Olen ahdas laakso, jonka ääretön huokaus on täyttänyt…
8 p:nä heinäkuuta.
En tiedä miten se tapahtui; hän heitti minulle köyden, minä otin sen ja kiinnitin sen matalaan ikkunani ulkopuolella olevaan ristikkoon.
Hän kiipesi ylös, tuli huoneeseeni, minä vetäydyin taaksepäin aivan seinään asti. Tahdoin tunkeutua seinän sisään: sanoin että huutaisin, että surmaisin itseni, että vihasin häntä, että olin hulluksi tulemaisillani; hän sanoi surullisesti:
— En ymmärrä teitä, te pelkäätte minua.
Hän katseli minua nuhtelevasti.
Minä sanoin hänelle:
— Pyydän teiltä anteeksi.
En tiedä miksi pelkäsin. Istuimme vieretysten. Hän on kovin hyvä, hän ei suudellut kättäni lähtiessään; minä pelkäsin että hän sen tekisi.
Minulla on tarkat tiedot hänen perheestänsä, hänestä; hän rakastaa minua, hän tahtoisi uhrata itsensä minun edestäni.