"Enhän tietysti tahdo, että hevonen vilustuisi, mutta tämä haju tallissa on minusta outo. Ovatkohan viemäritorvet reilassa?"
"Kun tohtori siitä nyt huomauttaa, niin rupean minäkin sitä epäilemään. Niistä nousee toisinaan ilkeä haju".
"Käytä täällä mies niitä tarkastamassa".
Viemärinpanija tuli, repi auki laattiat ja pihamaat, mutta torvissa ei ollut mitään vikaa; hiukan kalkkia pantiin sekaan, kallis lasku laitettiin tohtorille — ja haju oli ennallaan. Vaan ei siinä kyllin: kun minun myötään täytyi seistä kosteilla pahnoilla, rupesi terveyteni ja voimani siitä kärsimään. Kerran sanoi isäntäni: "En voi käsittää, mikä Mustalle on tullut, se kompastelee myötään ja väliin pelkään sen kerrassaan kaatuvan".
"Niin, herra tohtori", vastasi renki, "samaa olen itse huomannut, kun taluttelen hevosta jalottelemassa".
Tosiasia oli, ettei hän koskaan minua käynyt jalottelemassa, vaikka tohtori toisinaan sattui useita päiviä olemaan matkoilla, vaan täytyi minun koko ajan seistä liikahtamatta paikoillani samassa likasessa pilttuussa. Seuraus oli, että tunsin itseni raskaaksi ja haluttomaksi, jotavastoin toisin ajoin olin levoton ja kärtyisä. Ei koskaan antanut renki mulle vaihteeksi silppuja eikä jauhojuomaa, hän oli näet yhtä taitamaton kuin itserakas. Ja mulle syötettiin rohtoja ja lääkkeitä sen sijaan että olisi pitänyt antaa liikettä ja ravinnon vaihdetta ja seuraus oli, että minä yhä huononin.
Eräänä päivänä, kun isäntäni lähti ajelemaan, olivat jalkani niin hellät, että kompastelin tavallista useammin ja koska ajettiin isännälleni tutun kengittäjän ohi, pyysi hän tätä katsomaan jalkojani. Tämä nosteli niitä, toista toisensa perästä, ja virkkoi:
"Hevonen potee kaviosyöpää, vieläpä sangen pahan laatuista. Sen jalat ovat epäilemättä hyvin hellät ja ihme on, ettei se ole aivan kaatunut. Merkillistä on, jos ei renki ole sitä huomannut. Tällaisia hevosia näkee usein ja syynä on aina se, ettei vanhoja pahnoja ole korjattu pilttuusta pois, vaan jätetty sinne happanemaan".
Seuraavana päivänä jouduin eläinlääkärin hoitoon ja hän puhdisti kavioni perin pohjin ja hautoi niitä jollakin väkevällä liuoksella. Nyt otettiin aina pahnat tarkoin pilttuustani ja puhdasta pantiin sijalle. Sillä hoidolla pian paranin. Mutta tohtori oli saanut kyllänsä kahdesta tallirengistään ja päätti vastaseksi tulla toimeen ilman omaa hevosta käyttäen vuokrahevosta. Ja siitä syystä hän möi minut.