13 p:nä elokuuta.
Julien on jättänyt minulle akvarelleja jotka hän on tuonut mukanaan
Italiasta; päätäni huimaa katsellessani niitä.
Sinisiä kaupunkeja, riippuvia puutarhoja, penkereitä, joiden näkeminen vaikuttaa aivan sydämeni sisimpään! Kirkkoja ja luostareita, joiden suojaan kyyhkyset lentelevät ja joiden suojassa ne päivän sarastaessa oleskelevat; kuvittelen mielessäni enkeleitä, pitkiä ja hentoja, joiden hymy on hieno kuin suven äänettömyys, jotka kuuntelevat ilmojen suloisuutta sormi kohotettuna…
Tällainen on se rukous, jonka Julien lupasi minulle.
Se on pakanallinen, en ymmärrä sitä oikein.
Rukous Amorille.
"En näe koko laajassa avaruudessa mitään, jota ei olisi sinulle pyhitetty kaikkina aikoina, ikivanha Eros, nuori Amor!
"Ja tänä suviaamuna, seisoessani maailman puutarhan sydämessä, minä tahtoisin ottaa käteeni Luonnon kaikki ihanuudet lahjoittaakseni ne takaisin sinulle.
"Ensiksi minä uhraan sinulle kuolemattoman Ajan sekä elämän kauneimmat jaksot lapsuudesta asti, jolloin ohutta olkikattoa muistuttavan pehmeän, leyhyvän hattumme varjostamina huulillamme koskettelemme puutarhan mansikoita, tulevaisuuden suudelmia aavistaen.
"Minä uhraan sinulle myöskin kauniit kesät, keskipäivät, sinisen ilman, tiheän ja leppoisan, — ilman, jossa sini yhtyy sineen.