Ja hän hengitti raskaasti.
26 p:nä heinäkuuta.
Puutarhamme on kaunis, auringon-nousun aikana se on samalla kertaa kylmä ja lämmin. Rippi-isämme puhuu aina siitä, mikä on hyveellistä ja mikä ei ole hyveellistä.
Ymmärrän hyvin erotukset.
Juna, joka kiitää hyvin nopeasti ohitse, joka viheltää, joka kiirehtää, joka katoaa — se ei ole hyveellistä, se on jotakin polttavaa, se panee pään pyörälle ja saa meidät kaihomielin katselemaan yli vihertävien rinteiden, se tuo mieleen erään runon, jota Julienin on tapana lukea:
Oi lieneekö sulla Halu kanssani tulla Pois, kauvas, yhdessä elämään.
Mutta puutarhamme on aamuruskossa hyveellinen, jokaisen kukan pikku sydän on tuore, kaikki ovat tyytyväisiä saadessaan olla siellä paikoillaan, liikkumatta, kukkia, palvella.
Indian neilikat ajattelevat: "Oi! mikä yllätys! aurinko on joka aamu ihanampi kuin luulisikaan; edellisestä päivästä ehtii unohtaa miten kaunis se on, oi miten kaunis se on!…"
Ja suuret viheriät kaalin päät, jotka ovat täynnä kastetta, sanovat minulle: "Sisar, tahdomme olla meheviä ja hyviä sinun suloista aamiaistasi varten, jonka nautit yhdentoista aikana, valkoisessa salissa, mihin ilman kaikki valo virtaa, ja missä naurat kaikkien siskojen parissa…"
27 p:nä heinäkuuta.