Tytöt kulkivat yhdessä Rantabulevardia alaspäin. He olivat yhtäläisesti puetut; kummallakin oli ruumiinmukainen tummansininen kävelypuku ja pieni, terhakka hattu, jossa oli yksi ainoa rohkeasti liehuva plyymi sivulla. Mutta Ebban vartalo oli vielä poikamaisen solakka ja kehittymätön, jota vastoin Gärdalla oli jo pienen naisen pehmeästi pyöristyneet muodot. Hänen käyntinsä ei ollut yhtä varma ja joustava kuin nuoremman siskon, mutta siinä samoinkuin koko hänen ulkomuodossaan ilmeni kainoa viehkeyttä, joka ehdottomasti herätti myötätuntoa ja suojelemisen halua miehissä, jotka hänet näkivät.
"Äiti on puolueellinen", sanoi Ebba yht'äkkiä. "Ove saa mitä ikinä tahtoo, mutta Fleming ei mitään. Ja Fleming on kuitenkin paljon reilumpi."
Gärda ei vastannut. Hänellä ei ollut Ebban halua nähdä selvästi kaikissa olosuhteissa. Oli paljon sellaista, jota hän mieluummin oli ajattelematta. Kenties siksi, että hän hämärästi tunsi totuuden tuottavan hänelle mielipahaa. Häneltä olisi särkynyt kaikki tyynni, jos hänen olisi täytynyt kovin tuomita ihailtua äitiään — siltä hänestä tuntui.
Tänään hän ylipäänsä ei tahtonut ajatella mitään erityistä. Hän tahtoi vaipua tähän onnelliseen haavetunnelmaan, tähän puhtaasti ruumiilliseen hyvän tunteeseen, jonka kevätpäivä hänessä synnytti. Ilman huumaava raikkaus sai sydämen sykkimään nopeammin ja veren laulamaan suonissa. Kaupunki oli kuin muuttunut. Kadun toisella puolella olevat hirsivarastot ja Vapaasataman raskaat pakkahuonerakennukset saivat nekin kevätpäivältä jonkinlaisen kauneuden hohteen. Avendalinkadun pienissä siirtolapuutarhoissa kukki talventähti ja lumipisara, ja varpuset sirkuttivat äänekkäässä elämänilossaan.
"Aiotko todellakin mennä Gersdorffille?" kysyi Ebba.
"On kai minun mentävä, kun äiti niin sanoi."
"Joutavia, onhan sinulla tahto itselläsi. Ja parasta on tuoda se ajoissa esille, ennenkuin on myöhäistä."
"Mitä sinä sillä tarkoitat?"
Gärda tunsi itse, ettei ihmettelynsä kuulostanut täysin vilpittömältä. Siskon silmiin, jotka tänään olivat sinisemmät kuin koskaan — melkein kuin kevättaivas olisi niihin kuvastunut —, tuli jälleen tuo sama halveksiva ilme kuin äsken aamiaispöydässä.
"Mielestäni sinun on tarpeetonta teeskennellä minulle. Me molemmat tiedämme varsin hyvin, että äiti tahtoisi naittaa sinut luutnantti Gersdorffille. Ja koska oletan, ettet sinä hänestä välitä, niin tekisit sekä oikeudenmukaisimmin että viisaimmin, jos päättäväisesti vetäytyisit erillesi hänestä."