Mitä muuta olisin sanonut?

Siihen nyt vikamme meidät vievät… Oi Jumalani, sinun edessäsi minä syytän itseäni kaikesta, ja jos en tee rippiä rippi-isällemme, tapahtuu se siksi, että hän pitäisi minua liian syyllisenä; mutta sinun edessäsi minä syytän itseäni nöyrästi, kuten hurskaat protestantit tekevät, jotka myöskin ovat sinun tyttäriäsi.

Jumalani, tehdä syntiä on olla synnintuntoinen. Mutta minä, teenkö minä syntiä? Tunnen itseni lapselliseksi ja heikoksi, kun illoin suljen silmäni ystäväni käsivarrella, ystäväni, joka suojelee minua.

On nurinkurista että meille puhutaan mietiskelemisestä, ajatuksiemme ohjaamismetoodista, kun pienin tuulahdus ilmassa vie ne kuitenkin mukanaan.

Tänäpäivänä, kun rippi-isämme nuhaansa parantaakseen keitti eucalyptuksen lehtiä pienessä kastrullissa sakaristossa, levisi tuoksu koko luostariin ja täytti pääni unelmilla, tunsin voimakkaan tuulen puhaltavan yli Provencen huippujen, joista sisar Marthe puhuu, näin itämaiset ruohokentät hyvältä tuoksuvine suihkulähteineen…

22 p:nä lokakuuta.

Yö, joka tunkee luokseni muurien ja ikkunoitten lävitse, ei ole enää kesän hempeä ilta. On kylmä, ulkona jäätyy; mutta kuinka hehkuvana sydämeni kiitääkään riemua kohden.

Ystäväni sulkee minut syliinsä.

Oi iloa, oi tuskaa hurmaavaa ja herkkää!

Huoneeni loistaa kuin helmi, ja lamppu valaisee vienosti ja rauhaisasti kuten palveleva aurinko.