Sitten palasimme Ritziin tavataksemme majuri Falconin, sillä majuri Falcon kutsui meidät kanssaan teelle erään hienon naisen luo, jonka nimi on lady Shelton. Ja majuri Falcon kutsui Fannyäkin mukaamme teelle, mutta Fanny oli pahoillaan, koska hänen täytyi mennä soittotunnilleen.
Ja siellä lady Sheltonin luona me tapasimme useita henkilöitä, jotka näkyivät olevan englantilaisia. Tarkoitan, että jotkut Lontoon tytöistä kuuluvat olevan ladyja, mikä näkyy olevan loordin vastakohta. Ja jotkut, jotka eivät ole ladyja, ovat "kunnioitettavia". Mutta jotkut taas eivät ole sitä eikä tätä, vaan ovat ihan niinkuin mekin, niin että heitä voi nimittää vain neideiksi ja rouviksi. Mutta lady Shelton oli ihan riemastunut, kun sai meidät ameriikkalaiset vieraikseen. Tarkoitan, että hän vei Dorothyn ja minut peräsaliin ja yritti myydä meille muutamia otsanauhoja. Semmoisia hän näkyy tekevän ompelemalla joukon lasihelmiä nauhanpätkään, joka iltaisin sidotaan pään ympäri. Niinpä minä kysyin häneltä, kuinka paljon ne maksoivat, ja hän ilmoitti hinnaksi viisi puntaa. Silloin minä kysyin, kuinka paljon se teki rahassa, ja se kuului olevan kaksikymmentäviisi dollaria. Tarkoitan, että minulle tulee Lontoossa aika kiusa Dorothyn vuoksi, sillä hän ei saisi sanoa, mitä hän sanoi englantilaisesta ladystä. Tarkoitan, ettei hänen olisi sopinut sanoa lady Sheltonin otsanauhojen olevan hänen mielestään todella hyödyllisiä jollekulle, sillä jokaisen tytön, joka niistä maksaisi kaksikymmentäviisi dollaria, pitäisi saada päänsä siteihin.
Sitten lady Shelton vei Dorothyn, majuri Falconin ja minut tätinsä asuntoon, joka oli siinä likellä ensimmäisen kadunkulman takana. Sillä hänen tätiään kuulutaan nimitettävän kreivittäreksi, ja hän kasvattaa koiria. Ja hänen tädilläänkin oli vieraskutsut, ja hänen tukkansa näytti ihan punaiselta, ja sellaiseksi vanhanpuoleiseksi naiseksi hän oli kovin paljon maalattu. Ja ensimmäinen kysymys, jonka hän meille teki, koski niitä hänen sisarentyttärensä helminauhoja. Hän kysyi, olimmeko niitä ostaneet. Me vastasimme hänelle siis kieltävästi. Mutta hän ei näkynyt käyttäytyvän niinkuin hänenlaisensa vanhanpuoleisen kreivittären tulisi. Sillä hän sanoi: "Siinä menettelitte ihan oikein, rakkaat ystävät, älkää salliko sisarentyttäreni puijata teitä. Ne nauhat menevät muodista pois ennenkuin viikkoakaan on kulunut." Sitten hän kysyi meiltä, haluaisimmeko ostaa koiran. Enkä silloin voinut hillitä Dorothya, ennenkuin hän ehti sanoa: "Kuinka pian ne koirat menevät muodista?" Mutta minä en luule kreivittären menetelleen, niinkuin kreivittären tulisi menetellä, sillä hän nauroi kovin, kovin äänekkäästi, nimitti Dorothya ihan verrattomaksi, tarttui Dorothyyn ja suuteli häntä ja piti kättään hänen vyötäisillään kaiken aikaa. Tarkoitan, että kreivittären ei tulisi rohkaista Dorothya, muutoin hän on yhtä hienostumaton kuin Dorothy näkyy olevan. Mutta minä sanoin kreivittärelle, ettemme tarvinneet koiraa.
Sitten minä tapasin oikein ihastuttavan englantilaisen ladyn, jolla oli hyvin, hyvin kaunis timanttidiadeemi käsilaukussaan, sillä hän sanoi, että hän oli arvellut joitakuita ameriikkalaisia olevan seurueessa, ja se olisi todella ollut hyvin, hyvin edullinen kauppa. Tarkoitan, että timanttidiadeemi on minusta ihastuttava, kun en todellakaan ennen ollut tullut ajatelleeksi timanttien käyttämistä sellaisessa paikassa ja olin luullut, että minulla oli melkein yksi kutakin koristelajia, kunnes sain nähdä timanttidiadeemin. Se englantilainen rouva, jonka nimi on rouva Weeks, sanoi, että se oli ollut hänen perheensä omaisuutena monet monituiset vuodet, mutta timanteilla on se mainio ominaisuus, että ne aina näyttävät uusilta. Ja minun alkoikin tehdä sitä kovin mieleni ja kysyin häneltä, mitä se maksoi rahassa, ja sen hinta kuului olevan 7500 dollaria.
