Jos useat hevosista olivat onnettoman näköiset, niin oli laita sama useiden ostajain ja myöjäinkin. Sinne keräysi köyhiä hevosmiehiä, jotka koettivat saada vanhan konin kaupaksi viidellä, kuudellakymmenellä markalla, jottei heidän tarvitseisi tappaa sitä ja siten jäädä aivan vaille korvausta. Oli varattomia työmiehiä, ajon ja kärsimysten koventamia, jotka katselivat huokeata hevosta, josta ehkä vielä rahdinvedossa voisivat pusertaa viimeiset voimat siten ansaitakseen leivän itselleen ja perheelleen. Siellä näkyi kovia, sydämmettömiä ihmisiä, itaroita, viekkaita ja petollisia, vaan näkyipä siellä toisia, joita heidän köyhyydestä huolimatta kernaasti olisin palvellut, koska he lausuivat lempeitä sanoja sekä hevosille että ihmisille.
Näin vihdoin herrahtavan maalaisen, pienen pojan seuraamana, ohjaavan kulkuansa sille kulmalle, jossa minä seisoin. Hän oli kookas, leveähartioinen mies, ystävälliset, terveet kasvot, joita leveälierinen hattu varjosi; harmaat hapset pilkistivät esiin hatun alta. Hän pysähtyi minun ja toverieni kohdalle ja loi meihin säälivän katseen. Näin hänen tarkastavan erityisesti minua. Mulla oli vielä harja ja häntä hyvässä kunnossa ja olin siis vielä aika pulskan näkönen. Terotin katseeni häneen ja kohotin korvani.
"Kas tuossa, Ville," lausui hän pojalleen, "tuossa on hevonen, joka on nähnyt parempia päiviä."
"Vanhus parka!" sanoi poika. "Luuletko eno, että se on ollut aikoinaan hieno vaunuhevonen?"
"Se on voinut olla mitä tahansa nuorena," virkkoi ukko astuen minua lähemmäs; "katsoppas noita sieramia ja korvia, leveätä rintakehää ja lujatekoisia lanteita. Siinä on rotuhevosen vikaa." Ukko taputti minua ystävällisesti kaulalle ja minä ojensin kiitollisena esiin turpani, jota poika hyväillen hiveli.
"Kas, eno, kuinka se ymmärtää ystävyyttä. Eikö voisi ostaa sitä ja nuorentaa sen jälleen, kuten teit 'Piijulle'?"
"Enhän lapsikulta voi nuorentaa kaikkia hevosia. 'Piiju' ei ollutkaan niin varsin vanha, vaikka sitä oli huonosti hoidettu."
"Mutta minäpä en luule, että tämäkään on kovin vanha, näethän kuinka pulska harja ja häntä sillä vielä on. Laiha se on, mutta silmät ovat vielä virkeät eikä syvällä kuopissaan kuten vanhoilla hevosilla."
Vanha herra naurahti. "Sinähän, poikaseni, olet yhtä suuri hevosystävä kuin enosi."
"Katsoppas, eno, sen hampaita, niin näethän sen ijän. Ja kysy sen hintaa. Minä olen varma, että se kotona enon luona vielä reipastuisi ja nuortuisi."