Eva kumartui suutelemaan vanhan rouvan kurttuista otsaa.
"Sinä, mummo, olet niin viisas ja hyvä", sanoi hän liikutettuna.
Rouva Rönnov hymyili.
"Kun Herra on antanut minun käydä tätä elämän koulua enemmän kuin kahdeksankymmentä vuotta, pitänee minun olla jotakin oppinut", sanoi hän.
Keittiön ovi kuului paukahtavan kiinni, ja se sai Evan säpsähtämään. Hetkisen kuluttua astui Kaisa Borelius huoneeseen. Tervehdittyään nuorta rouvaa hän siirsi kukkamaljakon ja valokuvat pyöreältä pöydältä pois ja levitti sille liinan.
Eva oli noussut ja käveli levottomasti edestakaisin huoneessa. Hän kumartui kristallimaljakon puoleen ja hengitti orvokkien tuoksua. Kun hän kohotti päänsä, tuntui hänestä, kuin isoisä olisi katsonut häntä suoraan silmiin. Miten ankara hänen katseensa oli, ja mikä järkkymätön tahdonvoima kuvastui hänen lujapiirteisen suunsa ympärillä. Mummolla ei ollut avioliitossaan varmaankaan ollut aivan helpot päivät.
"Ensi onni kestää harvoin", oli hän sanonut, "mutta kaksi ihmistä voi sittenkin tulla keskenään hyvin toimeen…" Evalla oli nyt yksi ainoa palava toivo — saada ottaa osaa miehensä suruihin.
Kaisa poistui keittiöön ja kuului siellä kalistelevan hellanrenkaita. Vanha rouva viittasi pojantyttärensä luokseen.
"Oletko Gärdaa nähnyt äskettäin? Luuletko hänen tulevan tänne tänään?"
"Sitä en tiedä. Pikku Gärda parka! — Nina koettaa kaikin voimin naittaa hänet nuorelle paroni Gersdorffille. Ja Gärda on niin lauhkea ja epäitsenäinen, että voi tuskin siinäkään suhteessa vastustaa äitiään. Paroni on kaikesta päättäen pintapuolinen keikari."