Sitten minä katselin ympärilleni huoneessa ja havaitsin herrasmiehen, joka näytti oikein hienolta. Ja minä kysyin majuri Falconilta, kuka hän oli, ja hän ilmoitti, että se oli sir Francis Beekman, ja hän kuuluu olevan kovin, kovin varakas. Sitten minä pyysin majuri Falconia esittelemään meidät toisillemme, ja kun se oli tehty, pyysin minä sir Francis Beekmania pitämään hattuani sillä välin, kun minä koetin timanttidiadeemia, sillä minä saatoin käyttää sitä nauhassa takaraivolla, kun tukkani on bobattu, ja minä sanoin sir Francis Beekmanille, että se minusta tosiaan näytti aika veikeeltä. Niin se näytti hänestäkin, mutta hän sanoi, että häntä odotettiin muualle. Ja sitten kreivitär tuli minun luokseni, ja hän on todella hyvin sivistymätön, sillä hän sanoi minulle: "Älkää tuhlatko aikaanne hänelle", ja selitti, että jos sir Francis Beekman rovonkaan tuhlaisi, niin erään herra Nelson-nimisen herrasmiehen muistopatsas ottaisi hatun päästään ja kumartaisi. Tarkoitan, että jotkut henkilöt ovat niin epäsivistyneitä, että heillä näkyy olevan epäsivistyneitä ajatuksia kaikesta.
Niin, minun sydämeni himoitsee todella sitä timanttidiadeemia, ja ihan minä hermostuin, kun rouva Weeks sanoi menevänsä hauskaan illatsuun eilen illalla, siellä kun olisi liuta ihastuttavia ameriikkalaisia, jotka sen kyllä nappaisivat. Olin niin levoton, että annoin hänelle sata dollaria, jotta hän säilyttäisi timanttidiadeemin minun varalleni. Sillä mitäpä hyötyä on matkustelemisesta, jollei käytä tilaisuuksia hyväkseen, ja onhan tosiaan kovin harvinaista, että saa ostaa mitään edullisella kaupalla englantilaiselta naiselta. Niinpä minä eilen illalla sähkötin herra Eismanille ja kerroin herra Eismanille, ettei hän näy tietävän, kuinka kalliiksi sivistyksen hankkiminen matkustamalla käy, ja sanoin, että tosiaan tarvitsisin kymmenentuhatta dollaria ja ettei minun toivoakseni olisi tarvis lainata niitä rahoja keltään tuntemattomalta englantilaiselta herrasmieheltä, vaikka se herra olisi erittäin komeakin. Ja niin minä tuskitteluni vuoksi en voinut nukkua koko yönä, sillä jollen minä saa rahoja sitä timanttidiadeemia ostaakseni, voi käydä kovin vaikeaksi saada niitä sataa dollaria takaisin englantilaiselta naiselta.
Mutta nyt minun täytyy tosiaan pukeutua, sillä majuri Falcon aikoo viedä Dorothyn ja minut katsomaan kaikkia Lontoon nähtävyyksiä. Mutta minä tosiaan luulen, että jollen saa sitä timanttidiadeemia, niin koko käyntini Lontoossa tietää minulle pettymystä.
Huhtikuun 18 p:nä.
Eilen oli kerrassaan mainio päivä. Tarkoitan, että majuri Falcon tuli noutamaan Dorothyn ja minut Lontoon kaikkia nähtävyyksiä katselemaan. Ja minä tuumin, että olisi ihanaa, jos seurassamme olisi toinenkin herrasmies. Niinpä käskin majuri Falconin soittamaan sir Francis Beekmanille. Tarkoitan, että minä sain sähkösanoman herra Eismanilta, joka ei sanonut voivansa lähettää kymmentätuhatta dollaria, mutta lupasi lähettää tuhat dollaria, mikä tosiaan olisi vain pelkkä pisara pytyssä timanttidiadeemin hinnan avuksi. Mutta sir Francis Beekman sanoi, ettei hän voinut tulla, mutta minä kiusasin häntä yhtä mittaa puhelimitse, kunnes hän lupasi tulla.
Kun majuri Falcon ajoi omaa autoaan, istui Dorothy hänen kanssaan, ja minä istuin sir Francis Beekmanin kanssa, mutta minä sanoin hänelle, etten minä aikonut nimittää häntä sir Francis Beekmaniksi, vaan että todella aioin nimittää häntä Possuksi.