Mutta minä, minä rakastan niitä kaikkia, kaikkia, myöskin rypälettä, joka maistuu myskiltä ja mustilta viinimarjoilta; aprikoosia, josta nauttii silmillä ennenkuin sitä puree, ja joka on niin ihana ja hempeä maultaan, että se on huulilleni kuin hellä suutelo ja suloinen huokaus; vihreätä luumua, joka on haljennut, liian kypsä, paisuva, ja joka on niin pieni ettei tunne sen makua ei ensimäisen, eikä toisenkaan jälkeen; kirsikoita, jotka ovat aina petollisia, jotka eivät koskaan ole sellaisia jollaisiksi niitä luulee — ei makeita, ei hempeitä, ei kypsiä, ei mehukkaita, ei reheviä — mutta joita ihaillaan siksi, että ne toukokuun, hennon, vaalean, rakkaan toukokuun aikana riippuvat puitten oksissa…
Ja rakastan myöskin sinua, jo kuollutta tuhkapuunmarjaa, joka olet palanen syksyä kädessäni, sinua, pieni hedelmän luuranko, joka olet homehtuneiden yhteenlikistettyjen lehtien näköinen, jossa on viisi kaunista siementä, pyöreätä, kovaa, kiiltävää, loistavaa, iloista, kauniiden siivekkäiden elävien turilaitten kaltaista…
3 p:nä lokakuuta.
On ihmeellistä että on olemassa kaukaisia maita, joista meillä ei ole todellista käsitystä silloin, kun olemme pieniä tyttöjä ja luemme maantiedettä; ne ovat meille silloin vain vihreitä ja punaisia pilkkuja kartalla; ja me pidämme niitä häijyinä, villeinä maina, Jumalan hylkääminä, jotka rangaistukseksi on asetettu liian lähelle aurinkoa.
Ja nyt tunnen lempeätä, suurta surumielisyyttä, näen ihania, haihtuvia näkyjä, ja mieleeni kuvastuvat pienoiset linnut, suuret tuoksuvat lehdot, kun Julien puhuu La Plata virrasta ja Andes-vuorista.
4 p:nä lokakuuta.
Julien ajattelee kummallisesti. Hänen mielikuvituksensa ei aina ole puhdas, vaan pelottaa minua. Hän sanoo:
— Kuulkaa, minä aina ajattelen näin: te olette luostarissa, te olette piilossa, olette vanki, orja, kuningatar, ijankaikkisen Jumalan odaliski. Te olette jotakin pyhitettyä, erioikeutettu, sidottu: olette, valkoisten muurienne välissä, kastehelmeen suljettu kastehelmi, minä yksin teidät näen, puhun kanssanne, nautin teistä, tunnen teidät; minä painan teitä rintaani vasten, ja, hyväillen rakkaita lämpimiä käsiänne, minun käteni palavat aina teidän käsienne poltosta; jätän teidät, tulen kotiini, en nuku, teen työtä; aamu koittaa, ystävät tulevat, suutelen pientä Marguerite sisartani ja nuorta serkkuani, joka myöskin asuu meillä; puristan minulle ojennettuja käsiä käsilläni, jotka ovat teitä pidelleet, ja siten levitän maailmaan, jota ette tunne ja jota ette tule tuntemaan, oi pyhä sisareni, tuoksua suloisesta suloisuudestanne.
5 p:nä lokakuuta.
Ei mikään minua peloita, ei ajatus rangaistuksesta, ei ajatus kuolemasta eikä ijankaikkisesta kadotuksesta.