"Aivan niin", virkkoi Ebba hiljaa, "niin on laita tässäkin tapauksessa. On olemassa eräs kolmas — eräs joka pitää Gärdasta."
"Kirjoittakaa sisarellenne, että hänen täytyy heti paikalla purkaa kihlauksensa, ennenkuin onnettomuus tapahtuu", huudahti Leif kiihkeästi.
"Se olisi kyllä parasta kaikin puolin, mutta siihen tarvitaan rohkeutta. Monet ennakkoluulot on voitettava, monet näkökohdat syrjäytettävä. Ja kunniallinen ihminen ei mielellään riko antamaansa lupausta."
"Tuo kaikki ei ole mitään", vastasi Leif synkästi, "ei mitään sen elinkautisen tuskan rinnalla, jota ihmisen täytyy kärsiä ollessaan sidottuna olentoon, joka on hänelle yhdentekevä, kenties vastenmielinenkin. Ajatelkaapa mitä se merkitsee! Kaikki parhaat vaikuttimet häviävät ja pahat saavat ylivallan. Ne leviävät kuin myrkylliset kasvit. Lopuksi on jäljellä vain katkeruutta ja vihaa. Eikä kukaan ole niin onneton kuin se, joka vihaa."
Ebba oli alkanut väristä, ikäänkuin kylmä tuuli olisi puhaltanut häneen. Ehkä ne sanat, jotka hän oli kuullut tänään, koskivat sittenkin insinööri Bjerkeä. Jos tämä mies kantoi surullista salaisuutta, niin Ebba toivoi saavansa tietää totuuden.
"Te puhutte ikäänkuin omasta kokemuksesta", virkkoi hän arkaillen.
Mutta Leifin silmät välttivät Ebban katsetta. Hän puri yht'äkkiä huulensa tiukasti yhteen, ennenkuin vastasi teennäisen huolettomalla äänellä:
"Mitä te ajattelettekaan! — Saattaahan toki tuollaisia asioita ymmärtää olematta itse kokenut sellaista. Ettekö ole samaa mieltä?"
"Olen, tietysti", sopersi Ebba raukeasti.
Leifin sanoissa ei ollut mitään, joka olisi myöntänyt tai kieltänyt, ja suoranaisempaa kysymystä oli mahdoton tehdä.