No niin, Dorothyn äitipuoli tarjoutui ottamaan Dorothyn mukaansa, mutta Dorothy ajatteli päänsä ympäri ja päätti olla lähtemättä. Sillä Dorothy sanoo, että hän ehkä olisi voinut sietää Hazelia, äitipuoltaan ja Modestoa kutakin erikseen, mutta niiden kolmen yhdistelmä oli inhimillisen kärsimyksen ulkopuolella.
No, nythän Dorothyn siis oli ryhdyttävä itse ansaitsemaan leipänsä. Niinpä karnevaaliseura keräsi kolehdin ja osti hänelle nikkeliplootuisen vohvelikoneen, ja johtaja sanoi Dorothylle, ettei hänen tarvinnut maksaa sen käyttöluvasta ennenkuin ammatti kävi kannattavaksi.
Ja sitten järjestettiin niin, että Dorothy elelisi herra ja rouva Al Le Vinon turvissa, jotka omistivat ammattiluvan nimeltä "Taiteen temppeli"; se oli teltta, missä herra Le Vino lauloi kuvitettuja lauluja ja heitteli kuvallisia laulunlurituksia vaimonsa päälle, jolla oli valkoiset sukkahousut ja pitkät hihat kuin perhosella. Herra ja rouva Le Vinon kotielämä oli ihanteellista, koska he eivät asuneet hotellissa niinkuin muut karnevaaliseuraan kuuluvat, vaan pitivät taloutta ihan omassa teltassaan, he kun olivat kotimielisiä. Ja Dorothy sanoo joskus toivovansa, että jotkut kemut Colonyn ravintolassa olisivat kyllin herkulliset, jotta hän voisi unohtaa muiston rouva Le Vinon muhennoksesta. Ainoa vika Le Vinon pariskunnalla oli, että he seitsentoistavuotisen avioliiton jälkeen puhuttelivat toisiaan kuin vauvat, mikä tietenkin ennemmin tai myöhemmin kävi Dorothyn hermoille.
Ja kun Dorothysta nyt oli huolehdittu, sanoivat hän ja hänen isänsä toisilleen hyvästi, ja isä vietiin pois Modestoon morkkailtavaksi. Ja siellä hän yhä edelleen elelee rouva Shawin kanssa hänen majatalossaan, koettaen upottaa tunteitaan niin hyvin kuin se kieltolain aikana käy päinsä.
Ja hänen suurimpana lohdutuksenaan on Hazelin mies. Sillä Hazelia onnisti varsin hyvin, ja hän joutui naimisiin, ja Dorothy sanoo, ettei Hazelissa muuta vikaa ollutkaan kuin että hän oli aikaansa edellä. Tarkoitan, että nykyisin ovat kaikki muut kurttiseuraavat tyttöheilakat ehtineet Hazelin tasalle, mikä osoittaa, ettei hän sittenkään ollut muuta kuin varhaiskypsä uurteenuurtaja. Ja hän meni naimisiin Modeston parhaan "syötin" kanssa, jolla on sanomalehtitoimisto. Ja kaikki maanviljelijät maksavat Hazelin miehelle laskunsa joko rypäleissä tai böömiläisissä humaloissa. Niinpä herra Shaw ja Hazelin aviomies mielityökseen hääräilevätkin latomon takahuoneessa puuhaillen ja kokeillen, mitä niistä aineksista voivat valmistaa. Ja vastikään viime kuussa Dorothy lähetti isälleen hienoimman vaskisen tislauskoneen, mitä rahalla voi ostaa.
No, kun vohvelikone saapui karnevaaliseuralle, oli siinä pieni vihkonen sisällä, jossa sanottiin, että "lapsikin voi sitä käyttää". Ja se antoi Dorothylle aatteen. Hän näet alkoi työntää vohvelikoneen jollekin saapuville sattuneelle pienikokoiselle kaupunkilaispojalle, joka siitä aina enemmän kuin ihastui. Mutta seurauksena oli, että vohvelikone oli tavallisesti vietävä korjattavaksi, tai myöskin, että se pienikokoinen poika pisti koko liikevoiton poskeensa.
