— Myöskin sinä olet ihana ja loistava.

Miten ilman ihanuus minut ympäröikään ja minua uuvuttaa! En voi ryhtyä mihinkään.

Eikö jossakin avaruudessa ole olemassa jättiläistyttöä, jota varten kaikki tämä on luotu, jolle aurinko on kevyt kultapallo; — joka hengittäessään vetää keuhkoihinsa kaiken sinen ja nojautuu kesällä, kun on lämmin, käsillään kauniisiin sadetta täynnä oleviin pilviin.

10 p:nä elokuuta.

Johtajatar kysyi minulta aamulla:

— Lapseni, ettekö nyt ollenkaan ajattele nuorta miestä?…

Keskeytin hänet kiihkeästi:

— Oi! äitini, mikä ajatus! näettehän ettei hän edes tule kappeliin enää…

En sanonut niin salatakseni jotain, vaan siksi että tunsin kysymyksen loukkaavan minussa jotakin, joka on — en tiedä mitä — puhtautta, kainoutta.

Ja minä olen koko päivän koettanut poistaa Julienia ajatuksistani, tunsin varsin hyvin, että hän tuottaa minulle häpeää.