Ja minä pitelin hiuksiani enkä tiennyt mihin paeta.
Silloin hän sanoi minulle:
— Jääkää!
Hän sulki varovasti, hätäilemättä pienen lippaan, joka oli hänen polvellaan, ja katseli minua sitten ystävällisesti. Tuntui siltä kuin hänen kyyneleensä olisivat valuneet suuhuni. Ja minun katseeni kiintyivät häneen kuin kädet jotka hakevat tukea, ja minun äänettömyyteni sanoi vain, kuin lohduttaakseen, kuin uneen uuvuttaakseen:
"Oi, äitini, oi äitini…"
17 p:nä kesäkuuta.
Nuori mies oli aamulla kappelissa. Minä hymyilin hänet nähdessäni, sillä meitä ilahutti nähdä toisemme jälleen. Kappeli on kuin valkoinen sulettu laiva. Ikkunat ovat siniset, keltaiset ja sinipunertavat. Tiedän, että kun nuori mies on siellä, niin hän unhottaa tuolla ulkona olevan kaupungin ja sen ihmiset; hän näkee avaruuden, samankaltaisen kuin minäkin, sinisen, keltaisen, sinipunervan.
Hän ei nyt pudottanut kirjelippua kuten viime kerralla.
Minä pidän enemmän siitä…
* * * * *