* * * * *
Sisar Marthe on onnellisin täällä, hän istahtaa illoin puutarhaan ja oihkii. Hän on kuin pysähtyvä juna. Hän puhaltaa itsestään kaiken jälellä olevan höyryn, kaiken jälellä olevan voiman, ja sitten hän on tyytyväinen.
Liljan huokausta, liljan, joka on kuin kello, missä on neljä halkeamaa ja mikä on käännetty ylösalaisin, ei hän kuule, eikä myös satakielen laulua; jos illan unelmat tunkeutuisivat hänen mieleensä, niin huiskisi hän ne pois kuin kärpäsen, joka pyörii nenän ympärillä…
4 p:nä heinäkuuta.
Hän tuli taas yöllä.
'Koko ihana yö, suloinen kuu ja sydämeni olivat häntä vastaanottamassa…
En tiedä mitään, en tiedä enää mitä sanoimme. Nojasin ikkunan pieleen.
Luulen, että kerran kysyin häneltä:
— Eikö meitä eroita se, että olen nunna?
En tiedä miksi utelin häneltä sitä. Hän rakastaa minua, hän tahtoo nähdä ja kuulla minua usein. Hän on ystäväni, hän rakastaa minua kuin sisartaan, oikeata sisartaan.
5 p:nä heinäkuuta.