Sitten herra Boyd avasi suunsa ja kysyi: "Mitä te kirjailijatoverit siellä ulkomaanmatkallanne tapasitte?" Tarkoitan, ettei herra Boyd tunne keskustelun etukeppiä, vaan teki alati kysymyksiä, joihin hyvin vähän vastattiin.
Mutta sitten kävi ilmi, että yhdellä heistä oli ollut suosituskirje kirjailijalle, jonka nimi oli James Joyce, muttei hän ollut viitsinyt vaivautua sitä esittämäänkään, sillä hän sanoi, ettei James Joyce sittenkään tiennyt, ken hän oli, ja miksi vaivautua tapaamaan jotakuta, joka tiesi niin vähän "Algonquinista", että hän luultavasti luulisi sitä joksikin sivistymättömäksi intiaaniheimoksi? Mutta herra Boyd jatkoi yhä ja kysyi: "Miksette sentään kaiken varalta mennyt häntä tapaamaan? Hänellä olisi voinut olla jotakin sanottavaa."
Mutta sitten he selittivät herra Boydille, että joka kerta, kun he tapasivat jonkun uuden henkilön, täytyi heidän pysähtyä selittämään kaikki mieskohtaiset mielikuvittelunsa ennenkuin heidän sukkeluuksilleen naurettiin, ja se vain kulutti jokaisen aikaa. Enkä minä tosiaan käsitä, miksi Algonquinin nerot vaivautuisivatkaan hankkimaan tietoja Euroopan asioista enempää kuin Eurooppa viitsii välittää heistä. Ja he tulisivat takaisin jälleen, koska he sittenkin pitävät enimmin Algonquinista. Mikä minusta on merkillistä, koska vanha sananlasku kertoo profeetasta, jota ei kukaan kunnioittanut omalla maalla. Mutta näiden laita on ihan päinvastoin.
No, Dorothy oli vihdoinkin lopettanut kananpoikaviilokkinsa ja avasi suunsa ja sanoi, että hän oli tarpeeksi kuunnellut älykästä keskustelua yhdeksi päiväksi, minkävuoksi hän menisi etsimään erästä herrastuttavaansa, joka puhuu itsestään ainoastaan silloin, kun hänellä on hammassärkyä.
Ja minä olin tosiaan mielissäni, että hän lähti. Sillä sitten tapahtui jotakin, mikä tosiaan oli häkellyttävää, mutta lopuksi koitti yhdeksi elämäni värisyttävimmistä hetkistä. Tarkoitan, että herra Boyd vilkaisi taakseen ja huomasi minut, joten minun tietenkin täytyi hänelle hymyillä. Ja sitten hän kääntyi puhumaan koko pyöreän pöydän seurueelle ja sanoi: "Hyvät herrat, te keksitte aina Dusen tai Saphon tai Kleopatran joka viikko, ja nyt on luullakseni minun vuoroni. Sillä minä olen keksinyt nuoren naisen, jossa ne kaikki kolme ovat kierretyt yhteen. Saanko luvan tuoda rouva Lorelei Lee Spoffardin pöytäämme?" No, vaikka he tosiaan kiinnittivät perin vähän huomiota herra Boydin puheisiin, sanoivat he, että kyllä heidän puolestaan. Niin hän saattoi minut heidän pöytäänsä ja esitteli minut, ja melkein jokainen heistä nyökkäsi minulle, vieläpä joku puhuikin. Ja he sallivat minun istua siellä koko puolisen ajan.
No niin, herra Hood huomasi minun kunnioitukseni kaikkea kohtaan, mitä he haastelivat, ja lopuksi hän sanoi minulle, että hän havaitsi minussa olevan jotakin enemmän kuin miltä päältä näytin, ja niin hän kutsui minut tulemaan sinne puolista syömään joka päivä. Enkä minä hänen menettelynsä jälkeen tosiaan ihmettelisi, vaikka minä lopuksi olisin se seuraava, joka joutuisi sielunanalyysiin herra Hoodin kanssa. Ja kun minä siitä kerroin Dorothylle, niin Dorothy sanoi, että se tekisi sille miehelle mahdottoman hyvää, koska minä tietäisin, kuinka sellaisessa tapauksessa oli meneteltävä, ja hän vihdoinkin pääsisi urallaan johonkin. Voi siis vielä käydä niin, että, minä tulen niiden historjan suurten innoitusten kaltaiseksi, jotka ovat kaikki nerot innoittaneet.
No, seuraava, mikä minun oli tehtävä, oli liittyä Lucy Stonen liittoon voidakseni säilyttää oman tyttönimeni avioliiton jälkeen. Sillä tytön nimen tulisi olla pyhä, ja kun hän käyttää miehensä nimeä, vajottaa se vain hänen yksilöllisyyttään. Ja kun tyttö aina vimmatusti pitää kiinni omasta tyttönimestään, niin ihmiset ymmärtävät, että hänen täytyy olla tärkeä yhdessä tai toisessa. Ja erittäin sopiva paikka tiukata vihkimätöntä nimeänsä on silloin, kun menee vieraaseen hotelliin aviomiehensä seurassa. Sillä kun huonekirjanpitäjä huomaa, että tyttö-niminen tyttö asuu samassa huoneessa herrasmiehen kanssa, tuottaa se jonkun verran selittelyjä, ja silloin tyttö tuntee olevansa varsin huomattava henkilö jokaisen mielestä seurustelusalissa.
Mutta Dorothy sanoi, että minun olisi parempi olla varovainen. Tarkoitan, että hän sanoo, että useimmat Luce-Stonelaiset eivät todella vaivaa huonekirjanpitäjää, koska he yleensä ovat sellaisia, jotka tuodaan hotelleihin vain avioliiton vuoksi. Mutta Dorothy sanoi, että kun Henry ja minä valssaisimme sisälle ja pyytäisimme huonetta minun tyttönimelläni, niin kirjanpitäjä luultavasti loisi minuun pitkän silmäyksen ja toimittaisi Henrylle huoneen paikallisessa vankilassa Mann-säännöksen rikkomisesta.
Mutta minä en kuuntele mitään kirjallisuutta koskevia neuvoja Dorothyn kaltaiselta tytöltä. Ja minä yhdyin siihen liittoon. Ja nyt minä voin kyhätä kirjani, henkilöllisyyteni vaipumatta siitä, että aviomiehen nimi olisi minua masentamassa.
Kolmas luku