Epäröivän ystäväni läheisyydessä, ystäväni, joka ei koske minuun enää, tunnen itseni levottomaksi, tunnen itseni ärtyisäksi ja voipumus valtaa minut. En käsitä enää, mitä sisällystä on hänen käynnissään ilman tuota syleilyä, jota kaipaan. Jonka paras lahja kerran on hyljätty, hän ei saavu sitä enää toistamiseen tuomaan, oi Herra!
Ah! te heinä- ja elokuun huokailevat ruusut, jotka yöllä puhkeatte puutarhassa, mitä odotatte te? Sydämeni on avautunut, kuten yksi ruusuista…
8 p:nä elokuuta.
Tiedän, että minun pitäisi ajatella, rukoilla yöllä vuoteessani, tehdä viisas päätös, surra; vaan en voi ajatella. Ilo pitää minua valveilla, mutta kun käyn levottomaksi, niin nukun…
Hämärä on ihana; aukaisen akkunani. Eräällä puutarhan puistokujalla kulkee kolme valkoista lintua, toinen toisensa jälessä, kuin tanskalaisesta posliinista tehdyllä maljalla.
Ei tuulahdusta ulkona: mikä hiljaisuus! Suvi-iltojen hiljaisuus, ilman hurmaava kaiho…
9 p:nä elokuuta.
Olen sanonut etten nyt voi mennä Herran ehtoolliselle, että sen ajatteleminen tekee minut levottomaksi.
Kerran ennen, kun ei tahdottu kuulla nunnaa, sai hän hermotaudin. He näkevät että tulen sairaaksi, minut on vapautettu; lääkäri on sitä pyytänyt.
Päivä laskee; lintu laulaa, se laulaa bambupensastossa. Kello kuusi illalla on aurinko, kuuman ja säteilevän kuun näköinen. Se on niin kaunis, että hymyillen sitä katselen, ja minusta tuntuu nyt, kuin se huomaisi sen ja sanoisi minulle: