"Jack on kuollut", sanoi hän hiljaa. Ja hän kantoi vanhan koiran vasuun ja levitti peitteen sen päälle.
Rouva Rönnov ei ollut tajunnut tapausta. Hän oli vaipunut pielukselle silmät ummessa. Gärda ja Tage vetivät kätensä hiljaa hänen kädestään. Kun Eva palasi ja kumartui kuolevan puoleen, huomasi hän heti muutoksen tapahtuneen. "Nyt olisi kai parasta, että jättäisitte meidät yksin", kuiskasi hän. "Loppu on käsissä."
Vieraat poistuivat sairaan huoneesta ääneti niinkuin olivat tulleetkin. Ainoastaan Gärda viipyi vielä hetkisen painaakseen suudelman valkoisille hiuksille ja kuiskatakseen viimeisen kiitoksensanan kuolevan korvaan.
Arkihuoneessa hovijahtimestari kaatoi itselleen uuden lasin portviiniä. Hän tunsi ruumiissaan vilunväristyksiä, selitti hän eversti Barnerille. Se koiran kuolema oli vatkuttanut niin järkyttävästi.
Tage piti silmällä ovea, kunnes Gärda tuli takaisin. Silloin hän meni Gärdaa vastaan ja laski kätensä hänen vyötäisilleen. Viedessään hänet lattian poikki nurkkasohvalle hän katsoi kiinteästi isäänsä ja Gärdan vanhempia. Mutta nämä eivät tehneet mitään vastaväitteitä. He alistuivat äänettöminä mummon määräykseen; hänen viimeinen tahtonsa oli täytettävä.
Huone alkoi pimetä. Ainoana valaistuksena oli heikko kajastus, jonka lumi heijasti ikkunasta sisään. Ihmiset näyttivät aavemaisen kalpeilta hämärässä istuessaan hiljaa odottaen. Kellon verkkainen naksutus muistutti raukeata suonentykytystä.
Sairaan huoneessa valvoivat Eva toisella ja Kaisa toisella puolen sänkyä.
Pieni yölamppu oli sytytetty ja levitti himmeätä valoaan vanhan rouvan kuihtuneille kasvoille ja seinässä riippuville muotokuville. Siinä olivat kaikki hänen rakkaansa, pitkä sarja elämää, joka oli liittynyt hänen elämäänsä. Ja sängyn jalkopäässä riippuva kuva esitti miestä, joka oli voittanut hänen nuoruudenrakkautensa, suuren suvun kantaisää.
Oliko mummo vielä tajussaan? Kulkiko hänen sielunsa silmien editse hänen pitkä elämänsä vaihtelevine suruineen ja iloineen — vai oliko hän jo mennyt suureen lepoon?
Hän hengitti heikosti. Jumalan kiitos, hän oli kuoleva kamppailutta ja tuskatta, hiljaa ja rauhallisesti niinkuin vanhat kuolevat, kun heidän elinvoimansa loppuu.