No sitten vihdoin eräässä kaupungissa nimeltä San Diego karnevaaliseura joutui pinteeseen. Ja se oli kaikki erään jäsenen syy, jota sanottiin dohtoriksi. Dohtori näet myyskenteli jotakin, mitä nimitettiin "ihmeelliseksi tahranpuhdistajaksi"; sitä valmistettiin sillä kurin, että ostettiin kulmapuodista viiden sentin palanen pesusaippuaa, joka leikeltiin pieniksi liuskaleiksi, ja ne myytiin yleisölle tinapaperiin käärittyinä kahdellakymmenelläviidellä sentillä kappaleelta.
Mutta se dohtori näkyi tositeossa aina menetelleen väärin ja hänen perästään oli jäänyt joukko harmistuneita perheenisiä ihan läpi koko Kalifornian valtion. Mutta se, mikä lopuksi saattoi hänet pulaan vihdoinkin, oli se, ettei hän ainoastaan myynyt sekatavarakauppiaan vaimolle San Diegossa sitä ihmeellistä tahranpuhdistajaa neljän dollarin edestä, minkä kaiken vastikään oli ostanut hänen mieheltään nikkelikolikolla, mutta samalla käytti tilaisuutta hyväkseen ja puhalsi kauppiaan kellon makuuhuoneen piirongin päältä. Ja kun kello oli seitsemänkymmenenviiden dollarin arvoinen, niin se sekatavarakauppias suuttui ja ilmoitti dohtorin viranomaisille.
No, eräs San Diegon poliisikomisarjus lähti hänen jäljilleen ja tavoitti karnevaaliseurueen Santa Barbera nimisessä kaupungissa. Ja näytti siltä, että komisarjus oli erikoisen kuuluisa henkilö, koska hän ei ainoastaan ollut kotoisin varakkaasta vanhasta perheestä, vaan myöskin, yhteishyvän vuoksi, kovin kiintynyt nuorten tyttöjen moraaliin, jotka olivat naisiksi puhkeamassa. Ja hän oli hyvin tärkeä henkilö naisvankilan johtokunnassa, ja pääsyynä, miksi häntä kiinnosti sekatavarakauppiaan vaimo, oli se, että tämä oli sieltä lähtöisin ja että hänen alhainen moraalitasonsa näkyi aina olevan hänelle arvoitus.
No niin, komisarjus saapui markkinapaikalle Santa Barberaan aivan varhain aamulla ennenkuin kukaan vielä oli siellä ja huomasi Dorothyn istumassa Le Vinon teltan etukaistaleen alla katselemassa, kun rouva Le Vino sovitti päähänsä budoirilakkia. Ja hän saapui rouva Le Vinon luo tiedustelemaan dohtoria, mutta hänen katseensa näkyivät etupäässä katselevan Dorothya. Ja siitä hetkestä asti näytti tosiaankin, että samalla kun hänen virallisena virkanaan lie ollutkin etsiä dohtori ja haastaa hänet tuomioistuimen eteen, hänen yksityiskatseensa liikkui enemmän Dorothyssa. Ja ajan oloon hän tosiaan katsoi dohtoria sormiensa välitse, ja dohtori tuli suorastaan niin rohkeaksi, että hänestä yhä enemmän tuli naisten ritari, ja hän kehuskeli tahranpuhdistajaansa oikealle ja vasemmalle. Tällä välin näkyi komisarjuksen tärkeimpänä ajatuksena olevan saada Dorothy johonkin nurkkaan ja kertoa hänelle, että hän oli saavuttanut sen kohdan, jolloin jonkun moraalisen, kuten hänen, oli autettava hänet tulemaan tytöstä naiseksi.