"Ei, Tage, sitä minä en voisi tehdä."
"En minä sitä pyydäkään sinulta, niin kauan kuin en kykene sinua elättämään. Raukkamaista olisi menetellä niin, että sitten olisi pakko palata vanhusten luo heidän elätettäväkseen. Jos olisin sepänsälli, niin olisimme voineet jo mennä naimisiin."
"Tokkohan sinä sopisit siksi", virkkoi Gärda naurahtaen hermostuneesti, itku kurkussa.
"Miksikäs en?" — Tage ojensi toisen käsivartensa ja puristi kätensä nyrkkiin, niin että lihakset jännittyivät. — "On minulla voimia."
"Niin, vahva sinä olet", vastasi Gärda ihailevasti, ja suloinen väristys kulki hänen lävitsensä. "Mutta kaikki sanovat sinua eteväksi upseeriksi. Minä olen kunnianhimoinen sinun puolestasi, Tage. En minä halua tulla sepänvaimoksi, vaan kenraalinrouvaksi, ettäs tiedät."
Hänen pienet, pehmeät kasvonsa olivat saaneet veitikkamaisen ilmeen, somat valkoiset hampaat loistivat, ja poskiin tuli syvät hymykuopat. Silmien kostea kiilto ja pidätetyt kyyneleet tekivät hänet vielä lumoavammaksi, niin että Tage vilkaisi nopeasti ympärilleen melkein tyhjällä kadulla, kumartui hänen puoleensa ja suuteli häntä. "Kas vain", sanoi Tage hilpeästi, "sitä ylöspäinpyrkivää pikku neitosta! Ja minun pitää tietenkin panna parastani, jotta toivomuksesi täyttyisi."
Pitkä, keski-ikäinen herrasmies, ruumiinmukainen vaalea päällystakki yllä, kulki samassa heidän ohitseen katukäytävällä ja kääntyi katsomaan heitä. Gärda näki vilahdukselta teräväpiirteiset kasvot, käyrän nenän ja kylmät, siniset silmät, jotka tähystivät häntä tutkivasti ja hieman ivallisesti.
"Paroni Lerche", kuiskasi hän hiljaa ja puristi Tagen kättä. "Nyt hän kertoo äidille nähneensä meidät yhdessä."
Tage suipensi suutaan ikäänkuin viheltääkseen.
"Paraspa sattuikin", virkkoi hän kohauttaen olkapäitään ja katsahtaen taakseen. Paroni kääntyi juuri Itäratakadun kulmasta. Hän oli hoikka, hiukan kumara herrasmies; niskajakaus paistoi valkoisena silinterihatun alta. "Mitä sinä tarkoitat, Tage?" kysyi Gärda kummastellen.