Ajattelen erästä rippi-isämme saarnaa. Hän sanoi, että rikokset ja synnit ovat kamalat. Minusta tuntuu vaikealta ajatella vihamielin syntiä ja vikoja; kaikella sellaisella on ihmiskasvot, jotka eivät meitä peloita, vaan säälittävät niin syvästi. Eräänä iltana, kun olin pieni ja ajoin vaunuilla isäni kanssa kotiin, tapasimme tiellä miehen, jota kaksi poliisia talutti. Isäni sanoi minulle: "Katso tuota, hän on varmaan varas". Oi! sana varas, miten se minua säikähdytti, kuinka se on pelottava! — ja minä katsoin. Kahden poliisin välissä kulki köyhä mies, joka näytti kovin väsyneeltä.
28 p:nä heinäkuuta.
Rakastan luostariani. Se on vilponen, se on kaunis, se on kuin posliinista tehty; mutta kappeli on raskas; sen vaikuttanevat alttari, maljakot, kynttiläkruunut, sen vaikuttanevat matto, suitsutus, laulut ja rukoukset. Rakastan kappeliani, se on minulle niin pyhä, mutta se saa joskus sydämeni suruiseksi, kun sitävastoin luostariin aurinko tulvailee sisään kirkkaiden, valkoisten ikkunaruutujen lävitse ja niin monelta taholta, että luulee ilmassa olevan viisitoista pientä aurinkoa, jotka toinen sieltä, toinen täältä tulevat istumaan kaikille ikkunalaudoille.
29 p:nä heinäkuuta.
Ystäväni on syleillyt minua, kuten hän teki kerran ennen, ja niin, että minua peloitti. Mutta ei se ole sen syntisempää nyt kuin viime kerrallakaan, sehän on sama asia. En tahdo olla levoton.
Olen tullut huomaamaan, ettei äiti prioritar rukoile enempää kuin on välttämätöntä. Paitsi mitä ohjesäännöt määräävät, emme näe hänen milloinkaan polvistuvan kappelissa tai rukoushuoneessaan.
Hän ei ole haltioissaan Jumalasta kuten sisar Catherine on, kuten minä joskus olen ollut. Hän rukoilee samaten kuin hän johtaa luostariamme, täydellisesti ja maltillisesti. Olen jonkun aikaa luulotellut, että hänellä on sydämessään ollut jotakin, joka on kaikkea tätä voimakkaampaa, jotakin kuollutta.
Luulen tuntevani hänet hyvin.
Tiedän, mitä hän sanoisi, jos tässä silmänräpäyksessä paljastaisin sieluni hänelle. Näen mielessäni, miltä hän näyttäisi, jos lausuisin: "Äitini, yöllä, kun te kaikki nukutte, tulee nuori mies, joka on kovin hyvä, joka on ystäväni, puhumaan kanssani; hän viipyy muutamia tunteja huoneessani, hän rakastaa minua". Olen nähnyt millainen äiti priorittaren katse joskus on, olen nähnyt, että se on ankara kuten puristettu nyrkki; hän työntäisi minut pois, pitäisi minut loitolla luotansa. Hänen katseensa sanoisi: "Sisar, tunne ylenkatseeni, sinä olet huono nunna, niinkuin on huonoja sotamiehiä, huonoja paimenia, huonoja hoitajia, huonoja palvelijoita. Lupauksemme pitäminen on meidän kunniamme. Jos olisimme sitoutuneet olemaan vihaamatta Judasta, vaikka hän möi Vapahtajamme, täytyisi meidän se pitää… Minun mielestäni olen nyt kunniaton".
Vaan tiedän, että äiti prioritar sitten sydämessään ajattelisi: