Ebba heitti hyvästit suurenmoiselle ja raskassävyiselle maisemalle puolittain helpotuksen, puolittain kaihon tuntein. Parin tunnin oleskelu vieraassa seudussa, jota hän ei arvatenkaan ollut enää koskaan näkevä, pienen lapsen kaste — siinä kaikki, ja kuitenkin hänestä tuntui, kuin hän olisi elänyt jotain syvempää ja tärkeämpää, kuin mitä itse asiassa sisältyi näiden tapausten puitteisiin. Hänen ajatuksissaan oli Reidar-nimi aina liittyvä vanhan ruskean puukirkon kuvaan, joen vihreään veteen ja mahtaviin tuntureihin, joiden rosoista pintaa auringonpaiste hyväili.

Heidän palattuaan matkalta oli postitoimisto avoinna ja insinööri Bjerke käväisi noutamassa Kongstadin postin. Hän astui ulos pinkka kirjeitä ja sanomalehtiä kädessään, ja nuoret tungeksivat innokkaina hänen ympärillään.

Kirjepinkassa oli päällimmäisenä hänelle itselleen osoitettu kirje, jonka hän ärtyneesti olkapäitään kohauttaen pisti taskuunsa. Mutta ylimielinen hymy palasi pian hänen kasvoilleen, kun hän jakeli kirjeitä oikealle ja vasemmalle tehden leikillisiä huomautuksia.

"Kaksi teille, neiti Ström — nähtävästi bergeniläisiltä ihailijoilta. — Kandidaatti Jonsson, teilläpä on paljon kirjeitä kirjoittelevia naistuttuja! — Neiti Munthe — postikortti, jossa on kruununprinssin muotokuva — neiti taitaa olla kuningasmielinen? Ja sitten täällä on kaksi tanskalaista kirjettä neiti Ebba Lindholmille."

Hänen äänensä sai hyväilevän sävyn, kun hän lausui Ebban nimen. Ebba ojensi kätensä ja otti kirjeet. Päällekirjoituksista hän näki heti, että ne olivat Flemingiltä ja Gärdalta.

Seurueen kävellessä koivikkotietä Ebba jättäytyi tahallansa jälkeen ja istuutui tienvieressä olevalle penkille valkorunkoisten koivujen keskelle. Hän ei ollut saanut Gärdalta minkäänlaisia tietoja pitkiin aikoihin ja pelkäsi nyt kirjeen sisältävän ikäviä uutisia.

Heti hänen lähdettyään oli perhe muuttanut Näsbyn kartanoon, ja Ebba tiesi, että Gärda yksinäisessä maalaiselämässä joutui täydellisesti äidin tahdon alaiseksi. Kirjeen ensimmäiset sanat sentähden ainoastaan vahvistivat sitä pelkoa, jota hän oli tuntenut sisarensa kohtaloa ajatellessaan.

Gärda kirjoitti:

"Ebba, tahdon itse kertoa asian sinulle, jotta et tuomitsisi minua liian kovasti, kun saat muilta kuulla sen. — Eilen minä annoin suostumukseni paroni Gersdorffille.

"Saat uskoa, että tämä aika on ollut minulle kauhean vaikea. Olemme asuneet täällä maalla siitä asti kuin sinä matkustit Norjaan. Ennen minä pidin paljon Näsbyn kartanosta. Mutta tänä kesänä ei mikään ole voinut tuottaa minulle iloa, ei puutarha eikä eläimet eikä vanhat ystävät, joita minulla on täällä väen keskuudessa. Äiti ei koskaan puhutellut minua. Ja kun hän katsoi minuun, niin hän katsoi kuin johonkin hyvin, hyvin kaukaiseen. Voi, Ebba, minua paleli sisällisesti, niin että minusta tuntui, kuin vereni olisi kokonaan jähmettynyt jääksi. Rintaani ahdisti paino yötä ja päivää. En saanut unta, minä vain itkin. Tagesta en ole kuullut mitään, mutta äiti antoi minun tietää, että hän oleskelee Hornbäckissä ja asuu samassa hotellissa kuin oluttehtailija Olssonin perhe. Eräänä päivänä hän jätti esille sanomalehden, jossa heidän nimensä todellakin mainittiin ilmoittautuneiden kylpyvieraiden luettelossa.