Väsynein ilmein hän kurkotti päätään, jotta Gärda ja Ebba — joka myös oli jo saapunut — saisivat painaa tavanmukaisen aamusuukkonsa hänen otsalleen. Sitten hän kääntyi sisäkköön päin, joka astui huoneeseen tuoden kirjeitä ja sanomalehtiä tarjottimella.
"Vai niin, siinä on posti. Anna se minulle, Viktoria."
Neliskulmaisessa keltaisessa kuoressa saapunut kirje sai rouva Lindholmin rypistämään vihaisesti otsaansa. Sepä oli toden totta hävytön lasku! — Vahinko, ettei kaupungissa ollut toista naistenräätäliä, joka tekisi yhtä hyvää työtä kuin neiti Hansen. Muuten todellakin sietäisi jättää hänet. No niin, odottakoon. — Lasku piilotettiin muiden kirjeiden alle. Rouva oli paraiksi ehtinyt tehdä sen, kun hovijahtimestari astui huoneeseen ja istuutui vaimonsa viereen.
"Missä Ove on?" — Hovijahtimestari koetti pojan poissaoloa moittimalla peitellä sitä seikkaa, että oli itse noussut vuoteesta sangen myöhään. — "Se poika ei sitten ikinä osaa laittautua ajoissa aterioille."
"Ove oli käheänä ja kuumeessa eilen illalla", sanoi rouva Lindholm leikaten tomaattia. "Minä itse käskin hänen pysyä sängyssä tämän päivän."
"Ja jäädä pois koulusta? — Nina, sinä hemmoittelet pilalle sen pojan. Häntä ei tietysti vaivaa mikään muu kuin laiskuus."
"Minä luulen tuntevani lasten ruumiinrakennuksen paremmin kuin sinä, Mogens." — Vastaus tuli terävällä, jääkylmällä äänellä, ja hovijahtimestari vaikeni.
"Osaatko sinä ranskanläksysi?" kuiskasi Ebba sisarelleen. "Minä en ole vilkaissutkaan verbejä; olimme elävissä kuvissa eilen illalla, Tora ja minä."
Gärdankin ajatukset olivat koskeneet kaikkea muuta kuin säännöttömien verbien taivutusta. Mutta hän otaksui kuitenkin muistavansa sen verran kuin oli välttämätöntä.
"Sinun pitää tulla suoraan kotiin tunniltasi tänään", sanoi rouva Lindholm yht'äkkiä vanhemmalle tyttärelleen. "Minä tahdon ottaa sinut mukaani vierailulle. Tänään on vapaaherratar Gersdorffin syntymäpäivä, ja minä luulen hänen panevan arvoa siihen, että sinä onnittelet häntä."