Järjestäessään tukkaansa peilin edessä hän katseli verettömiä, kapeita kasvojaan säälien, ikäänkuin ne olisivat olleet ventovieraan kasvot. Silmäin alla oli syvät varjot ja suun tienoilla katkeran elämänkokemuksen juonne, joka ei ollut sopusoinnussa lapsellisten piirteiden kanssa. Ne olivat vakavuuden leimaamat kasvot, joille nuoruus ja huolettomuus ei ollut enää milloinkaan palaava.
Hän puki nutun ylleen ja pani päähänsä pehmeän, valkoisen huopahattunsa. Nutun napinreiässä oli kuihtunut leinikkö, jonka hienot terälehdet olivat painuneet tiukkaan kiinni kuten kuolleen perhosen siivet. Ebba muisti, milloin oli poiminut sen… Vapisevin käsin hän otti kukan ja pani sen pukupöydällänsä olevan kirjan väliin. Se oli Levertinin runokirja, ja hänen silmiinsä osuivat säkeet:
och frågade mig själf så skyggt om jag skall dö i vår…
Hän tuli myöhään aamiaispöytään. Leif nousi tervehtien lyhyesti ja läksi huoneesta katsomatta häneen. Borghild, joka muistutti reipasta nuorukaista polvihousuissaan ja ruumiinmukaisessa takissaan, työnsi munavadin Ebban eteen ja kaatoi maitoa hänen lasiinsa.
"Nyt teidän täytyy pitää kiirettä, neiti Lindholm. Me odotamme vain teitä. Mutta varjelkoon, minkä näköinen te olette! Ihan varmaan te olette sairas. Eikö teidän olisi viisainta jäädä kotiin?"
"Mitä vielä!" — Ebban käsi vapisi hänen ottaessaan leipäviipaleen. Mutta hän koetti hymyillä. — "Päätäni kivistää hiukan, mutta se menee kyllä ohitse, kun pääsen ulos raittiiseen ilmaan."
"Kunpa vain kestäisitte vuorivaelluksen vaivat. Ja kovin epäkäytännöllisesti te olette pukeutunut — hameenne on aivan liian pitkä. Teille voi käydä pahoin, jos se tarttuu johonkin kallioon. Teidän pitäisi käydä polvihousuissa kuten Ågot ja minä. Mutta te kai pidätte niitä kauhean epänaisellisina."
"Minun mielestäni ne kyllä sopivat teille ja Ågotille, mutta — itseäni en voi ajatella niissä pukimissa."
"Ettepä tietenkään", sanoi Borghild nyökäten veikeästi, "Te, olette vallan toista maata. Ja sitä paitsi insinööri Bjerke asettuisi siinä suhteessa jyrkästi vastustavalle kannalle. Hän kun aina puhuu niin paljon teidän naisellisuudestanne."
Borghild nauroi vallattomasti, mutta Ebba painoi päänsä syvään alas salatakseen punastumistaan.