"Joutavia, hänellähän on Eva-täti. Eikä hiidessä hän voine vaatia, että me istuisimme täällä koko päivän. Eikö niin, Gärda, lähdethän sinä?"
Gärdan vastarinta suli Tagen lämpimästä, pyytävästä katseesta. Olihan tosin hiukan itsekästä lähteä näin pian, mutta heillä oli niin harvoin tilaisuutta olla kahden… ja kyllähän mummo ymmärsi.
Rouva Rönnov ei koettanutkaan estellä. Hän näytti kyllä hiukan pettyneeltä, kun Tage niin pian lähti pois, mutta kohta hän kuitenkin hymyili ystävällisesti ja ojensi heille käden kummallekin.
"Niin, niin, lapset, sehän on selvää, että teillä on hauskempaa toistenne seurassa kuin Kaisan ja minun. Ja metsä houkuttelee tällaisena kevätpäivänä. Kiitos käymästänne, vaikk'ette tämän kauempaa viipyneetkään."
Hetkistä myöhemmin olivat molemmat nuoret jälleen veräjällä ja viittoilivat hyvästiksi vanhalle rouvalle, jonka valkea pää näkyi ikkunalaudalla olevien kukkasten yli.
"Kas niin", sanoi Tage pistäen käsivartensa Gärdan kainaloon, "nyt painumme suoraan ketojen poikki metsään. Siellä poimimme ensimmäiset valkovuokot ja kuuntelemme leivosten laulua."
Hän lähti astumaan pitkin, ripein askelin. Gärda nauroi harppaillessaan hänen rinnallaan kokien kaikin voimin pysytellä mukana.
Kun he saapuivat puistokujan päässä olevalle aukiolle, porhalsi raitiovaunu juuri ohitse, välkkyvän keltaisena kuin hilpeä värifanfaari puiston ruskeita puita ja vaaleansinistä taivasta vasten. Kaksi Tanskan lippua liehui kahden puolen kakkumuijan myyntikojua, joka oli jo avattu ja viekoitteli seudun lapsia karamelleillaan ja leivoksillaan, raitaisilla sokeripuikoillaan ja kultaisilla appelsiineillaan. Vaaleakiharainen pikku tyttö, joka tuli kävellen isomman siskonsa seurassa, pysähtyi kulmassa olevan kirjelaatikon ääreen. Sisko nosti hänet ylös, niin että hän sai pudottaa kirjeen raosta sisään, mustan villakoiran seuratessa toimitusta hartaana katsojana.
Tage ja Gärda lähtivät astumaan erästä huvilatietä, jonka varrella oli hajallaan pieniä kauniita rakennuksia sievien puutarhojensa keskellä, siellä täällä laajojen vihreiden kenttien erottamina. Ylt'ympäri levisi aaltoileva maisema, jossa risteili valkoisia teitä ja jota kaikilta tahoilta reunustivat etäiset metsät, jotka nyt ensimmäisenä, todella lämpimänä kevätpäivänä olivat orvokinsinisen, kevyen utuharson peitossa. Enimmissä puutarhoissa olivat omistajat toimessa lapioineen, kuokkineen, ja tuoreen mullan haju sekoittui näsiäpensaiden vaaleanpunaisten kukkien imelään tuoksuun ja lehteä tekevien herukoiden tympeään, helteiseen lemuun. Kysymyksiä ja vastauksia sinkoili edestakaisin puutarhoissa; kaunis sää oli tehnyt ihmiset iloisiksi ja puheliaiksi.
Gärdan posket hehkuivat rivakasta käynnistä, ja pehmeät, ruskeat hiukset tarttuivat ohimoihin lämmöstä kosteina. Tuulenpuuska kohotti hänen valkoista höyhenpuuhkaansa, joka oli vähällä luisua hartioilta maahan. Tage otti siitä kiinni ja kietoi sen hänen kaulaansa niin tiukkaan, että hän nauraen pyysi häntä laskemaan irti ja lyödä näpsäytti häntä kevyesti sormille.