Seurasi vaitiolo, jonka kestäessä Eva kuuli sydämensä jyskyttävän.
"Mitenkä sitten käy, Bengt?" kuiskasi hän tuskin kuuluvasti.
"Minun täytyy tehdä vararikko, ja velkojat saavat ottaa kaiken mitä meillä on."
"Mutta eikö ole mitään muuta? — Eiväthän he voi — moittia sinua mistään?" jatkoi Eva hiljaa. Vihdoinkin oli äänettömyys heidän väliltään murrettu, ja Eva oli päättänyt ottaa asioista selvän, maksoi mitä maksoi.
Konsulin koko ruumis vavahti, ja hän teki kiivaan liikkeen riuhtautuakseen irti. Mutta Eva kietoi käsivartensa yhä lujemmin hänen ympärilleen. Nyt hän ei saanut horjua. Nyt täytyi tulla näkyviin, oliko hänen rakkautensa kyllin vahva kantamaan heidät yli tämän hetken, joka ehkä oli heidän elämänsä raskain.
"Kerro minulle kaikki, Bengt", pyysi hän. "Minä en pelkää kuulla totuutta. Minä olen kyllä luja — kunhan sinä vain luotat minuun."
Bengt ei vastannut heti. Syntyi uudelleen haudanhiljaisuus heidän ympärillänsä, ja pöytäkellon tiksutus kuului selvään arkihuoneesta. Evasta tuntui, kuin tuossa yksitoikkoisessa äänessä olisi ollut jotain uhkaavaa ja pahaenteistä, ja mielikuva kuolleiden kappaleiden vihamielisyydestä heräsi hänessä uudelleen.
Mutta silloin Bengt kohotti päänsä ja alkoi puhua katkonaisesti ja empien, ikäänkuin sanat vastoin hänen tahtoaan olisivat tunkeutuneet esiin hänen sisimmästään.
"Sinä tiedät, että minulla, ennenkuin menin kanssasi naimisiin, oli liikekumppani — tukkukauppias Ernst. Kun hän kuoli, pyysi leski, että omaisuus saisi jäädä liikkeeseen. Hän huomasi sen itselleen edullisimmaksi, ja sitä paitsi hän on noita epäkäytännöllisiä ja arkoja naisia, jotka eivät koskaan uskalla ottaa raha-asioitaan omiin käsiinsä. Hän on lisäksi kivulloinen, rouva Ernst parka, ja hänellä on kuuromykkä poika. Niin kauan kuin liikkeeni menestyi hyvin, saatoin maksaa rouva Ernstille korkeat korot. Mutta sitten alkoivat vastoinkäymiset ja tappiot vainota minua. Olin mennyt takuuseen eräälle hyvälle ystävälleni — sangen suuresta summasta — jonka vastoin kaikkia odotuksia jouduin maksamaan, — pari toiminimeä, joiden kanssa minulla oli sitoumuksia, teki vararikon. Onnettomuudet ovat tulleet toinen toisensa perästä viime vuosina. Epätoivoissani ryhdyin muutamiin keinotteluyrityksiin — ja kun minulla ei ollut rahoja käsillä, otin avuksi rouva Ernstin pienen pääoman — 4.000 kruunua. Olin aivan varma onnistumisestani ja laskin siten voivani pelastaa uhatun asemani. Olen elänyt ainaisessa kuumeessa, ja kun menin ulos iltaisin, tapahtui se vain siksi, että minun täytyi huumata itseäni — unohtaa tuskani ja jännitykseni. Ne paperit, joihin olin pannut viimeisen toivoni, laskivat parissa päivässä kolmanteen osaan alkuperäisestä arvostaan. Ulkomaiden pörssimaailmassa oli syntynyt hämminki uhkaavien sotahuhujen takia — ja se merkitsi minulle perikatoa ja kunniattomuutta. Sillä ymmärräthän kyllä, että rouva Ernstin pääoma oli mennyttä ja että minä en näe mitään keinoa sen takaisinmaksamiseksi. Olen suoraan sanoen rikollinen."
Eva tunsi verensä syöksyvän sydämeen. Hänen poskensa olivat jääkylmät. Hän oli varmaankin hyvin kalpea, mutta onneksi Bengt katsoi muualle. Bengt ei saanut tietää, kuinka syvästi tämä tunnustus oli häneen koskenut. Ja hän pakottautui puhumaan — levollisia, hiljaisia sanoja, jotka saattoivat lievittää ja lohduttaa.