"Kyllä, mamma." — Gärdan käsi, joka piteli kahvikuppia, vapisi hiukan. Viime aikoina hän oli hätääntynyt joka kerta, kun oli kuullut Gersdorffin nimeäkin mainittavan. Ebba silmäili sisartaan halveksivasti.
Samassa Fleming ojensi kätensä munakoria kohden, mutta rouva Lindholm ehätti ennen häntä ja siirsi korin kauemmaksi.
"Yksi muna riittää aamiaiseksi, Fleming", sanoi hän kuivasti.
Poika lensi punaiseksi ja puri huultaan. Ove sai kaksi, sen hän tiesi, vähintään kaksi. Ja kuitenkin hän oli muka sairas.
Koko aterian ajan istui hovijahtimestari vaiti ja hajamielisenä. Hän tuumaili itsekseen, mistä se mahtoi johtua, että hänellä nykyjään oli huono onni jok'ainoa kerta, kun sai kortit käteensä. Eilenkin illalla kamariherran luona hän oli hävinnyt niin vietävästi…
Rouva Lindholm, joka oli lopettanut syöntinsä, kääri lautasliinan hitaasti kokoon ja pisti sen hopearenkaaseen.
"Niin, ehkä sitten nousemme. Lapsillahan on tuntinsa. Oih, suo anteeksi, Mogens, minä en huomannut, ettet sinä ole vielä juonut kahviasi."
Murahtaen jotakin vastaukseksi hovijahtimestari tyhjensi kiireesti kuppinsa ja nousi pöydästä. Aamulehti ja keltakantinen ranskalainen romaani kainalossaan hän meni huoneeseensa lukemaan ja tupakoimaan. Viktoria ilmoitti kampaajan saapuneen. "Pyydä neitiä odottamaan hetkinen. Minun täytyy ensin käydä katsomassa kipeätä poikaani."
"Toivottavasti pienokainen on paranemaan päin", mutisi Fleming puoliääneen.
Hän pisti kielen ulos suustaan katsellessaan äitinsä suoraa selkää, joka katosi ovesta. Vihellellen hän sitten kokosi kirjansa ja pingoitti ne kantohihnaan. Heti sen jälkeen hän riensi portaita alas harpaten kiireissään useita askelmia kerrallaan.