Mutta samassa kuului sieltä toinen ääni — miehen ääni — ja Ebban suu sulkeutui. Kuka siellä oli — paroni Lerche? — Mutta äitihän oli sanonut menevänsä teatteriin… Ehkä paronin vierailu oli estänyt hänen lähtönsä.

Ebba aikoi palata huoneeseensa ja mennä makuulle, mutta raukeus valtasi hänet ja hän nojautui raskaasti ovea vasten. Siinä seisoessaan silmät ummessa hän kuuli yht'äkkiä huoneesta muutamia sanoja, jotka saivat hänen sydämensä rajusti tykyttämään tuskasta ja vihasta.

"Rakas, armas Nina", oli ääni sanonut. Kuinka paroni rohkeni puhua tuolla tavoin hänen äidilleen? — He suutelivat! — Ja nyt äiti puhuu… Ei, sitä vastausta Ebba ei tahtonut kuulla. Hän ei tahtonut olla sellaisen häpeän ja petoksen todistajana…

Jääkylmänä, koko ruumis väristen ja hampaat kalisten Ebba hoiperteli huoneeseensa, sulki oven ja pääsi hapuilemalla vuoteensa luo. Siihen hän heittäytyi, painoi kasvonsa pielukseen ja veti peitteen korvilleen ikäänkuin kätkeytyäkseen itseltään ja koko maailmalta.

Vilu vaihtui polttavaksi kuumuudeksi. Veri huuhtoi hehkuvina aaltoina hänen poskiaan. Hän häpesi, häpesi niin, ettei luullut enää milloinkaan voivansa katsoa ketään silmiin.

Siitä oli jo pitkä aika, kun Ebba oli luottamuksella ja lapsellisella ihailulla lähestynyt äitiään. Hän tunsi täydellisesti hänen itsekkyytensä, turhamaisuutensa ja nautinnonhimonsa. Mutta ei hän ollut kuitenkaan pitänyt mahdollisena, että äiti, jolla oli täysikasvuisia lapsia ja joka tyttären käsityksen mukaan oli jo vanha, saattoi antautua vieraan miehen syleiltäväksi ja suudeltavaksi. Tuo kaljupäinen paroni Lerche, joka puhui vetelästi ja sammaltaen, oli siis äidin niinsanottu "rakastaja". Olihan aivan hirveätä, että sellaista saattoi tapahtua!

Nyt oli viimeinenkin side katkennut heidän väliltään. Tästä lähtien hän kauhistui äitiään ja hänen kosketuksiaan ja suudelmiaan… Parasta olisi päästä kotoa pois. Lääkäri oli sanonut, että hänet pitäisi lähettää Norjaan, heti kun hän jaksaa matkustaa. Alussa hän oli pelännyt ja ollut vastahakoinen ajatellessaan uutta ympäristöä ja matkaa, joka oli kokonaan erottava hänet omaisista. Mutta nyt tuntui suloiselta ajatella kaunista vierasta maata. Siellä hän saa rauhaisan turvapaikan. Siellä tunturien korkeudessa ilma lienee raikasta ja puhdasta — ja puhtautta hän nyt kaipasi ennen kaikkea, kun hänen lapsuusmaailmansa oli tahrattu lokaan…

* * * * *

Kun Gärda palasi Tagen seurasta kotiin syyllisyydentuntoisena ja onnellisena, tapasi hän talon tyhjänä. Hänen vanhempansa ja veljensä olivat menneet ulos palvelijatkin olivat poissa — mutta Ebba virui vuoteellaan heidän yhteisessä makuuhuoneessaan kasvot pielukseen kätkettyinä ja vavisten kuumeisesta itkusta. Hän ei vastannut siskonsa kysymyksiin, ja Gärda uskoi syyksi poissaolonsa ja otaksui, että Ebba oli käynyt levottomaksi ollessaan pimeässä yksin koko suuressa asunnossa.

Mutta yöllä Gärda heräsi kuullessaan siskonsa valittavan unissaan ja huutavan moneen kertaan vaikeroivalla ja epätoivoisella äänellä, ikäänkuin lapsi, joka koettaa pelastua kovasta rangaistuksesta: