuu jollekulle hänen ystävistään. Sillä herra Crabtree on kovin, kovin mielissään siitä, että jokainen pitää hänen ystäviään suurempina neroina kuin kenenkään muun ystäviä. Niinpä ei koskaan mene päivää ohi, ettei jokaista hänen ystäväänsä mainittaisi hänen kirjallisuuspalstallaan, ja kaikki yleisö, joka kyllin harrastaa kirjallisuutta lukeakseen sen, saa kuulla, mitä he ovat puuhailleet joka tunti päivällä tai yöllä. Siksipä he tietysti aina koettavatkin vartavasten keksiä ja tehdä jotakin luettavaa, kuten huvittavan ja sukkelan tulitikkuleikin, kirjain- ja kuva-arvoituksia toistensa kutsuissa tai naurettavan krokettikilpailun Keskuspuistossa, jossa voi kerätä ympärilleen ison katselijalauman melkein millä tahansa.
Ja sitten tuli sisälle kuuluisa näytelmäkritirikko nimeltä Harry Appleby. Hänen tehtävänään on etsiä tyttöjä, jotka muistuttavat hänelle Dusea. Ja se on todella aika vaikeaa, sillä jos löytää tytön, on se luonnollisesti aivan nuori, ja kun tyttö on niin nuori, ei hänellä koskaan kuulu olevan niin paljo tekniikkaa kuin Dusella oli. Mutta herra Appleby sivuuttaa aina sen seikan, jos tyttö muuten on muulla tavalla näppärä. Sillä ei ole mitään, mitä suuri näytelmäkritirikko niin rakastaa kuin näyttelijätärtä, vieläpä näyttelijääkin, joka on näppärä. Ja jos sen lisäksi näytelmäkin on näppärä, niinkuin esimerkiksi A.A. Milne, tuntuu hänestä, että draaman korkein huippu on vihdoinkin saavutettu. Senvuoksi Tony mielellään kuuntelee herra Applebyä ja kirjoittaa sitten serkulleen Ateenaan, että hän on tosiaan kuunnellut aivan kuin Sofaklesta. Tarkoitan, että hänen täytyy mainita nimiä, jotta hänen serkkunsa ymmärtäisi, sillä Tony sanoo, että hänen serkkunsa on oppimaton nuorukainen eikä tietäisi, että herra Appleby on kuuluisa nero Algonquinissa, enempää kuin herra Appleby tietäisi, että herra Sofakles oli kuuluisa nero Kreikassa.
Ja seuraava kirjallinen nero, joka tuli sisälle, oli Peter Hood, se kirjaltaja, joka aina rakastuu johonkin uuteen tyttöön. Ja kun miehinen nero rakastuu rouvasneroon, niin Tony sanoo, että "silloin on piru merrassa", sillä hän ei voi mennä tiehensä tekemään ahvääriä ja pitää suutansa kiinni niinkuin tarjoilija, vaan hänen täytyy pohtia se läpikotaisin vaimonsa kanssa, ja sitten heidän täytyy etsiä se "sielun analyysistä" ja pohtia se läpikotaisin kaikkien muiden nerojen kanssa, eivätkä he koskaan pääse asiasta mihinkään päätökseen.
No, lopuksi olivat kaikki nerot saapuvilla vihdoinkin, ja keskustelun kulku oli todella merkillistä. Sillä ensiksi eräs nero sanoi toiselle: "Minkä räikeästi hauskan huomautuksen sinä teitkään viime tiistaina?" Sitten hän mainitsi sen, ja he kaikki nauroivat. Ja sitten oli hänen vuoronsa kysyä: "Ja mikä oli se kauhean sukkela lause, jonka sinä lausuit perjantaina?" Nyt se toinen nero sai tilaisuutensa, ja kaikki oli antamista ja ottamista, niin että jokainen sai tilaisuuden puhua itsestään.
Mutta sitten tuli sisälle herra Ernest Boyd ja istahti muitta mutkitta heidän pöytäänsä. Ja minä olen varma, ettei hän ollut tervetullut, sillä hän oli se jehu, joka herra Nathanin illatsuissa New Jerseyssä esitti illan roskaisimman laulun. Kuinka siis hän osaisi panna arvoa Algonquinissa keskustellulle keskustelulle? Mutta hänpä näkyikin nauravan äänekkäämmin kuin kukaan muu. Tarkoitan, että hän nauroi silloinkin, kun ei kukaan muu nauranut, ja lopuksi heidän täytyi luoda synkkiä katseita häneen päin.
Ja sitten he kaikki alkoivat kertoa kuuluisasta retkestä, jonka he olivat tehneet Eurooppaan. Ja se oli ollut ihmeellisen mielenkiintoista, sillä kaikkialla, mihin he tulivat, istuskelivat he hotellissa, pelaten näppäriä pelejä ja kertoillen muistelmia Algonquinista. Ja minusta on ihmeellistä, että ihmisellä on niin paljon sisällisiä lähteitä, ettei koskaan tarvitse vaivautua itsensä ulkopuolelle mitään katsomaan.