12 p:nä elokuuta.
Olen puhunut Julienille sisar Catherinesta. Hän ei nauranut. Hän ei naura enää viime kerran jälkeen. Hän on hyvin hyvä minulle, niinkuin veli. Olen kertonut hänelle, että sisar Catherine kirjoittaa kauniita rukouksia, se herätti hänen mielenkiintoaan. Julien maalaa, mutta hän tahtoo myöskin kirjoittaa kirjoja.
Hän sanoi huomenna lähettävänsä minulle itse sepittämänsä rukouksen; puutarhuri, jolle hän antaa vähän rahaa, tuo minulle sen samaten kuin kirjeetkin.
Julien on matkustanut paljon. Hän on ollut Italiassa, Espanjassa, Konstantinopelissa. Kun on hyvin lämmin, istuudumme ikkunan luo, ja hän sanoo minulle:
— Katso tuolta taholta voi hengittää Espanjaa.
Hän kuvaa minulle kaikkia näitä maita: se on hyvin kaunista.
Hänen kertomuksistaan aavistan Espanjan olevan samanlaisen kuin eräs Bayonnen läheisyydessä sijaitseva, tätini omistama puutarha, mutta kauniimman, salaperäisemmän, täynnänsä sopukoita joista ei mitään tiedä, sen taivas on sinisempi ja siellä kaikuu tamburiinien ja huilujen soitto, niinkuin kerran juhlapäivänä kuulin täällä suurella torilla, pienenä ollessani.
Julien on sanonut:
— Tahtoisin viedä sinut Italiaan, siihen kaupunkiin, josta eniten pidän ja jossa on niin ihmeen ihania tauluja, että päiväkausia itkisimme, ja jossa luonto ylt'ympäri kaupunkia on ihana puutarha, täynnä oransseja, öljypuita…
Olen niin iloinen kuullessani hänen kertovan, mutta, ah! Jumalani, kuinka katkerata! kuinka surullista! — ettekö te ole nähnyt puutarhaa, joka on täynnä öljypuita!…