Te naiset, tylyydellä te palkitsette sen Ett' uskollisna teille sykkii sydän miehien. He luottamuksestansa saavat pistoksia vaan. Te naiset, noin te koskaan ette päästä voi Sen paratiisin helmaan, joka parhaan onnen toi, Sen suuren, jota hekumaksi kutsutaan.
Ei, tulen tuimat tuskat ne osaksenne jää Ja taivas koston-nuolillansa teidät lävistää. Se palkka kieltäytymisen on ollut ainiaan. Noin rikotte te vastaan sitä jumalaa Mi paratiisissansa parhaan onnen valmistaa Voi siinä, jota hekumaksi kutsutaan.
30 p:nä syyskuuta.
Tahtoisin sanoa kaikille nunnille, sisar Catherinelle, josta eniten pidän:
— Sisareni, vannon sinulle, että tämä on ainoa onni maan päällä! Mitä teet! mitä teet, sisareni! aikasi kuluu! ja tämä on ainoa onni maan päällä; sitten tulee kuolema, jonka täytyy olla jotakin yhtä kaunista kuin rakkaus, riemu joka täyttää koko olemuksemme.
"Sisareni, ette tiedä mitä teette; ja mitä tehnettekin, ette tee mitään aamusta iltaan.
"Juoda, syödä, olla rauhallinen, hengittää, rukoilla, levittää peltokaunikkien lehtiä alttariliinoille, olla hieman levoton illan tuulien tähden ja surunvoittoisesti sivellä kädellään alaspainunutta otsaansa, se ei ole elämistä.
"Oi, sisar Catherine, sinun täytyy tulla tuntemaan tämä suloinen myrsky sielussani, minä sinua rukoilen. Miksi et tule jonakuna yönä huoneeseeni, minun asemestani, kun ystäväni tulee sinne. Olen sinua kauniimpi, en tule mustasukkaiseksi. Viivyn sijastasi kammiossasi, polvistuen ristiinnaulitun kuvan eteen, ja sinä, sisareni, olet oleva ihana, vapiseva syyskuinen pääsiäis-yö, sinä tulet kuolleista herätetyksi… Et tule tuntemaan pelkoa, et epäilystä. Tulet huomaamaan ettet ajattele lainkaan, et kiusaa itseäsi millään; sinä saat päähäsi niin monta pientä punasta liekkiä, jotka ovat kauniimmat kuin auringon kimmellys punasen hohtavilla ikkunoilla, ja sinä hymyät käsi silmiesi päällä, ja sitten, sisareni, et myöskään tunne rauhattomuutta, sillä kaikki on ohi, ja näkee hyvin että kaikki ympärillämme on jäänyt entiselleen…"
2 p:nä lokakuuta.
Olen kävellyt puutarhassa kaikkien muiden nunnain kanssa. Laskimme leikkiä. Päärynöitä emme saaneet tänään illaksi, ja minä ehdotin sisarilleni, että syödessämme leipämme jokainen vuorotellen kertoisi, mistä hedelmästä hän eniten piti, niin että meillä olisi edessämme hedelmäpuutarha, joka herättäisi janomme ja myöskin sammuttaisi sen. Me olimme eri mieltä. Toiset pitivät eniten tuoksuvista ja viileistä omenista, toiset päärynöistä, joita aamuisin poimitaan puista ja jotka syödessä ihan sulavat suussa, ja sisar Catherine piti ainoastaan keltaisista persikoista ja metsän pienistä mansikoista, jotka jo pelkästä pelosta näyttävät murskautuvan.